Herraskosken 2021 ensimmäinen hankikorri on tavattu. Tervetuloa, kerro korrikavereillesikin, teitä odotetaan.

Joka vuosi 1980-luvulta lähtien on tullut kyttäiltyä, milloin nuo ensimmäiset sumukorennot eli nykyiset hankikorrit putkahtavat Herraskosken rantahangille köpöttelemään. Varhaisin tapaamani on ollut 12. maaliskuuta viime vuosituhannella, eikä tämän päivän eli 15. maalikuuta siitä paljoa jää jälkeen.

Oli kerrassaan ilahduttava nähdä ”kesän kävelevän” rantahangella. Hankikorrit ovat tarkoittaneet aina sitä, että pian lähdetään, eikä kesään ole kuin pieni hetki.

Lunta on vielä rutosti, mutta kuukausi puolitoista, niin kesä sieltä jo harppoo esiin. Tulva tietenkin puskee päälle, mutta se kuuluu asiaan ja puhdistaa koskea.

Korri köpöttelee määrätietoisesti vettä kohti,  ehkä ”ruokkimaan taimenia”.

Toki hieman ajattelin, että lunta on niin vietävän paljon, että taitaa korrien herääminen kestää. Mutta mitä vielä, siellä tämä tunnustelija kepeästi köpötteli niskalla vastaan ja kurvasi sulaa vettä kohden. Yhtään sen korrikaveria en toki vielä havainnut, mutta todennäköisesti joku muukin korri on lähtenyt liikkeelle. Onhan nyt ollut valoisaa ja ”lämmintä” useampi päivä kuoriutumisiin.

Vettä näyttäisi Herrasella olevan hyvin ja niskalla iso alue hyvää pintaperhovettä ilman pintakiviä. Joskus vesi on ollut maaliskuulla niin matalalla, että kosken niska on näyttänyt pikemminkin kivikasalta kuin houkuttelevan peilimäiseltä pintaperhotaivaalta.

Herraskosken niska on houkuttelevan näköistä pintaperhovettä

Rannalla näkyvistä jäljistä päätellen kalat ovat saaneet olla pitkään, jos ei koko talvea rauhassa, sillä kalastajien jälkiä ei näy. Ainoastaan luontokuvaajien/ulkoilijoiden jälkiä, muttei kalasaappaiden.

Korriperhoja

Tässähän ihan alkaa polttella päästä ulkoiluttamaan vapoja. Mitä perhoja sitten solmisi siimaan? Katson tästä kertauksena mitä olen Erässä tarjoillut, josko niistä olisi jotain suuntaa antavaa vinkkiä, millä lähtisi liikkeelle.

Maaliskuun kirjaperhona oli Pusan Sumukorento, se nyt on tuore blogijulkaisu, jota ei kannata unohtaa. Vuosi sitten blogissa oli ruskea Sontikka, joka on myös hyvin toimiva korripinturi.

Erä-lehdissä puolestaan oli tammikuussa 1/2021 Kuppari, joka on oiva korrinymfi  sekä vuosi takaperin helmikuun 2/2020 numerossa Marabou-nymfi joka kuuluu myös niihin todella myrkyllisiin korrinymfeihin.

Toki vanhemmissakin Erä-lehdissä ja Pertsan porinat blogeissa on ollut kosolti vinkkejä ja porinaa korrikalastukseen.

Herranen sillalta alavirtaan. Kosken ruoppaamisen ei  kevään korriaikaan kannata uhrata aikaa.

Pintaperhon suhteen ei varmasti  ole mitään kummempaa ohjetta, kun muistaa, että kalat eivät ole koskessa vaan mietovirtaisilla alueilla, suvannoissa, niskoilla ja loppuliu’uissa. Joskus jopa kaukana järven puolella.

Viistämätön kellutus on varminta pinturilla, mutta pienillä viistätyksillä saa toisinaan itsensä lähes täyteen tankanneen kalan ärsyyntymään ja nousemaan.

Jos pintakäyntejä ei näy, eikä pinturi kelpaa sokkoheitoilla, niin on aika vaihtaa luonnollisesti korrinymfi perukkeeseen.

Kun talviset niska-alueet, kuten Herraskoskella, ovat kutualuetta ja kahluukiellossa, niin nymfikalastus on usein tuottoisampaa indikaattorin kera.

Hieman syvyydestä ja virtauksesta riippuen peruketta saa olla tärpinilmaisimen alla noin puolesta metristä puoleentoista metriin, joskus pidemmältikin.

Onhan tuo Herrasen niska tällä vedellä houkuttelevan näköistä pintaperhovettä.

Toki se indikaattoriuitto monen mielestä melkoista ”onkimista”, mutta sillä kykenee uittamaa/roikottamaan perhoa normaalia kauempana hankaliinkin paikkoihin ilman suurempaa pulmaa. Ja jos vain kalat ovat vähääkään aktiivisia, niin tapahtumiakin riittää.

Jos sitten nymfikään ei kelpaa, niin aina voi kokeilla muilla työkaluilla, mutta kauden ensimmäinen korrikala tuntuu aina paremmalta ja nostattaa fiilistä, kun se on kalastettu oikein eli korrijäljitelmällä.

Kesä saa tulla.