Maaliskuun 2021 kirjasidonta – Sumukorento

Maaliskuussa se perhokausi taas alkaa ja rasiaan voi hyvällä syyllä sitoa muutamia takuutestattuja Sumukorentoja Juhan Pusan perhokansiosta.

Juhan Pusan vuonna 1988 ilmestynyt Suomen kalastavimmat perhot (WSOY) repäisi kunnolla auki suomalaisten perhorasiat. Pusan ”reseptikansiossa” oli mukana monen suomalaisen perhokalastajan itsensä sitomia ottiperhoja – siis perhoja joilla oli saatu kalaa.

Pusan teko oli arvokas jo pelkästään suomalaisen perhohistorian taltioimisen kannalta, mutta 1980-luvulla perhokalastus oli suuressa nosteessa ja reseptikirja osui erinomaisesti perhoresepti/mallipuuteessa kärvistelevälle perhokansalle. Tuolloin ei vielä ollut nettiä eikä somea, mistä kysellä – tieto ja ottiperhojen reseptit piti hankkia muualta, kuten kirjoista, joita suosin ja suosittelen edelleen.

Pusan reseptikansiossa itse asiassa oli kaikki mahdolliset osa-alueet larvoista ja pupista putkiperhoihin sekä erilaisiin lohiperhoihin, joita silloin kaipasi. Mukana oli myös alueellisia perhoja Kainuuseen, Kuusamoon ja Tunturi-Lappiin. Hyvää on myös, että siihen oli kerätty mukaan ympäri maan kovien perhokalastajien perhoja. Perhoja/reseptejä oli huimat liki 300.

Sieltä putkahti esiin monta uutta nimimiestä, joista suurimman ihmetyksen herätti lohen soutuperho-osan Jorma Kauniskangas. Hänestä en ollut kuullut, eikä moni muukaan, joilta outoa nimeä tiedustelin. Kauniskankaan sidoksista kuitenkin näki, että kyseessä oli tekijämies, joka lopulta paljastui Iijoen lohilegendaksi.

Kauniskankaan perhot olivat suomalaisen mallin mukaisia sutjakoita soutuperhoja. Kuva paljastaa myös, että kyseessä oli ”mappikansio”, jonka vasen sivu oli jätetty muistiinpanoille.

Kansion perhokattaus oli kerrassaan mainio, ainoastaan selvät nykyajan hauki/meritaimenperhot jäivät uupumaan, mutta samalla se kertoo millaisilla perhoilla ja mitä siihen aikaan kalastettiin. Mielestäni Pusan kansio on erittäin hyvä ja täynnä toimivia ottiperhoja hyvien kuvien kera.

Pusan kirja oli käytännössä mappikansio, jonka ideana lienee ollut helppo avattavuus ja jopa perhosivun ottaminen kansiosta sidonnan ajaksi. Myös perhosivun vastakkainen vasen sivu oli jätetty ”ruutupaperiksi” muistiinpanoja varten. Hyvä idea, mutta epäilen, että aika monella muistiinpanosivut jäi tyhjäksi. Ehkä sittenkin sidottu perinteinen kirja olisi ollut parempi?

Mistähän ne siimat tulevat..

Ainoa, jossa on moka on kansikuva. Se tosin ei varmasti ole Pusan syytä vaan kannen kuvan tehneen kuvaajan/kuvastudion. He eivät ole tienneet miltä perhokaluston tulisi näyttää oikein kasattuna. Kansikuvassa kelojen siimat tulevat ulos mistä sattuu, joka on lienee huvittanut monia ja varmasti ärsyttänyt tavattomasti Juha Pusaa. Kirjoja tehneenä tiedän, että pienetkin virheet harmittavat ja tuo lipsahdus oli vielä kannessa.

Mutta kuvastudion kansikuvamoka ei pilaa kokonaisuutta, Pusan Suomen kalastavimmat perhot -kansion perhot ovat tänäkin päivänä kovaa valuuttaa. Poimin sieltä tässä yhteydessä tutun itsellekin kaloja antaneen perhon – ajankohtaisen Sumukorennon.

Juha Pusan Sumukorento oli aikoinaan hyvä esikuva ja malli, kun virittelin ja jalostin omia versioita. Mm. Huiskasiipi Sumukorento on saanut runkoideansa ja harmaan siipivärinsä Pusan sumarimallista.

SUMUKORENTO

Sumukorento on maalis-huhtikuun perho, mutta toimii toki läpi kesän, mikäli sen vain malttaa somia perukkeeseen.

Sumukorento

Koukku: no 12 pitkävartinen

Sidontalanka: Musta

Runko: Musta peurankarva kiinnitettynä sidontalangalla koukun varteen. Muutama karva jätetään kuvaamaan jalkoja

Kierre: Sidontalanka (monocord)

Siivet: Vaaleanharmaa poro, korvikkeena peura tms.

Häkilä: Tumma blue dun tai musta kukko (leikataan alta)

Rintakehä: Musta karva dubattuna, (itse jätän tämän pois, kun poronkarvan tyvet tuppaavat paisuttamaan etuosaa muutenkin)

Tuntosarvet: Musta sulka, kaksi siikasta

Huomioita: Sumukorento on kansiossa Juha Pusan sitoma, josta mainitaan: ”Sidos jäljittelee aikaisin keväällä kuoriutuvaa koskikorentolajia. Käytetään silloin.kun laji kuoriutuu (lähinnä aurinkoiset, lämpimät päivät). Sidoksen runko on on hieman heikk, mutta kellunnan kannalta edullinen. Kalastus vapaasti virran mukana tai varovasti viistättäen.

Nykyään nuo sumukorennot/sumarit tunnetaan hankikorri nimellä. Pusan kansion ilmestymisen aikaan perhokansa puhui yleisesti sumukorennoista ja kesti aikansa, kunnes virallinen hankikorri nimi syrjäytti sumukorento nimityksen.

Tavoista poiketen laitan nyt vielä vaihe vaiheelta Sumukorennon sidonnan, siten kun itse aikoinaan tottuin sitomaan

Sumukorento Pertsan tapaan vaihe vaiheelta

Koukun varsi pohjustetaan. Tässä sidontalankana musta 8/0 Uni-thread ja koukkuna Kamasan B830 #12

Mustia peurankarvoja (noin 15 kpl) kiinnitetään pitkittän koukunvarrelle, latvat eteenpäin.

Karvakimpun latvat poistetaan, niitä ei tarvita.

Lanka siirretään noin koukunkärjen kohdalla , kanvakimppu taitetaan pitkittäin eteen ja parilla lankakierroksella tehdään ensimmäinen hyönteismäinen runkonivel. Tässä vaihettaa voi tarkistella, peittääkö karvakimppu koukunvarren joka kantilta.

Lankaa kierteenä käyttäen kierretään napakasti perholle nivelikäs runko. Eteen kannattaa jättää reilusti tilaa.

Ylimääräiset karvat leikataan pois, mutta muutama karva jätetään kuvaamaan jalkoja. Perhorungon kestävyyttä voi lisätä lakkaamalla ohuella lakalla perhorunko.

Otetaan vaaleanharmaa/valkoinen, kimppu poronkarvaa, joka on huokoista ja hyvin kelluttavaa. Kimppu kiinnitetään lähelle koukunsilmää pitäen kimpusta koko ajan kiinni + varoen kiertämästä taaempaa läheltä runkoa liikaa kiristäen. Muuten karvat nousevat liian pystyyn tai valahtavat pitkin kylkiä. Tämä on ehkä koko perhon hankalin vaihe, jonka oppii kyllä harjoittelemalla.

Tyvien ylimäärät leikataan pois ja häkilän/pääpuolen pohjaa tasaillaan sidontalangalla. Tässä kohtaa voi myös lisätä hieman ohutta lakkaa siipikiinnityksen tyveen. Huonosti/löysästi kiinnitetty siipi purkaantuu tai lähtee pyörimään.

Pari tummaa sulansiikasta (tässä ukkometson pyrstöä) lisätään tuntosarviksi, itse olen jättänyt siikastyvet vielä ”lisäjaloiksi” ja katkaissut reiluhkoon mittaan. Tässä voi vielä miettiä kannattaako rintakehää dubata vai ei. Itse olen aina oikaissut tässä kohtaa ja jättänyt rintakehädubbauksen pois.