Uudesta Novitan Hygge villalangasta tehtyjä isojen Tinseleiden puppelipäitä – vapa taipuu kesällä, se on varma.

Kaikkihan tuntevan sanonnan ”paljon puhetta, vähän villoja”, joka viittaa katteettomiin runsaisiin puheisiin, muttei saada juuri mitään aikaan. Se on nykyaikaa monessa asiassa.

Kun kääntää katseensa omiin perhonsidonnan materiaalivalikoimiin, niin voi kyllä hyvällä syyllä vääntää sanonnan nurinpäin. Villoja paljon, vähän puhetta. Totta puhuen meidän perheessä on niin paljon villoja, ettei niistä tarvitse puhua. Käsityö- ja perhohullun taloudessa ei villoja puutu.

Villa on varhaisimpia sidontamateriaaleja

Perhonsidontakursseilla törmää tämän tästä kysymykseen, että kelpaako villalangat perhonsidontaan? Vastaus on yksiselitteisesti, että kyllä kelpaa.

Villa on ikiaikainen tuote, jota on aina ollut helposti saatavilla. Villan historia on todella pitkä ja ”monisäikeinen”. Itse asiassa villa on ensimmäisiä perhonsidonnassa käytettyjä runkomateriaaleja, joista perhoja on valmistettu. Länsimaisen perhohistorian ensimmäinen maininta on pari vuosisataa ajanlaskumme alun jälkeen, kun roomalainen luonnontutkija Claudius Aelianus kuvailee, kuinka makedonialaiset kalastivat taimenia vavalla ja Hippouros nimisellä tekoperholla. Hippouros perhon runko on ollut mitäpä muuta kuin punasävyistä villaa ja häkilöinä pari vahanväristä kukon niskahöyhentä.

Eläinkuiduiksi luokiteltavia villalaatuja on useita ja niistä tehtyjä jatkojalosteita sekä erilaisia sekoitelankoja, joissa tekokuituja on yhdistetty luonnonkuituihin – villalangoiksi. Perhonsidonnassa näistä tekokuitu-, sekoite- tai luonnonkuitulangoista käytetään usein vain ”villalanka” nimitystä.

Perhonsidonnan historiaan perehtyneet tietävät, että villalangoilla voi olla tarkempia nimiä.  Vaikkapa kuuluisan 1800-luvun lopun lohiperhokirjailija Kelsonin muutamissa harvoissa resepteissä mainitaan Berlin Wool ja Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirjan (1923) perhonsidonnasta kertovassa osassa hylkeen ja siankarvan ohella runkomateriaalina mainitaan mohair. Niin Berlin Wool kuin Mohair ovat hienosyisiä villalaatuja.

Walleniuksen kirjan mainitsema mohair on hienosyistä villaa, joka on parhaimmillaan pienissä ja ohutrunkoisissa sidoksissa.

Villalanka imee vettä ja kellunta-ainetta

Nykyään villalangat ovat joko puhdasta villaa tai enemmän ja vähemmän sekoitekuiduista valmistettuja, mutta periaatteessa lähes kaikki ovat tavalla tai toisella perhonsidontaan hyvin sopivia.

Pieniin perhoihin valitaan hienokuituisia villalankoja, isoihin karkeita. Villa imee vettä, joten villat sopivat erityisesti uppoperhoihin. Pintaperhoissa käytetään kellutusominaisuuksiltaan parempia ja suositeltavampia kuituvalmisteita, vaikkakin imeehän villa myös kellunta-aineita.

Yksi villan ominaisuus on, että kastuessaan sen sävy voi muuttua, mutta toivottavasti siinä tilanteessa juuri tuo märkäsävy on se ottiväri.

Myös huovutusvillat sopivat erinomaisesti perhonsidontaan, nehän ovat käytännössä valmiita dubbingeja, joita on tarjolla lukemattomissa väreissä.

Omassa käytössä erilaisia villalankoja ja huovutusvilloja on ollut sidontani alusta alkaen sekä lankakaupoista ruinattuja lankavärimalleja. Sormen pituisista lankanäytteistä sitoo pitkän rivin pikkuperhoja, jokusen isommankin. Villalankojen värimalleilla sekä kodin villalangoista on kyennyt korvaamaan monen materiaalin puuttuvat värisävyt huokealla tavalla. Omassa pakissa on kohtuullisen laaja skaala erilaisia villalankoja – suosittelen muillekin otsikon mukaisesti ”paljon villoja”.

Juuri hankittuja uusia upeita villalankoja, niitähan ei perhonsitojalla ole koskaan likaa – eihän?

Uusia villoja       

Viime vuoden lopulla sain kaverilta pätkät fluoresoivia villalankoja ja innostuin katsomaan, josko netistä löytyisi vastaavia. Joskus muinoin niitä jo haeskelin, mutta silloin kotimaassa ei ollut tarjontaa. Nyt alkuvuonna sitten tärppäsi.

Opal Neon lankaa löytyi neljä räyhäkkää fluoriväriä, jotka tietenkin piti tilata. Noin 8 euron vyyhdissä on 100 g (noin 425 m) eli eurolla saa reilun 50 metriä – uskomattoman pitkälti. Neljällä lankavyyhdillä pärjää opistojen sidontailloissakin pitkään ja lopuista saa perikunta kutoa vaikka villasukat, pipon ja kaulahuivin.

Opal on melko ohutta nelisäikeistä lankaa ja sen säikeistä saa purettua ohuempia kierteitä ja paksuna lankana sitä voi kiertää suoraan isompaan perhon iskupisteitä  tai runkoa tai sitten repimällä ja pätkimällä lankaa dubbingiksi. Lanka on melko tiukkaa ja lujaa. Liikennevalo streamerin fluoriväriraidat on lankana kierrettyä Opalia.

Olin myös hukannut mustan villakerän (7 veljeksen sukkalankaa) jämät jonnekin, joten päätin hakea lähikaupasta vyyhdin mustaa villalankaa. Sitä tarvitaan aina. Kaupan lankaosastolla osui välittömästi silmiin lähes kiertämätön Novitan paksu Hygge lanka, jonka 100 g (= 60 m) vyyhti maksoi vajaata 5 euroa. Eurolla saa sitäkin lankaa toistakymmentä metriä – ei paha.

Hygge osoittautui loistavaksi dubata karkeita runkoja, melko pitkäkuituisena siitä sai helposti kimpputekniikalla myös hienoja puppelipäitä isompiin perhoihin. Lähtökuvan Tinselien sekä lopun Liikennevalo streamerin puppelipäät ovat Hyggelankaa.

Hygge on uusi lanka, 100 % villaa, mutta sen väriskaala ei ole laaja. Vaaleisiin nymfeihin ja pinkkiin katkajäljitelmään Hyggessä on otollisia sävyjä, mutta tummiin puppelipäihin ei ole kuin tuo musta eli ”noki” ja ehkä harmaa, mutta sitä en ainakaan vielä hankkinut.

Tässä nyt on sen verran uusia lankoja, että pitihän sitä tarttua uusiin villoihin ja pyöräyttää yksi tuore Liikennevalo streamer, joka oli Erän kuukauden perhona 11/2018 – tosin ilman puppelipäätä. Se on varma hämärän ja yön ottiperho kesän taimenkoskilla.

Puppelipäinen Liikennevalo streamer sidottuna uusilla villoilla, perho on ollut ottipeli jo viime vuosituhannella mm. Kymijoella.