Kokkopontso alias Coch-y-Bonddu alias Brown & Peacock Spider – ensimmäinen itse sidottu oikea perho.

Mistä kaikki alkoi, se on salaisuus – no ei ole. Laulun sanoja hieman mukaillen vanhaan aikaan toisinaan ajateltiin, ettei perhoista välttämättä hiiskuta muille. Vallankaan ottiperhoista.

Tottahan se on, että julkisuudessa paljon esillä olevan ”naama kuluu”, kiinnostus hälvenee, eikä lopuksi naama kiinnosta juuri ketään. Sama logiikka lienee lohi- ja taimenjokienkin ”työkaluilla”, liikaa nähtyyn ja uitettuun ei enää nakerra.

Mutta tuskin se on keneltäkään pois, jos kerron mistä oma perhonsidontani sai ”virallisesti” alkuunsa. Toki olin jo 1970-luvulla kieputtanut ompelulangalla makuualustasta kelluvia möykkyjä isoille pitkänsiiman koukuille. Ne oli rantahaukien ongintaan, mutta eihän ne oikeita perhoja olleet. Omia oivalluksia, kun hauet rosvosivat ongenkohoja, nuoruuden poppereita ja surffilaudan esiasteita.

SUKL:n perhokurssi

Toki perhot oli tuttuja, niitä oli kotona isän harrilaudassakin, mutta ensimmäisen oikean perhon sidoin kesäkuun alussa 1982 SUKL:n järjestämällä perhokalastuskurssilla Mikkelin kupeessa sijaitsevalla Puuskankoskella. Perho oli riikinkukkorunkoinen ruskeahäkiläinen uppoperho, joka sidottiin kutosen koukkuun. Saatettiin perhon nimikin sanoa, mutta ei sitä kaikkea voi muistaa.

Sidontaopettajana toimi mitä todennäköisimmin Pasi Heiskanen, nuori taitava sitoja ja hyvät opit häneltä saikin.

Seuraavan päivän heittoharjoituksissa sidoin oman perhon siimaan ja vanhempi tuntematon perhomestari opasti kosken rannalla kädestä pitäen perhon uittoa, kun kala kävi yllättäen terävästi näykkäisemässä perhoa. Taimenen ja sen pyörähdyksen näki selvästi, aurinko paistoi takaa eikä mitään peilauksia ollut. Siinä opastajakin hämmästyi ja jätti minut pian harjoittelemaan itsekseen – eikä aikaakaan, kun tämä perhomestari oli jo vastarannalla terävänä kalastamassa. Tuuli oli kääntänyt yön aikana suuntaa ja edellinen lämmin kesäpäivä oli muuttunut koleaksi ja tuuliseksi – se aktivoi kalat ja perhomestarin.

Omasitoma?

Itse asiassa tuosta ensimmäisestä perhosta tuli niin hyvä, että epäilen nykyään sitä katsellessa, oliko tuo perho tosiaan minun sitoma vai olisiko se jotenkin päässyt siellä kurssilla vaihtumaan. Runko nyt on vähän epämääräisesti kierretty, mutta häkilä ja pää hienosti onnistunut, kuin kokeneen sitojan tekemä. Siinähän se on koko komeus blogin lähtökuvassa muidenkin arvioitavissa. Laitan perhon vielä joskus kehyksiin ja toisenkin tuolla kursilla sidotun, molemmat ovat edelleen tallessa.

Ajattelin alkuun, että se olisi Häkilä-Coachman, siis Coachman perho ilman siipeä. Juhani Ahokin kalasti lastuissa Coachmanilla, se perho oli nimeltään tuttu.

Sitten joku kokeneempi tiesi sanoi, että se on Coch-y-Bonddu. Pirun vaikeasti lausuttava ja kirjoitettava perhonimi, joten siitä tuli oman rasian ”Kokkopontso”. Se oli helppo lausua ja reseptinkin löysin jostakin. Siinä perhossa häkilävärin piti olla juuri tuo coch-y-bonddu, siis ruskeita häkilöitä, joiden siikaset olivat latvoista ja tyveltä mustia. Eihän niitä harvinaisia niskoja heti löytynyt, joten ruskeilla jatkettiin Kokkopontsoja sitoen.

Häkiläväri Coch-y-Bonddu/Coch-y-Bondhu/tai jotakin sinne päin on ruskea, tyveltään ja latvoiltaan musta. Kaksi ylintä on ”normaali” sävy, alin on poikkeuksellisen vaalea.

Jossakin vaiheessa perhokirjallisuudesta tajusin, että puhtaan ruskeahäkiläisenä perhon oikeampi nimi voisi olla Brown and Peacock Spider. Perho tosin oli jo ehtinyt vakiintua rasiaan Kokkopontsona ja saa olla edelleen, olkoon häkilä sitten mikä vaan ”rusahtava”.

Siinä se sitten olisi – ”mistä kaikki alkoi”. Kokkopontsosta voi aloittaa vaikka perhonsidonnan tai sitten sitaista simppeli mutta toimiva kalastusperho rasiaan. Kyllä siihen varmasti kala ottaa, on ottanut ennenkin.

Kokkopontso alias Brown & Peacock Spider

 ”Kokkopontso”

Koukku:            Uppoperhokoukku 6-16 (esim. Kamasan B175, väkäsettömät Kamasan B402, Tunca TE50)

Sidontalanka:  Musta (esim.  8/0 UNI thread tai Benecchi 12/0 )

Runko:              Riikinkukon silmäsulan siikasia kierrettynä

Häkilä:              Ruskea, uppoperhoon pehmeä kukko tai kana – pintaperhoon pintaperhohäkilä

Pää:                   Musta

Muutama sana materiaaleista:

Riikinkukolla on komea pyrstö, jossa on runsaasti silmällisiä pyrstösulkia. Silmän pitkät pronssin/vihreän kirjavat nukkaiset siikaset ovat perhonsitojan peruskauraa, lähes välttämätöntä materiaalia perhorunkoihin ja toisinaan myös perhosiiven katteeksi.

Pyrstön laidoilla on myös perhonsidonnassa käytettäviä vihreänkiiltäviä miekkasulkia, silmäsulkia lyhyempiä. Niistä ei kannata sitoa perhorunkoja, ne sopivat paremmin perhosiipiin. Tämä tuli itse aloittaessani kantapään kautta opittua, kun en saanut Red Tagiin sidottua nättiä runkoa sitten millään. Ne riikinkukon siikaset olikin peräisin miekkasulasta – ei naurattanut, kun tuokin selvisi.

Riikinkukon silmän siikasia saa joko isoista silmäsulkien silmien lähettyviltä, jossa on yleensä tuuheimmat siikaset, mutta silmänlatvassa on myös pieniin perhoihin sopivia lyhytnukkaisia siikasia. Silmän tuuheista siikasista saa yleensä isompiin perhoihin näyttävimmät rungot.

Kaupoissa on myös riikinkukon siikasnippupusseja/pakkauksia, jotka on kerätty valtaosin ison silmäsulan varrelta. Nippupussien laatu ei aina ole huippua, mutta kyllä niistä pääsääntöisesti saa kierrettyä kelvollisia runkoja. Siikasia voi toki joutua hetken valikoimaan nipusta, sillä nippu on monesti melkoinen sekoitus erilaatuisia siikasia.

Uppoperhon häkilä saa olla pehmeä. Halpojen kukonniskojen laidoilta (yläosilta) voi löytyä pieniä pehmeitä höyheniä, jotka latvapuolelta kiinnittäen sopivat parin kierroksen pehmeisiin häkilöihin. Toki normaalinkin kukonhäkilän voi kiertää ja perho kalastaa ihan hyvin. Itse suosin uppoperhojen häkilöissä pehmeitä höyheniä kuten kanan höyheniä – niskasta tai satulasta saatuja.

Omaa silmää miellyttää ja uskoa perhoon lisää, kun häkilä on eloisa, pehmeä ja sävy saa olla sinne päin ”rusahtava” – ei ne kalat häkilän sävykirjavuuksia moiti kunhan se häkilä on eloisa. Huippulaatuisesta kanan niskasta saa maksaa kymppejä, satuloistakin, mutta hyviä häkilöitä saa halvoistakin kananniskoista. Itse käytän useimmiten kanan halpisniskoja, niitä saa alta kympin.

Perhosta voi tehdä pintaperhon käyttämällä ohutlankaista koukkua (esim. Kamasan B401) ja tuuheaa laadukasta pintaperhohäkilää – kukon niskasta tai satulasta. Ja tietenkin halvoista niskoistakin voi löytää pintaperhoihin sopivia häkilähöyheniä, kunhan osaa katsoa kiilteleviä niskoja (= vähänukkaista höyhentavaraa), joissa olisi pitkiä ja kapeita höyheniä.  Jos vain mahdollista niin niska ulos pussista ja tarkistella miltä näyttää. Kapeat höyhenet, joiden siikasten tyvillä mahdollisimman vähän nukkaa sopivat pintureille.

Kokkopontso / Brown & Peacock Spider #16 pintaperhona kevyessä koukussa on varma ottiperho.

Kun näitä Kokkopontsoja on muutama sidottuna ja perho tuntuu ”liian yksinkertaiselta” sidottavalta, voi siirtyä sitomaan harjusperhojen kuningatarta Red Tagia. Sen sidonta on muuten sama, aluksi siihen lisätään pätkä punaista villalankaa iskupisteeksi, loppu on kokkopontsoa.

Ajatuksena on, että laitan Erän nettipalstalle kuukausittain blogiperhon, jolla pääsee harjoittelemaan perhonsidontaa, täyttämään perhorasiaa ja kesällä kalaan. Helpoista malleista ja materiaaleista on hyvä aloittaa.

Kokkopontso vaihe vaiheelta

1. Kun koukun varsi on pohjustettu, otetaan 2-4 kpl riikinkukon siikasen kimppu, nypätään hauraimmat latvat tasan ja pois.

2. Kiinnitetään siikaskimppu latvoista koukun varrelle jättäen eteen koukunsilmän pituinen pätkä tilaa = häkilän/pään tila.

3. Kierretään siikaskimppua sidontalangalle varoen kiristelemästä liikaa hauraita siikasia, ettei ne katkea.

4. Otetaan langasta+kimpusta etäämpää sormin kiinni ja kierretään pörrönyöriä vieri viereen rungoksi.

5. Arvioidaan tilanne edessä, edelleen jättäen eteen se aiemmin mainittu häkilän/pään tila.

6. Runko näytti edestä hieman ohuehko ja ”vajaa” eikä muotokaan paras mahdollinen, joten runkoa kierrettiin taaksepäin yli puolivälin ja kuvassa ollaan jo palaamassa takaisin eteen – rungosta saadaan näin ”täyteläisempi”.

7. Kun runko on silmälle hyvä, niin kierretään riikinkukon siikaset langalta irti, varmistetaan kiinnitys muutamalla lankakierroksella ja leikataan saksilla siikasten ylimäärät pois.

8. Otetaan pehmeä kanan niskahöyhen, jonka siikaset ovat noin perhorungon pituiset. Nypätään höyhenen tyveltä harvat ja huonot siikaset pois, kiinnitetään höyhen ruodistaan rungon eteen (näyttävämpi ”rintapuoli” eteenpäin), taitetaan ruoti kiinnitettäessä kaksinkerroin varmistaen kiinni pysyminen ja leikataan ruodin tyven ylimäärä pois. Ennen kiertämistä häkiläsiikasia vedetään kostutetuin sormin valmiiksi takaviistoon, jolloin ne asettuvat häkilää kierrettäessä paremmin asentoonsa.

9. Otetaan häkiläpihdeillä höyhenen latvasta kiinni ja höyhenestä kierretään rungon eteen noin 3 kierroksen häkilä. Tarvittaessa vedetään siikasia takaviistoon samalla kun kierretään häkilää. Kierrosten tulisi asettua aina edellisen kierroksen etupuolelle, kuvaushetkellä häkilä on menossa väärin edellisen kierroksen taakse, jonka korjasin palaten puoli kierrosta taakse ja jatkaen uudelleen.

10. Häkilän kiinnitetään napakasti muutamalla lankakierroksella eteen koukunsilmän taakse ja höyhenlatvan ylimäärä poistetaan. Sidontalankakierroksilla peitellään mahdolliset häkiläruodin jämät ja muotoillaan samalla perholle siisti pää. Perho päätetään lopetussolmulla.

11. Lopuksi sipaistaan sidontaneulalla lakkatippa (kirkasta lakkaa) varmistamaan ja luomaan perholle viimeistelty ulkonäkö. Märkä lakka on perhojen kuvaajille otollinen. Halutessaan lakkauksen voi uusia. Lakan kuivettua perhon voi laittaa rasiaan odottamaan kesän kalareissua.