Vuosi takaperin sain ystävältä pysähdyttävän kirjan – Kirk Wallace Johnsonin The Feather Thief. Kirja oli englanninkielinen kirja höyhenvarkaasta, eikä mistään tavallisesta varkaasta vaan Lontoon luonnontieteellisen Tring-museon eksoottisten linnunnahkojen nuoresta varkaasta, joka oli myös taitava ja intohimoinen klassisten lohiperhojen sitoja. Hän varasti saadakseen viktoriaanisiin klassikkoperhoihinsa höyheniä sekä sulkia ja myydäkseen museosta varastamiaan höyheniä/sulkia myös eteenpäin muille alan harrastajille.

Eikä varas pöllinyt vain muutamia höyheniä vaan 299 kokonaista tarkasti rekisteröityä harvinaista linnun nahkaa höyhenineen, joista varas valikoi ja kauppasi netin yleisillä sivustoilla myyntiin vanhojen klassisten lohiperhojen sitojille.

Mielenkiintoinen salapoliisitarina varkaan kiinni saamiseksi ja henkilökohtaisesti perhonsitojana todella mykistävä sekä ajatuksia herättävä kirja, jonka soisi jokaisen perhonsitojan lukevan ja miettivän jatkossa materiaalivalintojaan.

Feather Thief kirja on myös suomennettu – Sulkavaras (Karisto 2019), jonka myös hankin syksyllä englanninkielisen rinnalle.

Ohessa suomenkielisen kirjan takakannen esittelyteksti:

Eräänä kesäkuun iltana vuonna 2009 amerikkalainen huilisti Edwin Rist hyppäsi junaan kohti Tring-museota esiinnyttyään konsertissa Lontoossa. Tring kuuluu osana Lontoon luonnonhistorialliseen museoon ja tarjoaa kodin yhdelle maailman laajimmista lintutieteellisistä kokoelmista. Kokoelmaan kuuluu harvinaisia lintuja, joiden sulat ovat mittaamattoman arvokkaita sekä tieteilijöille että miehille, joilla on sama pakkomielle kuin Ristillä: viktoriaaninen taidemuoto, perhonsidonta. Murtauduttuaan museoon nuori perhonsitoja nappasi satoja lintunäytteitä, joista osan oli kerännyt Darwinin aikalainen, Alfred Russel Wallace, 150 vuotta aiemmin. Sitten Rist katosi yön pimeyteen.

Kaksi vuotta myöhemmin Kirk Wallace Johnson on vyötäröään myöten joessa New Mexicossa, kun hänen perhokalastajaoppaansa alkaa kertoa kyseisestä tapauksesta. Rikoksesta muotoutuu Johnsonille pakkomielle. Mitä tapahtui Ristille ja arvokkaille linnuille? Avoimet kysymykset johtavat Johnsonin vuosien mittaiselle tutkimusmatkalle. Kriitikoiden kehuma Sulkavaras on koukuttava tositarina kummallisesta ja järkyttävästä rikoksesta sekä vaikuttava tieteen ja luonnon puolustuspuhe.

Nettikaupat eivät reagoineet

On suorastaan käsittämätöntä, kuinka tämä Edwin Rist on museon vartijan nenän alta voinut ryöstää 299 trooppisen linnun nahkat säilytyslaatikoista huomaamatta, paeta ja myydä niitä netin perhonsidontasivustoilla sekä eBayssa ilman, että sivustot puuttuivat kauppaan.  CITES-sopimuksen (Convention on International Trade in Endangered Species) eli uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen perusteella näiden höyhenten ja sulkien kauppa oli laitonta. Sivustojen olisi pitänyt ymmärtääkseni reagoida.

Rist jäi kiinni, mutta uhanalaisten lajien höyhenkauppa käy edelleen netissä, muttei ehkä niin avoimena kuin muinoin.

Meillä Suomessa CITES-sopimus on tullut tutuksi perhonsitojille ja kauppialle vuosikymmen takaperin viidakkokukon silmähöyhenniskojen kaupoista, jossa kauppiaalle räpsäistiin sakot korvauksineen. Todistetusti euroopassa tarhattujen lintujen höyhenet/ ovat laillista kauppatavaraa, ilman alkuperätodistuksia olevat laittomia. Itse viidakkokukko eli harmaa viidakkokana on intialainen laji ja siellä elinvoimainen, laittomuus koskee kauppaa.

Olemmeko rehellisiä peilin edessä?

Mutta palataanpa kirjaan, varas sai tuomion, mutta ymmärrettiinkö todellisen rikoksen vakavuutta – nahkojen tieteellistä arvoa. Kyse oli hyvin harvinaisista, kenties jopa sukupuuttoon kuolleista lintujen nahkoista, jotka olivat tarkasti kirjattu/koodattu ja rekisteröity tunnuksineen mistä ja koska lajit oli pyydetty jne. Nahkoista oli poistettu tärkeät tunnistelaput, jolloin ikivanhojen nahkojen mittaamattoman arvokas tieteellinen arvo oli menetetty.

Harvinaisuudestaan huolimatta kuolleella linnulla ei ole elävän linnun arvoa, lajin pysyvyyden ja elinvoimaisuuden kannalta tärkeää arvoa.

Kirjan luettuaan saa perhonsitoja katsoa myös peliin ja miettiä omia valintojaan. Ei tässä varmasti olla puhtaita pulmusia, tässä ollaan enemmän ja vähemmän syyllisiä moneen omaan valintaan. Puolustuksena toki voi todeta, että ainakin olen yrittänyt valistaa ja kannustaa korvikkeiden käyttöön, kokeilemaan vaihtoehtoisia jo olemassa olevia yksinkertaisia materiaaleja korvaamaan harvinaisempia , jopa eksoottisia ja harvinaisuudestaan epäselviä materiaaleja.

Mm. yksi jopa Suomen kirjallisuuden seuran arkistoihinsa hyväksymistä artikkeleista on Munakarvaperho, toimiva titti- ja harriperho – ”luontoa säästäen omavaraisuutta lisäten”.

Linnuilla on voima imeä ihmisten rehellisyys, ​​kuten vampyyri imee verta. Walter Rothschild 1898

Sulkavaras kirjan teksti on mukaansa tempaava ja moninaisia ajatuksia herättävä. Suosittelen ehdottomasti Sulkavaras-kirjaa kaikkien perhonsitojien ja miksipä ei kaikkien muidenkin luettavaksi – vaikkapa joululahjaksi. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja yllättävä harvinaisesta ja kummallisesta rikoksesta.

Perhonsitojille kirja avaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun – onko ihan kaikkia höyheniä/karvoja pakko saada voidakseen sitoa kalastavia perhoja?