Sinne mihin keväällä oli vaikeaa mennä kahluuhousuilla, pääsi nyt kuivin sandaalein – pohjakivikko paistaa kuivana.

Päivä oli lämmin ja ilma vaikutti lupaavalta illan koskikalastusta ajatellen. Vilkaisin vesistöjen virtaamat sivuilta Pirkanmaan/Hämeen alueen Kitusjärven luusuan virtaamaa. Alle kuution edelleen elokuun sateista huolimatta, eipä se paljoa ole, mutta sentään hieman heinäkuun pohjalukemia suurempi.

Päätin lähteä katsomaan Reinikankosken tilannetta, joka on reilut 5 km Kitusen mittapisteestä ylävirtaan. Puhtaasti ruokakala oli mielessä jo lähtiessä. Reinikkaan on istutettu kesällä kirjolohia ja jos ”lohet” eivät olisi halukkaita uhrautumaan, siellä olisi kenties säyneitä paikkaamassa tapahtumatilannetta.

Virtaus tosin oli niin pieni, että kalastettavia ottipaikkoja ei siis turhan montaa olisi. Toiveissa olisi, että pääsisi kalastamaan yksin rauhoittunutta koskea. Matalassa koskessa kalat häiriintyvät helposti, eikä kerran häirittyä kalaa ole ihan helppo saada ottamaan uudelleen. Paremman kalan saamiseksi, ottipaikan tulisi olla rauhoittunut.

Koski oli kuin puro

Koskelle päästyäni olin tyytyväinen, kun ketään muuta ei näkynyt. Reinikka näytti lähinnä purolta, vettä ei todellakaan riittänyt kunnon koskeksi saakka. Matalassa virrassa kalat ovat arkoja ja ottipaikkojen varovainen lähestyminen on kaiken A ja O.

Sillan alapuolen tyvenessä peilissä päivysti raitapaitojen armeija.

Solmin uuden Mini-Spuddlerin siimaan ja aloitin kalastuksen sillasta alavirtaan. Tasaisesta peilistä ei löytynyt ainoatakaan rasvaeväistä, mutta neljä pientä ahventa ja toinen mokoma irti päässeitä raitapaitoja siltapeilistä löytyi.

Virtaavamman ”kosken” alkupäästä nappasi äreä pikkutaimen, joka löysiä annettaessa pääsi itse irti. Hyvä, että edes joku on hengissä. Toinen parempi taimen iski alempaa ja rimpuili siimassa. Sen vapautin haavista, kun halusin nähdä oliko istukas vai ei.

Eväleikattu taimen, lohikalojen sukua on koskessa vähästä vedestä huolimatta.

Laskettelin nopeasti kosken alas ja kalastin vain isommat ja sellaiset peilit, joista arvelin löytäväni kirjolohen. Vain ahvenia, vauraampaa tärppiä ei kuulunut.

Nousin sillan yläpuolelle. Ronkin kaikki tutut poterot ja pyrin samalla huomioimaan selvästi erottuvaa kivikkoa sekä pohjan muotoja tulevien vuosien kalastusta ajatellen. Mitään muuta kuin ahvenia en ”kosken” puolelta löytänyt.

Laajemmat poterot erottuvat selvästi, mutta kirreä niistä ei löytynyt.

Yläosan vihernieriät

Vaikka yritin kuinka varovaisesti lähestyä niskaa, silti pelotin yhden tutun kiven kupeelta kalan. Vauras pakovana eteni vääjäämättä suvannon puolelle. Oliko se kirre, iso säyne, hauki vai jopa taimen, sitä ei voi varmuudella sanoa.

Ylempänä niskaa oli toki tilaa muillekin, joten siirryin hieman ylemmäksi. Pinnassa ei näkynyt elämää, joten oli hyvä yrittää hieman syvemmältä, suvannon puolella oli syvempää vettä.

Mini-Spuddler sai vaihtua pieneen painosilmäiseen streameriin, siihen mikä oli toiminut täällä myös alkukesästä – luottoperho. Perhoa solmiessa perukkeeseen niskakiven edessä kävi kala pinnassa. Kappas, kuin tilauksesta kala näytti olinpaikan ja vieläpä heittoetäisyydellä. Mietin hetken, että pitäisikö sittenkin vaihtaa pinturi tai pieni nymfi, mutta perho oli jo solmittu siimaan.

Niska on herkullisen näköinen, mutta alaosaltaan tosi matala.

Vedin kelalta siimaa ulos ja heitin alkuun ihan eri suuntaan, etten häiritsisi näyttäytynyttä kalaa ja saisin riittävästi siimaa ulos. Kun siimaa oli riittävästi, rullasin kalastusheiton.  Perho tuli juuri kuten piti, kunnes tempaistiin. Kala kiinni ja hyvä kala tuntui olevankin. Siimaa vedettiin niin maan perusteellisesti ensin vastarannalle, sitten takaisin kiven edestä vauhdilla rantalumpeita kohti. Yritin pysyä vauhdissa mukaan, kunnes – NAPS  – sinne meni perho. Se kyllä ei voinut olla muu kuin hauki, kyllä peruke tuollaisen piti kestää. Kehveli sentään, että pisti vihaksi, pitkänaama vei hyvän ottiperhon.

Kaivoin rasiasta nymfin ja solmin perukkeeseen. Kampasin kiven edustaa, mutta kaiketi hauki oli paikan ehtinyt tempoilullaan häiritsemään. Kirreä ei kuulunut eikä näkynyt.

Trasselilla vesiä puhdistamaan

Kaivoin rasiasta ikivanhan Haukitrasselin, siiveltään harventuneen ja lyhentyneen kimallesyherön. Se perho olisi joutanut jo vuosia sitten ”eläkeläisrasiaan”, mutta edelleen pariin kertaan korjattuna  se oli rasiassa pitämässä tarpeen tullen limatuubeille kuria. Pitkävartisessa koukussa on valmiiksi sidottuna lisäpätkä puruperuketta estämässä isompien krokotiilien puraisuja. Siksi se on säilynyt ja säästynyt. Jospa perhorosvo ottaisi uudelleen ja saisin ottiperhon takaisin.

Rullailin siimaa ja kampasin lumpeikon laitaa, mutta hauki sai varmaan sen verran nenilleen, ettei huolinut. Mutta toisesta suunnasta lumpeikon laidasta tärähti paremmin. Karkeahko hauki tempoili ja veteli aikansa sinne tänne pitkiä vetoja ja yritti liki rantaa kerran hypätäkin irti, mutta lopulta sain sen vetäistyä lumpeiden välistä rantaan.

Waude, noin parin kilon hauki, se saa lähteä paistinpannulle. Hieman hymyilytti, sillä Trasseli oli jo selvästi parhaat päivänsä nähnyt, nysäksi ja harvaksi revitty – mutta edelleen kelpasi.

Siinä se on lähikuvassa – vanha ja kärsinyt Haukitrasseli.

Jatkoin ylemmäksi suvantoa, sahille ja niskan pohjapatoa kohti. Yritin lisää ruokahaukia, sillä niitä on Reinikassa hyvin.  Sieltä täältä pitkänaamoja mosauttikin joko kiinni tai teki raivoisan yrityksen perhoon, mutta kaikki olivat sen verran pieniä puikkareita, että pääsivät takaisin.

Sahin puolella kunnostetulla alueella on pari kohtaa, joista olen monet kerrat saanut kirren. Uitin ne paikat jälleen Mini-Spuddlerilla, mutta ilman tulosta. Vaihdoin Trasselin takaisin siimaan ja sain sahilta vielä parin tärpin lisäksi arviolta kilon hauen, jonka otin edellisen kaveriksi.

Pohjapadon alapuolen poteroissa on joskus ollut lohensukuisia lymyilemässä, mutta Mini-Spuddler ei löytänyt sieltä kuin puolen tusinaa ahventa. Kelpaava perho tuntui tämä Spuddleri olevan, jatkoon.

Ilta oli jo pitkällä ja järven puoli oli vielä kokeilematta. Illan hämyssä pinnassa näkyi siellä täällä salakoita, joten pinnan alla lienee vielä petokalojen karkelot meneillään.

Reinikan yläpuolen pohjapato, jonka alapuolen poteroista löytyi vain ahvenia. Kaislikossa on pomminvarmasti haukia, mutta vaikea ainakin lötköllä perhovavalla saada.

Vaihdoin jälleen Trasselin siimaan eikä aikaakaan, kun väsyttelin padon edestä kiloluokan pitkänaaman rannalla. Kolmas ruokahauki. Se tietää kyllä sitä, että paistihauki vaihtuu kalapulliin. Heittelin tarkasti padon laitaa ja karkuutin siitä ensin kaksi haukea, joista toinen oli ehkä samaa kilon kaliiberia kuin pari edellistä. Lopulta sain kuin sainkin pitkittäin lumpeikon reunaa nuolleella heitolla vielä yhden noin kilon hauen.

Nyt oli haukikiintiö täynnä ja lähdin pois. Pohjapadolta autolle kävellessä meinasi tulla hiki, pimenevä ilta oli todella lämmin. Auton mittari näytti +18 astetta kotiin ajaessa.

Kotitarvekalastuksen saldo Haukitrasselilla ja #3luokan perhokalustolla.

Suomustusta ennen nukkumaan menoa

Vielä oli yksi työ tehtävänä, kalojen loppuperkaus ja kalamassan teko. Vedin kalat lähes ruodottomiksi ja nahattomiksi fileiksi, ainoat mitä lihaan jäi, oli selkälihojen hankaruotorivit. ne tosin jauhaantuu tai kietoutuu lihamyllyn liharuuviin niin, ettei niistä ole pihveissä haittaa.

Siinä vielä ennen nukkumaan menoa syntyi noin 2,5 kiloa kalamassaa, jonka maustoin suolalla, mustapippurirouheella ja tillillä.

Ja päivällä sitten kananmunan kera höystetystä kalamassasta paistetaan voissa haukipihvejä. Siinä sitä on sitten perheelle muutamaksi päiväksi terveellistä särvintä perunoiden kanssa.

Vaikka kirjolohi jäi saamatta, niin ruokakalareissu onnistui yli odotusten. Hauki on kala ja sopivan kokoisena hyvän makuinen ruokakala onkin.

Vanha tsekkiläinen Porkert-lihamylly jauhaa nopeasti, ilman sähköä ja meteliä muutaman kilon kalamassan.