Parveilua, mutta näkyykö kaloja

Perhokalastuksen juuret ovat hyönteisten jäljittelyssä. Kalastaja pyrkii havainnoimaan ja matkimaan luonnossa esiintyviä hyönteisiä enemmän ja vähemmän näköisillä jäljitelmillä – perhosidoksilla.

Kesävesillä pinnan alla mönkii kirjava joukko erilaisia vesihyönteisten toukkia, jotka odottavat sitä oikeaa hetkeä aikuistua, kuoriutua vedestä ja lähteä lentoon. Parveilemaan ja lisääntymään, munimaan uuttaa sukupolvea.

Hyönteislajien kuoriutumisia eli ”hätsejä” ja parveiluja odotetaan kuin kuuta nousevaksi. Hyvien kuoriutumisten aikaan kalat intoutuvat syömään. Entisajan ihminen seurasi luonnon rytmiä, kuun kiertoa ja nousevan eli kasvavan kuun aikana tehdyt työt tuottivat useimmin paremman tuloksen.  Näin myös kalastajan saaliskoriin kertyy paremmin täytettä, kun perhovalinta osuu kohdalleen.

Kalat toki napsivat valtaosan ravinnostaan pinnan alta ja moderni perhokalastaja ronkkii saalista tehokkaasti erilaisin tekniikoin ja välinein pinnan alta, mutta osa kalastajista odottaa kärsivällisesti kalojen aktivoitumista.

Mikään ei ole visuaalisesti niin kiinnostavaa ja kalamiehen mieltä kiihottavaa, kuin nähdä pinnassa ruokailevia kaloja ja pyrkiä huijaamaan kala luonnonhyönteisiä jäljittelevillä perhoilla. Se koukuttaa – ei vain kalan vaan myös kalastajan, kuten Juhani Ahon muinoin.

Siinä on jotain maagista, kun paikallistaa ruokailevan kalan ja omin silmin näkee kalan nousevan sille tarjottuun jäljitelmäperhoon.  Mitä isompi kala, sitä suuremman ilon ja mielihyvän kalan koukutus saa aikaan.

Ilta on vielä nuori ja aurinko laskemassa mailleen.

Odotuksen ilta

Tulin Herraskoskelle illasta ennen auringon laskua. Aurinko paistoi vielä alavirrasta suoraan koskeen, jolloin kalastus ei ole Herrasella parhaimmillaan. Kirkas paiste pitää kalat piilossa.

Ilmassa parveili jonkin verran hyönteisiä, mutta sillalta hetken seuraten en havainnut tuikkeja. Valoa vasten kurkistin siltapilarin hämähäkin seittejä ja niiden antia. Ei niissä paljoa ollut, enimmäkseen päivänkorentoja ja jokunen vesiperhonen.

Hämähäkin seitin satoa.

Pari iltaa aiemmin olin Kotalassa ja siellä oli kuoriutumisia ja kalat aktiivisina – odotukset olivat lämpimän päivän jälkeen korkealla.

Solmin siimaan pienen ahvenjäljitelmän, jota ajattelin uitella ja samalla seurata tilannetta. Kapeasta uomasta nasahti perhoon auringon räkityksestä huolimatta kaksi taimenta. Ne olivat pieniä, mutta jonkin sortin aktiivisuutta oli kuitenkin havaittavissa, vai olisiko perho ollut vain niin vastustamaton?

Aurinko moilotti häiritsevästi kapeaan uomaan, mutta silti sieltä tärähti pari täpläkylkeä.

Pääuoma laskeutui varjoon, mutta yläosilta ei tullut tärppiäkään. Laskettelin alas ja matkalta sain yhden kovan tällin, mutta se ei pysynyt. Ei ottanut toista kertaa. Alempaa sain yhden eväleikatun taimenen ja loppuliu’ussa täräytti joku vauraampi kaksi kertaa, muttei pysynyt. Taimenia oli koskessa, muttei selvästi pinnasta ruokailevia. Ahvenperho toki kelpasi.

Menin alasaareen istumaan ja seuraamaan tilannetta. Aurinko laski edelleen, kellertäviä päivänkorentoja lenteli ja monen kokoisia vesiperhosia parveili auringossa, kuoriutumista tapahtui, mutta ei pintaruokailua. Ainakaan vielä.

Ajattelin kokeilla perinteistä uppoperhoa, toisinaan sekin toimii erinomaisesti, kun pintaruokailua ei ole näkyvissä. Kaivoin rasiasta pienen Mallard & Claret uppoperhon, hämähäkin verkon ötökkä punersi auringon valoa vasten katsottaessa ja sain sieltä värivinkin.

Palasin hieman ylemmäksi ja laskin uppoperholla kosken alle saakka. Yksi pieni taimen kävi roiskaisemassa perhoon ja lisäksi saan kaksi ahventa ja puolen kilon säyneen. Kissanruoka oli kotona vähissä, joten uittelin Mallard & Claretilla loppuliu’usta pieneen pussiin puolenkymmentä salakkaa. Pieniä kaloja, mutta valppaana niiden tartutuksen kanssa saa olla.

Siirryin kalastamaan kosken alla kapean uoman puoleista laitaa. Heti ensimmäisellä heitolla sieltä tutusta kohdasta iski komea säyne. Kuvasin sen ja jatkoin kalastusta. Peräperää sieltä laidasta iskee vielä 3-4 säynettä, mutta mikään niistä ei tartu kunnolla. Pienen tuumaustauon jälkeen pari säynettä käy käsissä, upoperho toimii.

Vaaleita päivänkorentoja lentelee, joista saan napattua yhden märkiin sormiin – näyttäisi olevan kellertävä laakasurviainen. Niitä on kohtuullisesti siellä täällä ilmassa. Västäräkki niitä näytti napsivan aiemmin illasta, hitaita makupaloja.

Oletan, että tuo olisi Heptagenia sulphurea laakasurviainen

Seuraan ja istuskelen odottaen pintakäyntejä kosken alapäässä.  Muutama pintakäynti näkyy päävirran laidassa, jotka osoittautuvat säyneiksi. Ilma jäähtyi nopeasti ja kosken alle pintaan ilmestyi usvaa. Ilman viilentyminen enteili, että kuoriutuminen hyytyi.

Lokkeja kuitenkin ilmaantui vähän ennen puoltayötä ruokailemaan, kuoriutumista oli ainakin tapahtunut ja kenties ylempänä olikin jonkin tasoinen kuoriutuminen päällä. Ilmassa oli jonkin verran niin päivänkorentoja kuin vesiperhosia, mutta ruokailevat kalat puuttuivat. Niitä ei siis tullut sinä iltana.

Yön hämyssä sillan kaiteelta kuvattu sirvikäs

Lähdin hieman pettyneenä kotiin, ehkä ensi kerralla, kun on lämpimämpää… tai seuraavalla. Mutta tämä on sitä perhokalastusta, kärsivällistä odotusta, tilanteen arviointia ja elämistä luonnon ehdoilla. Ainakin kissa oli tyytyväinen illan saaliiseen, se sai tuoretta kalaa syötäväksi.