Suomen kesä ja juhannus on upeaa aikaa, siitä on hyvä nauttia vaikka saunoen.

Suomessa on tapana hukkua juhannuksena ja usein sepalus auki. En tiedä muiden maiden kulttuureista ja tavoista, mutta suomalaisten perinteiseen juhannukseen ja kesään kuuluu pakkautua mökeille vesien ääreen. Ja luonnollisesti runsaiden eväiden kera, joista juomat ei lopu ensimmäisenä.

Alkoholi on yksi suomalaisten perisynti. Kun sitä otetaan, niin sitä otetaan liikaa. Ymmärrys ja lopulta vähäinenkin tolkku katoaa. Sitten tapahtuu tyhmyyksiä ja pahimmassa tapauksessa hukutaan.

Näitä ja läheltä piti tapauksia lienee monenkin tuttavapiirissä, joista itsellenikin on jäänyt muutamia muistiin.

Älä leiki hukkuvaa

Pikkupoikana nyt jo edesmennyt siskoni seurusteli alavutelaisen pojan kanssa, joka poikkesi muutamia kertoja kaverinsa kanssa moottoripyörillä meillä. Tämä kaveri oli tosi vilkas ja mukava hassuttelija, josta jäi pienelle pojalle hyvä mielikuva – ja moottoripyöristä.

Sitten kesällä tuli tieto, että tämä kaveri oli hukkunut. Se tuntui pikkupojasta hyvin epäreilulta, surin mukavaa kaveria.  Vaikka aikaa on kulunut noin 50 vuotta, niin hukkuminen piirtyi vahvasti nuoren pojan muistiin.

Vasta hiljattain kuulin, että hukkunut kaveri oli ollut muinoin Saarijärven juhannuspippaloissa ja uiskennellut pienessä sievässä juhannuspaikan lammella. Tapansa mukaan kaveri oli pelleillyt ja hassutellut muka hukkuvaa ja avun rientäessä paikalle, olikin vain nauranut ja ”näyttänyt avuntuojalle pitkää nenää”.

Velmu mies, mutta kuinkas ollakaan, pulikoijan voimat olivat jossakin vaiheessa ehtyneet, eikä hän enää jaksanutkaan uida rantaan. Vaikka hassuttelija oli yrittänyt huutaa apua moneen kertaan, kukaan ei välittänyt kujeilijasta, vaan tuumanneet, että taas se pelleilee. Niinhän siinä sitten kävi, nuori mies hukkui lähellä rantaa.

Viina on viisasten juoma

Rippikoulun käyneenä nuorukaisena olin kerran itsekin suuressa vaarassa. Kaverin kanssa lähdettiin vesireitille iltakalaan ja törmättiin pariin tamperelaiseen, jotka olivat tulleet Virroille saakka sellaisella mäkärä-veneellä.

Karsean iso moottori pienessä kengänkannan mallisessa kipossa, sitä käytiin ihmettelemässä ja pojat tarjosivat miestä väkevämpää juotavaa. Onneksi kävin vetämässä varmuudeksi oman pienen moottoriveneen pitkälle loivaan rantaan, etteivät laineet kolhisi tai veisi, jos kapeikossa kulkisi muita veneitä.

Ja sitä sitten maistettiin pullosta ja jäätiin kapean salmen leiriin istumaan ja juttelemaan. Joskus aamuyöstä heräsin leirin teltasta, vain paita päällä, kun muu porukka kuivasi kepin nokassa vaatteitani. Olin lähtenyt ”tarkistamaan” venettä ilmeisesti aikomuksena lähteä veneellä kotiin – oli kuitenkin arkipäivä ja kesätyöpaikan työpäivä edessä.

Olin niin humaltunut, että en saanut venettä työnnettyä vesille ja rypenyt kurakossa itseni liejuun ja pojat tulleet katsomaan mihin olin kadonnut. Nähtyään ryvettyneen olemukseni, olivat riisuneet housut pois ja pesseet puhtaammiksi. Sitä se viina teetti nuoren kokemattoman pojan päässä, sitä humaltui helposti liikaa ja lähti samalla tolkku ja filmi katkesi.

Ainoa hämärä muistikuva on, että yritin muka työntää venettä, mutta siitä ei tullut yhtikäs mitään, pyörin vain kurassa. Onneksi.

Venematkasta tuskin olisi tullut mitään, tiedä vaikka olisin hukkunut. Ainakin suuri vaara olisi ollut. Muutamassa aamuyön tunnissa selvisin sen verran, että kotimatka onnistui ja aamusta töihin. Meidät pari nuorta kuskattiin päiväksi metsäautoteiden kunnostustöihin ja olo oli kyllä sen päivän aivan hirveä.

Se opetti kerrasta, että töitä edeltävänä ilta ei pidä maistella. Mieltä painoi tuolloin ja vieläkin, että ilta olisi saattanut päätyä omaan hukkumiseen. Viina vie järjen, muistin ja tasapainon sekä jättää jälkeensä älyttömän huonon olon.

Vesillä liikutaan monenella tapaa, muista turvallisuus ja huomoi aina myös muut.

Älä ihmettele vaan toimi

Nuorena miehenä, kun ei vielä ollut perhettä, ajelimme tulevan vaimon kanssa pienellä Mini-Busterilla 1980-luvun puolivälissä juhannuksena Virroilta Ruovedelle katselemaan maisemia ja ihmisten juhlintaa. Olimme juuri rantautumassa  leirintäalue Haapasaaren laituriin juomaan eväskahveita ja kelaamassa virvelin  uistimia ylös, kun vaimo huomasi siinä keskellä vajaan puolen kilometrin lahtea jonkun uimassa.

Seurasimme uimaria, joka näytti pysyvän koko ajan samassa paikassa, eikä oikein ymmärtänyt minne suuntaan pitäisi uida. Katsoimme, että tuosta ei kyllä hyvää seuraa. Vasemmalta näkyi lähestyvä vanhempi pariskunta isommalla HT-veneellä, joten ajattelimme, että tämä olisi huomioinut uimarin.

Yllätykseksemme tämä ajoi hissun kissun soutuvauhtia ehkä muutaman kymmenen metrin päästä ohi välittämättä tuon taivaallista uimarista. Uskon, että veneestä nähtiin uimari, mutta olisihan siinä hieno vene sotkeentunut ja kenties tullut vaan harmia – helpompi ajaa ohi.

Katsottiin vaimon kanssa toisiamme – nyt mentiin. Täyskäännös, nykäisin veneen käyntiin ja ajoin ripeästi uimaria kohti. Mies huitoi enää vaisusti, näki, että hän ei enää jaksa. Ohjasin viereen ja mies alkoi jo vajota. Käsi enää vähän näkyi, johon kurotin kädelläni. Sain otteen, mutta samassa uppoava käsi tempasi sanan mukaisesti kuin viimeiseen oljenkorteen tarttuen – meinasin lentää yli laidan mukana.

Pysyin juuri ja juuri veneessä ja sain pitkän tempoilun päätteeksi ison 100-kiloisen jässikän vetäistyä veneeseen. Siinä oli mukana muutama vapa jotka menivät kappaleiksi, mutta mies oli pienessä veneessä lattialla istumassa ja yskimässä vettä. Kalustosta viis, henki säilyi.

Jotenkin siinä rantaan mennessä mies vielä onnistui käsittämättömästi putoamaan uudelleen laidan yli. Iso mies, enkä enää jaksanut vetää veneeseen, joten köytin käsistä laitaan kiinni vielä vaimon varmistaessa ja rupluttelin hitaasti rantaan, jossa sitten istuskeltiin ja ihmeteltiin tapahtunutta. Samalla irroteltiin vaappua kaverin teepaidasta ja katsottiin että mies selviää varmasti ”kuiville”.

Siinä sitten toivuttuaan selvemmäksi, hän totesi olevansa Pispalan Pulterin kokki ja kiertänyt maailman meriäkin, eikä olisi ikinä uskonut että tulisi sisäjärven pikkuiseen lahdekkeeseen hukkumaan. Oli vain lähtenyt uimaan vastarannalta ravintola Lierasta päin ja sitten siellä lahden keskellä ei vain oikein tajunnut, minne päin pitäisikään uida, mistä oli lähtenyt ja minne menossa.

Ilman viime hetken apua, hän olisi varmasti hukkunut, kun oli jo uppoamassa. Ymmärsi kyllä, että nyt liippasi läheltä ja viimein lähti kiitellen kohti majoitustaan. Sanoi, että jos joskus tulet Tampereella Pispalan Pulteriin, niin hän tarjoaa mitä vaan haluan.

En ole käynyt syömässä, mutta ehkä parikymmentä vuotta myöhemmin poikkesin uteliaisuuttani Pulterissa kysymässä, josko siellä olisi sellainen isokokoinen kokki ja kerroin taustatarinan. Tunnistivat kaverin, mutta ei ollut kuulemma töissä, mutta oli hiljattain hakenut kuulemma jonkun ison pöntön ilmeisesti viininvalmistusta varten. Kokki oli elossa, joten se riitti – tuli hyvä mieli ja siitä, että onnistui oikeasti pelastamaan jonkun hengen. Pitää vain toimia, eikä ajella ”mistään välittämättä” ohi. Onhan se jo kansalaisvelvollisuuskin auttaa.

Jos on aihetta juhlia, niin pysykää rannalla, pinnalla ja juokaa kohtuudella.