Varttia aiemmin lunta tuprusi – kunnes aurinko loihti esiin postikorttimaiseman.

Edellisessä blogissa ”Perhovuosi lähtökuopissa” kerroin varhaisimpien hankikorrien eli koskislangina sumareiden bongaamisesta kotikoskella Herraskoskella 12. maaliskuuta.

Oma oletus on, että valoisuus edesauttaa korrien kehitystä tai ainakin valoisan ja aurinkoisen talven jälkeen ensimmäiset korrinymfit köpöttelevät hangella keskimääräistä aikaisemmin. Tuo varhaisimman bongauksen talvi oli hyvin valoisa ja aurinkoinen. Myös muina varhaisina korrivuosina talvi on ollut valoisa.

Tämä kuluva talvi ei ole ollut järin valoisa, mutta toki olen nyt seurannut viime päivinä aktiivisesti tilannetta, josko joku hätäinen korri olisi lähtenyt liikkeelle.

Joutsenia ja koskikaroja

Lauantaina 9.3. oli paljon aurinkoa, pilvipoutaa, mutta ei korreja.  Maanantaina 11.3 piti poiketa katsomaan, mitä elollisia näkyi ja josko tulisi varhaisin korribongaus. Ei tullut uutta bongausennätystä, eikä kyllä näkynyt muitakaan hankihyönteisiä. Satoi lunta, väliin sakeasti.

Toki rantahangella on pitkin talvea aina silloin tällöin näkynyt monenlaista ötökkää pienistä hyppyhäntäisistä kärpäsiin ja hämähäkkeihin. Ei niitä aina näe, etenkään kovilla pakkasilla eikä lumisateella.

Kävin niin kosken alla kuin niskalla. Aivan elotonta koskella ei ollut, koskikara visersi ja sukelteli sen veran kaukana, että kamera ei siitä ottanut tolkkua ja joutsenia näkyi niin kosken alla kuin yläpuolella. Talvehtivat ja ruokailevat siellä sulassa.

Joutsenpari ui kosken alla ylväästi lumisateessa etäämmälle

Samalla sai todeta, kuinka maaliskuinen sää saattaa vaihdella nopeasti. Paikalle tullessa isoja lumihiutaleita tuli välillä suhteellisen sakeasti, kun vartin päästä pilven mentyä paistoi aurinko. Siis ihan tavallista sumarikalastuksen keliä.

 

Vuosien saatossa muutaman kerran olen sattunut koskelle vastaavalla säällä, väliin paistaa aurinko ja väliin sataa sakeasti lunta. Kaloja se ei välttämättä haittaa, jos vain on syötävää. Niin harjukset, taimenet kuin kirjolohet liikkuvat samoilla apajilla, eikä kalan merkkiä välttämättä tunnista tuikista.

Suuntaa antavia kokoarvioita voi heittää, mutta pinnalta korrin haukkaava kirjolohen tai harrin pullonokka ja tuikki on esim. 10–15 metristä ihan samannäköinen kuin taimenella.

Ja kyllä kala nousee pinturiin, vaikka koskella ei vielä olisi nähty ensimmäistäkään korria. Olen joskus muinoin saanut jopa helmikuussa kalan nousemaan mustaan korripinturiin. Kokeilin tutulle paikkakalalle, josko tuo pitkään rauhassa oltuaan haukkaisi pintaperhoa ja kelpasihan tuo.

Korriaika on siitä mukavaa, että hyttysiä ei ole kiusaamassa, kantavilla rantahangilta on varsin hyvä kalastaa eikä korrikalastus välttämättä tarvitse suurta perhomäärää.  Jokunen nymfi ja pinturi – ne riittävät. Jos niihin ei ole tapahtumia, niin se on kalojen vika. Korrikalastus pelkillä korriperhoilla on oma korrikalastajan tyylilaji, kala valitsee tietyn jäljitelmän tai sitten ei. Siinä on sitä Juhani Ahon tyyliä, jossa itse hyönteinen ja sen jäljitelmä on keskiössä, muilla perhoilla ei ole merkitystä.

Hankikorrirasiaan ei muuta tarvita. Nymfi on Erän numerossa 3/2018 ja pinturit 3/2019.

Perhokausi on joka tapauksessa alkamassa ja vaikka vähään aikaan ei korreja vielä näkyisikään kuoriutumassa, niin aivan varmasti jokunen korrikalastaja ainakin ehtii kuoriutumaan kotikotelostaan kosken rantahangelle ja purkamaan pahimpia kalastuspoltteitaan.