Koskelankoski on ylimmäinen Kotalan koskista. Itsenäisyyspäivänä sen rannat oli kuivina ja jäässä, lenkkareilla ”kahlattavissa”.

Kesän ja syksyn vesitilanne on ollut ainakin Suomenselän alueella poikkeuksellinen. Järvien vedenkorkeudet ovat olleet alhaalla, koskien virtaamat koko syksyn poikkeuksellisen pieniä ainakin kotikoskilla ja jopa joidenkin talojen kaivoista on vesi loppunut.

Herraskoski 6. joulukuuta. Vesi virtaa, mutta paljasta, kuivaa ja jäistä kivikkoa on reilusti esillä.

Koskikalastajien keskusteluista etelässä ja Keski-Suomessa on välittynyt pitkin syksyä huoli vesitilanteesta, eikä kotikoskilla tilanne ole yhtään parempi.

Herraskoskessa nyt vielä virtaa jonkin verran, karkeasti reilun 5 kuution paikkeilla, mutta Pihlajaveden reitin koskilla ei liikoja vettä ole. Itsenäisyyspäivän koskilenkillä Kotalan koskilla oli onnettoman pieni virtaus, 0,65 kuutiota ja käyrä on alaspäin. Syksyisin virtaama yleensä nousee elo-syyskuun ”pohjalukemista”, mutta kuiva syksy ja pakkaskausi ovat vain pudottaneet virtaamaa. Huolestuttavaa.

Kitusjärven mittapiste on vajaan kilometrin päässä järvellä. Tämän näköinen on Itsenäisyyspäivän 650 litran virtaama ”siltavirran” sillalta kuvattuna alavirtaan.

Syyssateet kostuttavat normaalisti maaperää ja lisäävät pohjavesivarantoja, josta sitten riittää vettä läpi talven niin kaivoihin kuin koskiin. Nyt syksyllä on kuultu huhuja kuivista kaivoista. Ja jos maa jäätyy, kuten nyt lumettomilla mailla on käynyt, siitä ei enää talven vesikelienkään kosteus pääse läpi. Routaa on jo liki vaaksan verran ja jos sydäntalvella on pitkään kovia paukkupakkasia niin helmikuussa saa kävellä kuivin huopatossuin koskien pohjilla. Vesi loppuu.

Koskikalastajia surettaa luonnollisesti, jos lohikalojen kutu pääsee jäätymään, niin menetetään kokonainen taimensukupolvi. Mutta ei vain kaloista tule olla huolissaan, vaan myös vesihyönteisten toukat saattavat jäätyä.

Yleensä koskien niskoille tulee alkutalvesta kivien nokassa pysyvä jääkuori ja veden laskiessa talvella jääkuoren alle jää ilmatila, joka suojaa pohjia myöten jäätymiseltä. Siinä säästyy niin soran sisässä oleva mäti kuin kosken eliöstö. Mutta nyt vesi on jo niin alhaalla, että pohjia myöten jäätyminen on iso uhka.

Vehmaskosken alapäätä. Hyvin toteutettu kunnostus levittää vettä koko uoman leveydeltä myös alimpien virtaamien aikana.

Juttelin muinoin Keihärinkoskella lähiseudulla asuneen miehen kanssa. Pikkupoikana hän oli usein vanhempiensa mukana, kun he kävivät Keihärinkoskella kaupassa. Toisinaan loppukesästä kosken sillalla oli niin paljon pörriäisiä ilmassa, että näkymä sillalla oli kuin rankassa vesisateessa. Ilmeisesti hyönteiset olivat vesiperhosia ja niitä oli paljon. Sitten tarinan mukaan yksi talvi koski kuivui ja jäätyi pohjia myöten. Miehen arvion mukaan jäätyminen tappoi perhostoukat pohjasta, sillä sen jälkeen ei ole enää koskaan koskella näkynyt vastaavaa hyönteismäärää. Lähellekään.

Koskien ekosysteemissä on muitakin palasia kuin kalat. Siihen kuuluvat oleellisena osana myös kasvit, hyönteiset jne.. Monet kasvit ovat tärkeää ravintoa ja antavat suojaa hyönteisille. Ja hyönteiset puolestaan ovat pienten ja toisinaan isompienkin kalojen ravintoa.

Koskelankosken yläsaaren pieni uoma on lähes kuiva ja pakkasten kiristyessä todennäköisesti umpijäässä. Tuolta ei ensi kesänä kovin montaa paikalla talvehtinutta hyönteistä kuoriudu.

En tiedä onko aihetta tutkittu, mutta maalaisjärjellä ajateltuna koskenpohjien jäätyminen voi taannuttaa rajusti koko kosken eliösysteemiä. Osa kasveista saattaa selvitä jäätymisestä huolimatta, mutta hyönteistoukkien pakkasselviämistä epäilen. Toki hyönteismaailma palautuu ainakin osittain, mutta siihen saattaa mennä useampia vuosia. Pakastuneen kosken ruokakaappi on kesällä tyhjä, jopa useamman vuoden. Se tietää niukkaa aikaa koskessa eläville kaloille, mm. taimenten poikasille.

Toivon, että talvi olisi leuto ja vettä riittäisi läpi talven, niin ettei koskien virtaamat ainakaan enää laskisi. Kovissa pakkasissa on katastrofin aineksia.