Veneet on käännetty ja odottavat tulevaa suvea.

Suomalaisilla on kautta aikojen ollut taipumusta syksyisin masennukseen ja onhan tämä syksy ja marraskuu ollut erityisen pimeää ja masentavaa aikaa.

Wikipedia kertoo sanasta marras seuraavaa. ”Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä ja ennusmerkkejä on kutsuttu nimityksellä marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia Manalan olentoja.

Erityisen suuri kalastajan, linnustajan tai muun pyytäjän saalis on voinut olla marras, kuoleman ennusmerkki. Eräässä uskomuksessa marras on jättiläiskala, kalojen kuningas. Martaan saaneelle kalastajalle saalis on kuitenkin ennustanut kuolemaa.”

Puistattava tuo sanan marras kansanuskomusten merkitys. Suuria saaliita en ole ainakaan itse saanut, eikä aurinko ole liiemmin paistellut. Toki parina päivänä näkyi tämä outo mieltä ylentävä valoilmiö.

Herraskoski 3. marraskuuta. Vettä on masentavan vähän, mutta sentään aurinko paistoi.

Jos lähdetään paketoimaan henkilökohtaista kalastajan marraskuuta, niin suurta kehumista ja henkseleiden paukuttelua se ei aiheuta. Alkukuussa keskityin lähinnä istutusjärvi Torisevan siikoihin ja niiden jallitukseen.  Tai pikemminkin siiat jallittivat minua.

Toki onnistuin joitakin siikoja koukuttamaan, mutta pikemminkin se oli hyvää oppia ja harjoittelua – perhokalastus ei aina ole helppoa. Loppukauden pintaperhokalastus voi nimittäin olla todella haastavaa ja kärsivällisyyttä vaativaa ”urheilua”. Samalla se oli uusien perhomallien sisäänajoa ja kokeilua.

Pääosan ajasta kalastin nro 16–18 pinta- ja uppoperhoilla tai nymfeillä reiluhkolla 0,15 mm perukekärjellä. Käytännössä se oli siikojen ohella tarjota samaa perhoa paikallistetuille tai pinnassa näyttäytyneille kirjolohille ja varmistaa että peruke kestäisi.

Torisevan pieni siika pyristelee tapansa mukaan pinnassa puljaten vastaan.

Eikä kirjolohenkaan pyynti juuri sen helpompaa tarjonnut. Kun keskityin pääosin siikoihin, niin käytin hyvin vähän isompia varsinaisia kirreperhoja. Uudenpia isompia testiperhoja kävi vain muutama hetkellisesti siimassa ja vähäisin tilastomerkinnöin. Ehkä ne ovat enemmän kesäperhoja.

Värillä ei ole väliä, kunhan perho on punainen.

Ja tietenkin kalalla käydessä tulee katseltua ja ihailtua luontoa, synkkääkin. Siinäkin maisemassa on oma suomalaisuuteen osuva kaunis rauhallinen vaatimattomuus. Toisinaan luonto tarjoaa myös mukavia yllätyksiä, kuten yhden kerran tielle osui pari metsoa, joista ehdin saamaan auton lasin läpi kuvankin.

Komeita poikia.

Ja tietenkin puolen kuun jälkeen lupailtiin ja alkoi näyttää siltä, että pakkasia tulossa, joten loputkin veneet piti kääntää talvea ja tulevaa suvea odottamaan. Tässä kuun loppupäivinä olen samalla kaivellut pilkkejä ja pilkkiperhoja esille ja tutkaillut tilannetta, josko joulukuussa pääsisi pilkille. Ahkerimmat ja uskaliaimmat ovat jo olleet jäillä, mutta ainakin itse odotan vielä ja katson paksuuntuuko jäät vai sulavatko pois. Suojakeliä on ainakin luvattu joulukuun alkupäiville.

Herraskosken alapuolinen järvi oli jo yllättäen loppukuusta valtaosin jäässä. Yleensä virtaukset ovat pitäneet sen sulana paljon pidempään.