Merikoski ennen vuotta 1908  – on sitä ennenkin osattu kalastaa jokia tyhjiksi.

Salakalastus on suomalaisille ikimuistoinen ”nautintaoikeus”, jota on vaikea saada kuriin. Vaikka Suomessa kalastuslaki kieltää ja säätelee monia asioita kalastuksessa, käytännössä monin paikoin laeille viitataan kintaalla. Valvonta ja rangaistukset ovat riittämättömiä.

Luvaton kalastus on monissa paikoissa kansanhuvi, jossa ei ole järjen häivää – valitettavasti. Hyvänä esimerkkinä on Saimaan järvilohen salakalastus, joka on rehottanut Pielisjoen Kuurnan voimalaitoksen alla voimalaitoksen valmistumisesta asti. Saimaan järvilohi on ollut pitkään sukupuuton partaalla, mutta mitään konkreettista ei ole saatu aikaan – viranomaisilla ei ole ollut riittävästi tahtoa eikä resursseja.

Eikä Suomessa haluta rakentaa voimaloihin kalaportaita, siinähän valuu voimayhtiön rahaa hukkaan. Haluttomuus kalateihin istuu yhtä voimakkaana päättäjissä kuin salakalastus kansan syvissä riveissä.

Virtavesien kuturauhoitus alkaa syyskuun 1. ( järvilohella jo 1.8.) ja  ja pimenevät illat houkuttavat törkeisiin vastuuttomuuksiin – ”kutukalojen perinnepyyntiin”.  Nyt Pielisjoen Kuurnassa kokeillaan valotaidetta ehkäisemään salakalastajia – toivon mukaan idea kantaa hedelmää eli emokaloja säästyisi aiempaa runsaammin.

Vanha tuttu virsi

Kala ja kalastuksen arvostus on edelleen pohjamudissa, vaikka kalakantojen heikosta tilasta on kirjoitettu jo 1800-luvulta lähtien.  Hyvä esimerkkiartikkeli on vuoden 1913 Kalevassa, jossa tehtailija Herman Renforsia haastateltiin Oulujoen lohenkalastuksesta.

Oulujoki on ollut 1800-luvulla Suomen suosituin lohijoki, jossa kävi muinoin myös ulkomaisia urheilukalastajia. Oulujoen lohikanta heikkeni jo ennen 1900-luvua ja sodan jälkeen valmistunut Merikosken voimalaitos tukki kalan nousun 1940/50 lukujen taitteessa kokonaan ja loputkin Oulujoen kosket kahlittiin 1950-luvulla. Nykyään Merikoskessa on 2003 valmistunut kalaporras, mutta se on laiha lohtu vaelluskaloille vapaana olleeseen Oulujokeen verrattuna.

Sen johdosta että sanomalehdet äskettäin kertoiwat Oulujoen lohikalastusyhtiön päätöksestä, ettei se wapaaohtoisesti luowu kalastusoikeudestaan, on Dagens Tidning käynyt haastattelemassa tehtailija Herman Renforsia, kuullakseen hänen mielipidettään kalastusoloista Oulujoessa.

Hra Renfors tällöin uudisti ne muistutukset, mitä Oulujoen lohikalastusyhtiön toimintaa wastaan ennenkin on tehty. Aika on jo tullut olojen muuttamiseksi, hän sanoi. Kalastus Oulujoessa on ryöstökalastusta. Padot eiwät jätä edes waltawäylää wapaaksi, waan suletaan se siwulta werkoilla. Se pieni aukko, joka jätetään on usein pelkkä humpuuki. Jotta lohet eiwät uskaltaisi nousta aukkoon, upotetaan sen kohdalle joen pohjaan walkoisia, kiiltäwiä tuohikappaleita. Lohet peltääwät näitä ja kääntywät syrjään – suoraan patowerkkoon. Mitä tämä merkitsee lohen esiintymiseen ylemmissä wesistöissä on selwää. Se yksinkertaisesti katoaa kokonaan.

Wielä puhui hra Renfors lohenpoikasten häwittämisestä. Tonko ei ole rauhoitettu, waikka se ei ole muuta kuin lohenpoikanen. Ja waikka ei sitä loheksi tunnustettaisikaan, niin on se ainakin lohen sukuun kuuluma kala ja lohensukuiset kalat omat rauhoitettuja syyskuun 15 päiwästä toukokuun 1 päiwään. Mutta tonkoja saa wapaasti kalastaa kuka tahansa, milloin ja missä tahansa. Sama on Harrin laita. Entä sitten tuohustaminen? Joku wuosi sitten oli hra R. omin silmin nähnyt kahdeksan tuohustajan tulet yhdellä näkemällä ja sanoi tietäwänsä, että wieläkin tuohustetaan Oulun rautatiesillan seuduilta alkaen Waalaan saakka ilman että wiranomaiset sekaantuwat asiaan.

Kaikkia näitä seikkoj ei hra R. tahtonut sanoa lohiyhtiön syyksi, mutta paljo wahinkoa tämä yhtiökin on saanut aikaan.

– Ja miten on kalastusoikeus ajateltu järjestettäwäksi ensi wuodesta alkaen kun kalastusyhtiön oikeus päättyy? kysyi haastattelija.

– Urheilukalastajain ja luannonystäwien pitäisi ottaa asia ajaakseen, hra R. wastasi. Matkailijayhdistyksen ehkä myös. Nämä woisiwat perustaa uuden yhtiön, rauhoittaa lohet, antaa niitten lisääntyä ja leiwitä, istuttaa kalanpoikasia uusiin wesistöihin ja siten saada aikaan kansantaloudellisesti tärkeä luonnonpääoma. Lohikalamme on parempaa kuin wärjätty Amerikasta tuotu lohi. Kaikki joet ja wesistöt tämän maan pohjois- ja itäosissa soweltuwat lohiwiljelykseen. Järkiperäisestä lohenkalastuksesta woisi kehittyä tekijä, joka olisi lukuun otettawa.

Oheinen yli 100 vuotta vanha artikkeli kuvaa hyvin, että ajatukset kalastuksesta eivät juuri ole muuttuneet mihinkään vuosisadassa.

Ja malliksi yksi 1913 Kalevan kuvamainos, joka seuraa tunnettua markkinoinnin kaavaa – korostetaan oman tuotteen brändiä, erinomaisuutta ja kehutaan edullisuutta sekä säästöä.

Lähde: digi.kansalliskirjasto.fi