Säyne – Juhani Ahon pullea sirosuinen vedenneito

 

Juhani Aho kirjoitti noin 100 vuotta sitten lastun ”Salaperäiset säyneet”, jossa hän kuvaili kalaa ilmeikkäästi:

Säyne, suuri säyne, noin puolen kilon painosta ylöspäin, on kiehtonut mielikuvitustani ja sekaantunut yöllisiin uniini yhtä paljon kuin kurjet Jukolan veljeksien. Onko mukavampaa olentoa kuin tuo pullea, lihavaa, vasta saunasta tullutta talontyttöä muistuttava säyseä ja samalla voimakasliikkeinen, sirosuinen, punaeväinen, sopusuhtainen, suurissa sisarparvissa liikkuva vedenneito.

Säyne tai säynävä on myös omasta nuoruudesta asti ollut salaperäinen kala, jonka elintavat olivat itseltä pitkään pimennossa. Perhokalastus avasi tietoisuuden sen kesäöisistä ruokailuista koskivesien äärellä. Kun ilta saapui, niin myös säyneet ilmaantuivat koskien loppuliukuihin ja niskoille. Aamun sarastaessa ne ovat poissa.

Kotikoskilla on aina ollut hyvin säyneitä, joita vuosien saatossa on opittu kalastamaan pintaperhoilla. Alkuun kalastus tapahtui tummilla uppoperhoilla ja pienillä mustilla streamereilla. Mutta kuten Ahokin kirjoitti ja joutui huomaamaan uppoperhoilla kalastaessaan, vaikka säyneitä pyörii ympärillä, ne eivät ota märkää perhoa:

Olen kiihtynyt, miltei kiukustunut voimattomuuden ja kykenemättömyyden tunteeseen. Se ei ole vanhan onkimiehen arvoinen tunne. En ole vielä monikesäisten kokeilujen jälkeen päässyt kuin kukon askeleen säyneiden saannin salaperäisyyden perille.

Juhani Ahon ”Lohilastuja ja kalakaskuja” kirjan lastu (1. painos WSOY 1921, kuvassa 1991 painoksessa oleva Björn Landströmin säyneen piirroskuva).

Säynelastun lopussa Aho kirjoittaa huomiosta, kuinka uppoperho eli silloinen märkäperho kenties ui liian syvällä ja kalat huolisivat pinnassa kelluvien luonnon hyönteisten tapaisia tekoperhoja paremmin.  Aho kertoo kokeilevansa tulevana kesänä uusilla keinoilla ja hankkivansa hienon yhden käden vavan, jolla voi heittää hienossa veden päällä pysyvässä siimassa kuivan uppoamattoman perhon.

Ahon ajatuksia seuraten kalastan nykyään tositarkoituksella säyneitä yleensä pintaperhoilla. Säyneitä toki saa taimenenkalastuksen yhteydessä myös pupilla, streamereillä, nymfeillä jne., mutta säyneiden pintaperhokalastus on vaan niin hienoa, että ihan sitä varten voi lähteä kalaan, kunhan siihen on hyvä paikka ja säyneet reiluja kiloluokan ”vedenneitoja”.

Kotalan säyneet

Viime viikolla (27/2018) kävimme Erän tuottajan, Anssi Uittin, kanssa katsastamassa Kotalan koskien salaperäisiä säyneitä. Päivällä piipahdimme nautiskelemassa ja tutkailemassa erämaisen Kituskoskien paikkoja. Sieltä tuli bongattua 4 pilkkukylkeä, tosin vain lajitunnistukseen riittävien kontaktien muodossa – purenta oli varovaista.

Kituskoskien yläosan kapea jyrkkä ”Myllykoski” päättyy syvään ”Myllynkivenreikään”.

Vehmaskoskella piipahdettiin kolmen kalastajan juttusilla kuulemassa heidän kalatapahtumia, taimenta ja haukea oli veden viljana siellä.

Ilta oli vielä nuori, joten lähdimme Koskelankoskelle evästauolle, tarinoimaan ja katsastamaan illan ja yön säynetilannetta. Eväiden yhteydessä tarinaa olisi riittänyt varmasti toiseenkin yöhön, mutta kasasimme lopulta vavat ja sekä solmimme perhot perukesiimaan.  Sumuinen sade ja pienoinen tuuli heikensivät hyönteisten aktiivisuutta, mutta harvakseltaan näkyi säynetuikkeja.

Anssi armoitettuna vintagemiehenä sitoi liki 100 vuotta vanhan bambuvapansa perukkeeseen aloitusperhoksi yli 40 vuotta vanhan reseptin mukaisen Juhani Rossin pallopään ja pian väsyttelikin ensimmäistä säynettä.

Anssin vuoden 1920 Hardyn bambuvapa on ”Ahon hengessä” loistavassa säyneenkalastuskunnossa – bambuvapa säilyy hyvin hoidettuna ja ilman vahinkoja isoisältä pojanpojalle.

Omassa siimassa oli moderni uuden mallin vihreä foamipupa, jolla jonkun pienen säyneen sainkin, mutta tumma sateinen sää kaipasi mustaa perhoa.  Vaihdoin tutun mustan säynekalastuksen luottoperhon Salmiakin siimaan., foamiperho sekin.  Se oli paljon toimivampi – jopa niin, että yhden vauraamman säyneen noustessa perhoon tempaisin vastanykäisyn sen verran rivakasti, että vapa rusahti poikki.

Sadan metrin päässä autossa olisi ollut varavapa, mutta laiskuuttani en viitsinyt lähteä hakemaan, vaan tuikkasin tyvipalan rintataskuun ja jatkoin kalastusta latvaosalla. Itse asiassa sillä pärjäsi yllättävän hyvin aina noin 10 metriin saakka – se riitti heittopituudeksi. Sain latvanysällä varsin helposti jopa reilun kiloluokan säyneen Anssin naureskellessa vieressä.

Anssin kuvassa hymyssä suin vaikka vapa kahtena kappaleena. Anssi totesikin, että vapaa ei tarvitse kasata kokonaiseksi rintataskusta kuin vasta yli puolitoistakiloisille, latvaosalla pärjää aivan hyvin pienempien kanssa.

Kalastimme ja tarinoimme siinä vielä pitkän tovin, kunnes lähdimme pois. Tihkusateinen yö ei ollut paras mahdollinen, mutta antoi myös Anssille säynetapahtumia ja ainakin aavistuksen siitä mitä Kotalan koskien säyneen pintaperhokalastus voisi parhaimmillaan olla.

Holkki tai uusi höyläys

Käyttämäni vapa oli yksiosainen vajaan 2 metrin bambuvapa, Lee Wulff Giant Killer kartiomittoihin aikoinaan itse höyläämä vapa, joten sillä on elinikäinen takuu – sen minkä hajotat saat myös korjata. Vavassa oli jo pieni vika katkeamiskohdassa, kun tuuli aikoinaan losautti autonoven sitä vasten. Se oli korjattu tukisidoksella ja katkesi tukisidoksen reunasta. Helpoin tapa korjata vapa on laittaa siihen holkkiliitos ja muuttaa vapa 2-osaiseksi – tai höylätä ensi talvena uusi vapa.