Kaksi Lee Wulff kartiomitoilla itse höylättyä vapaa.

Kaksi Lee Wulff kartiomitoilla itse höylättyä vapaa.

Amerikkalainen Lee Wulff on vaikuttanut maailmanlaajuisesti perhokalastukseen, myös omaan kalastukseeni. Wulff syntyi 1905 Alaskassa ja kuoli lento-onnettomuudessa 1991. Wulff on tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti suurena perhokalastusguruna. Hän on jättänyt jälkeensä maineikkaita perhoja, kehitellyt perhosiimoja, vapoja, perholiivejä jne. Muistan hyvin uutisen, kun Wulff kuoli lento-onnettomuudessa, joka puhutti myös kotimaan koskien rannoilla.

Wulffin yksi tavaramerkki oli kevyet yhdenkäden perhovälineet, joilla hän kalasti jopa lohia. Lentävän kalastajan kevyet vavat sopivat hyvin vesitasoon, Alaskan ja Kanadan hyville kalapaikoille oli helppo mennä lentäen.

Wulff oli myös edelläkävijä pyydä ja päästä kalastuksessa, se alkaa olemaan arkea kotimaankin koskilla. Rauhoitettuja ja alamittaisia lohikaloja ei saa muutenkaan ottaa.

Itse ihastuin aikanaan Wulffin nimeä kantaviin bambuvapoihin, lyhyisiin yksiosaisiin hammastikkuihin. Kyse on bambuvavoista, joita olen vuoleskellut alusta saakka lohkoen, höyläten, liimaten aihion, mutta loput kilkkeet kahvoista renkaisiin olen ostanut. Joku vieläkin hurjempi on tehnyt kaikki nekin itse. Lyhyt vapa on ollut omiaan pusikkoisilla kotikoskilla ja yksiosaisena vapa on ollut omaan käteen ja käyttöön sopiva.

Brittiläisten vapatehtaiden (Sharpe ja Farlow) valmistamat Lee Wulff Ultimate vavat ovat 5 jalkaa 10 tuumaa pitkiä, mutta oman vavan olen höylännyt 6-jalkaiseksi. Kevyt ja näppärä kalastusvapa kapeilla koskilla, mutta pienessä autossa 1-osaisen vavan kuljetus ei ole aina helpoin rasti. Tunnustan.

Vavan luokitus lienee lähinnä #5 ja se on loistava pienempien perhojen vapa, mutta sen tyvellä on hätätilassa voimaa vaikka Surffilaudan uittoon.

Toinen höyläämäni Wulffin vapa on Giant Killer, joka on erityisen hyvä kartio puskemaan isoja pintaperhoja vastatuuleen. Iso Nalle Puh yms. isot pintaperhot Lee Wulffin omien mallien ohella lentävät maaliin kuin telkkä pönttöön.

Ja on minulla muitakin lyhyitä vapoja, jotka eivät ole Wulffin kartioilla höylättyjä. En suosittele näitä lyhyitä hammastikkuja tosin kenellekään – kaupasta saa hyviä vapoja paljon helpommalla, vähemmällä vaivalla ja usein halvemmalla.  Vapojen rakennus, vallankin itse höyläämällä on eräänlaista lajin äärimmäistä hulluutta, joka vie helposti mennessään. Mitään järkisyytä sille ei ole, mutta tarviikos sitä kaikessa ollakaan järkeä. Hauskaa voi pitää monella tavalla, meitä on niin moneen junaan ja osa jää asemallekin.

Lee Wulff Giant Killer – pdf tiedosto.

Lee Wulff Ultimate – älyttömän näköinen numerosivu, joka on tarkoitettu höyläysmuotin säätämiseen ja vaparenkaiden sijoittamiseen.

Hyvä vai huono vapa?

Monia voi kiinnostaa kysymykset noin lyhyistä vavoista. Teen tässä muutaman kysymyksen itselleni ja vastaan, niin moni asia selviää sillä.

Onko lyhyt 6’ vapa parempi kuin normaali 9’ vapa? – Ei

Saako lyhyellä vavalla paremmin ja isompia kaloja? – Ei

Heittääkö lyhyellä bambuvavalla pidemmälle kuin normipituisella hiilikuidulla? – Ei, riippuu toki heittäjästä.

Onko bambu parempi materiaali kuin hiilikuitu peruskalastajan vavaksi? – Ei

No miksi hiivatissa sitten kalastat surkeilla bambuvavoilla? – Ne sopivat omaan käteen ja niissä on juuri se helppouden ja pehmeyden fiilis mikä saa hyvälle kalastusmielelle ainakin omilla kotikoskilla kalastettaessa. En kuitenkaan suosittele näitä hammastikkuja muille, sillä olen varma, että valtaosa kalastajista ei pitäisi niistä, eikä ne sovi heidän kalastustyyliin/tapoihin/tottumuksiin. Oletan, että vapa on huono lähes kaikille muille, paitsi minulle itselle.

Wulff-videoita 

Laitetaan nyt lopuksi neljä vanhaa Lee Wulff  YouTube-videolinkkiä, niin talvikin etenee rapeammin kesää odotellessa. Ja netistä löytynee jokunen Wulff-pätkä lisääkin, mutta tuossa nyt on reilu tunti ajankulua.

Salmo teh leaper – kevyttä lohenkalastusta osa1 ja osa2 mikäli se ei edellisen jatkona suoraan näkynyt, yhteensä noin 9 minuuttia.

Wings for an angler – lentokalastusta Wulffin tyyliin noin 20 minuuttia.

The Brook Trout of Minipi by Lee Wulff, noin 27 minuuttia. Filmissä Lee Wulff sitoo hauskan ”pukkiskaterin”, johon tarttuu kiinni jopa huonommin kuin Surffilautaan.

Autumn silver – Wulffin pariskunnan loppukauden lohenkalastusta. Lee toteaa, että tummassa vedessä lohi ei nouse pintaperhoon, joten he kalastavat uppoperholla, noin 19 minuuttia.