Pakkasyön jälkeen

Pakkasyön jälkeen

Lehtivihreä pakenee puiden, pensaiden sekä kasvien lehdistä ja paljastaa taustalta muita sävyjä eli ruskan värit.

Tänä syksynä ruska on ollut ainakin maan keskiosissa kaunista ja värikästä katseltavaa, mutta pakkasyöt ovat nopeuttaneet ruskan ohikiitäväksi hetkeksi. Nähtävästi maan eteläosissa pääsee vielä nauttimaan ruskan parhaista väreistä – kamera mukaan ja lenkille.

Hienoja värikuvia on tiedossa ja samalla tulee ulkoilua. Ohessa katseltavissa muutamia väriläiskiä viimeisen viikon parin ajalta niin kotipihan istutuksista kuin luonnosta.

Koivuista ovat lehdet jo osin lähteneet, eivätkä koivun lehvästöt ole lukuisten kirvojen ja tautien vuoksi kesällä järin tuuheiksi kasvaneetkaan. Jään odottamaan syksyn etenemistä ja ensilumen satamista. Onko kotipihan maa ensi kerran valkoisena loka-, marras- vai joulukuussa.

Herraskosken ruskaa syyskuulla

Herraskosken ruskaa syyskuulla

Tällä kertaa vaahteranlehdet olivat keltavoittoisia

Tällä kertaa vaahteranlehdet olivat keltavoittoisia

Herraskoskea lokakuun alussa. Koivunlehdet ovat jo osin pudonneet, mutta maiseman sävyt ovat silti silmää miellytävät.

Herraskoskea lokakuun alussa. Koivunlehdet ovat jo osin pudonneet, mutta maiseman sävyt ovat silti silmää miellytävät.

Kanukan lehti on punaista väriä täynnä

Kanukan lehti on punaista väriä täynnä