Messulogo

Messulogo

Jälleen on aika keväästä, kun Perhomessut 2016 kokoaa tulevana viikonloppuna 9-10.4. ”lohikärpäsiä käärivän” kansan yhteen omiin kokoontumisajoihinsa.

Nyt on myös juhlavuosi, sillä perhomessujen järjestysnumero on 30. On pyöreiden vuosien juhla-aika, joka ei tosin erotu messuohjelmassa. Valitettavasti.

Moni muistelee mielellään menneitä messuvuosia ja useimmiten messut ovat jääneet pelkkien muisteluiden ja muistikuvien varaan. Messujärjestäjän historiasivuja voisi täydentää ja päivittää vanhemmillakin kuvilla menneiltä messuvuosilta. Onhan perhomessuilla pitkä maineikas historia maamme perhokalastuksen edistäjänä.

Teen tässä oman päivityksen ja julkaisen pari valokuvaa Perho 1987 tapahtumasta – ne ainoat mitä itsellä on. Olin tuolloin itsekin ensi kerran laajemman yleisön edessä kokemattomana untuvikkona ja keltanokkana sitomassa. Kuvien ottajaa en varmaksi muista, mutta joku oman seuran eli Virtain Urheilukalastajien jäsen kuvat otti ja antoi muistoksi.

Silloin 30 v sitten ei tiennyt, mitä tuleman pitää ja rinta rottingilla oltiin nimimiesten ja tuttujen mukana luomassa hienoa tapahtumaa. Pirkanmaan pojat olivat kutsuneet lähipitäjien seuroista väkeä sitomaan perhoja. Ohjelmassa oli seurojen välinen leikkimielinen sidontakisa, jonka tuloksista ja arvosteluista ei ole mitään hajua. Taisi ”kisa”mennä porukoilta pelkäksi sidonnaksi ja tarinoinniksi väenpaljouden keskellä, mutta perhot kaiketi kaupattiin juniorityön edistämiseksi. Näin muistan kuulleeni.

Tapahtumaan pomahti valtava väkimäärä. Silloin kädet hikoilivat muustakin kuin jännityksestä, sillä tilan jäivät heti kättelyssä ahtaiksi. Suosio oli mykistävä. Puheen ja kalavaleiden porina täytti salissa ilman, ettei omia ajatuksiaan kuullut. Tilan ahtaus ja ihmisten läheisyys loi ilmapiirin joka puolestaan nostatti puheen äänentasoa ja sai aikaan maagisen tunnelman, johon ei mielestäni ole päästy kertaakaan myöhemmin. Niitä tarinoiden ja kalavaleiden perkeitä pestiin vielä seuraavalla viikollakin lattialta, niin ”paksuja tarinoita” kerrottiin.

Perho 1987 tapahtuman ilmapiiri ja henki oli upea. Edessä oikealla Markku Autio nuorena miehenä "liituraitayöhousuissa"

Perho 1987 tapahtuman ilmapiiri ja henki oli upea.

Perhomessut ovat olleet aina omalla tavallaan hieno tapahtuma. Ovathan ne suunnattu vain ja ainoastaan perhokalastusta harrastaville. Siellä voi vertailla ja nähdä alan uusimmat tuulet, muodin ja välineuutuudet, tehdä löytöjä. En ole kaikkia messuja käynyt, mutta aina kun on ollut mahdollista, niin olen pyrkinyt messuilla käymään – kannattamaan oman harrastuksen erikoismessuja. Pelkkää plussaa ei voi aina antaa, mutta pienen vapaaehtoisuuteen perustuvan organisaation ponnistuksena Perhomessut ovat suuri työ, jolle on pakko antaa tunnustus. Miettikääpä löytyyykö Suomesta toista perhoseuraa, joka ottaisi järjestääkseen 30 vuotta pötköön perhomessuja?

Pari kertaa olen aiemmin kirjoittanut blogissani perhomessuista, 2010 ja 2015.  Viime vuoden blogissa on 30 vuoden takaiset perhot.

Näytteilleasettajilla kova paikka

Viime vuosituhannella messuja ei ollut alvariinsa joka kylässä ympäri maakuntia, joten väkeä ja myyjiä riitti messuille hyvin. Nykyään enemmän ja vähemmän arvokkaat messupaikat pistävät näytteilleasettajat koville. Kun messuja on joka paikassa – rahkeet eivät riitä joka paikkaan.

Messuilta pitäisi saada plussaa viivan alle tai ainakin riittävästi positiivista näkyvyyttä ostopäätöksiä harkitseville asiakkaille. Modernit ”vähän kaikkea aktiivimessut” syövät erikoismessujen asemaa, mutta ”sirpalemessuilla” on myös riskinsä – potentiaaliset ja aktiiviset asiakkaat eivät lähde kaikille ”höntsämessuille”.

Lisäksi nykytilanteessa kivijalkaliikkeet ovat puun ja kuoren välissä – nettikauppa syö asiakkaita.

Tarjouksia joista ei voi kieltäytyä

Mielestäni perhomessuille pitäisi lähteä myymään tuotteita, joiden laatu pitää konkreettisesti nähdä ja kokea – esitellä laajasti se mikä kaupan tuotevalikoimassa on parasta tai tehdä niin kovia tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä.

Nettikaupoista voi ostaa tiettyjä standardituotteita, joissa ei ole laatueroja – niissä kilpaillaan hinnalla, mutta vaikkapa erilaiset päälle puettavat varusteet ja laadukkaammat karvat/höyhenet ovat usein tuotteita, joita ei voi ”nähdä” tai tunnustella nettikaupan näyttöruudulta. Kuka haluaa ostaa sian säkissä?

Saadakseen laatutavaraa myyvän liikkeen maineen, jossa kannattaa oikeasti käydä paikan päällä, on liikkeen jalkauduttava tapahtumiin kuten perhomessuille. Tänä vuonna onkin näytteilleasettajia erittäin hyvin ja odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea materiaalia ja tarvikkeita heillä on kaupan. Erityisesti tietyt omista varastoista vähissä olevat harvinaisemmat tai vaikeasti saatavilla olevat materiaalit/sävyt pitää katsoa, josko niitä olisi tarjolla.

Niin ja olenhan siellä ”sitojaorrella” minäkin, jossa on ainakin kokenutta sidontakaartia edustamassa Veli Autti ja Heikki Anttonen sekä nuoremman polven huipputaitoa edustaa Joni Haapanen.

Siinä sitä ollaan nuorena miehenä..

Siinä sitä ollaan 1987 Perho tapahtumassa nuorena miehenä sitomassa ”omasta päästä perhoja” – kalju paistoi jo silloin. Nykyilme lienee samanlainen, mutta harmaa.

Omasta sidontapuolesta en vielä tiedä mitä mielenkiintoista siellä esittelisi, jotakin simppeliä kuitenkin. Heikki väsännee Pomperoita, Veli omia upeita kehitelmiään ja Joni sitonee sidonnan SM-kisojen lohisarjan voittajana lohiperhoja.

Tervetuloa moikkaamaan ja ottakaa vaikka meikäläisen  kirja/kirjoja mukaan. Teen omalta osalta ”messutarjouksen” (josta voi toki kieltäytyä), signeeraan nimen lauantaina kirjoihini ilmaiseksi. Sunnuntaina en ole paikalla. Hyviä fiiliksiä ja kireitä perhosiimoja alkavalle kaudelle!