Alimpien virtauksen varalta pohjapatoon jätetään yksi tai useampia vesireikiä, jopa putkia varmistamaan vedenjuoksu.

Alimpien virtauksien varalta pohjapadon  runkoon jätetään yksi tai useampia ”vesireikiä”, jopa putkia padon läpi varmistamaan vedenjuoksu alavirtaan.

Muinaisina aikoina vedenpintoja on laskettu ja jokia perattu tulvasuojelun nimissä, viljelysmaiden lisäämiseksi, loivarantaisten alueiden metsittämiseksi, uiton jne. tarpeisiin enemmän ja vähemmän virallisia lupaprosesseja noudattaen.

Suomaiden kuivatus vei kesäveden

Menneinä aikoina suot toimivat hyvinä vesistöjen säännöstelijöinä, jolloin kevättulvien jälkeen suoperäiset maat varastoivat tehokkaasti vettä suomaiden jäiden ja roudan sulaessa. Tästä on hyvänä esimerkkinä vanhat yli 100 vuotta sitten aloitetut vesistöjen virtaamaselvitykset, silloiset alimmat kesävedet olivat monia kuutioita runsaammat kuin nykyisin.

Vaikkapa meikäläiselle kotoisen Kituskoskien virtaamaa eli yläpuolisen Kitusjärven luusuan mittapisteen 1911-2011 alimpien kesävirtaamien keskiarvoa katsottaessa, keskiarvovirtaama huitelee 3 kuution kieppeillä. Nykyvirtaama kesäisin tuppaa olemaan alle puolet, jopa alle kolmasosa kesän keskiarvosta. Vettä ei riitä kesälle kuten ennen, soiden, peltomaiden ja metsien ojituksilla sekä jokien ruoppauksilla/perkaamisilla on vaikutuksensa.

Nykyään ojitukset varmistavat, että tulva ja suoluonnon vesi holahtaa saman tien kevättulvien mukana – vettä ei sitten enää riitäkään maastoissa samalla tavalla kuin ennen koko kesäksi. Vedenpinta laskee osin kohtuuttoman alas ja kaivetut sekä peratut jokiuomat vain parantavat tyhjentymistä. Vähäinen vesimäärä ja virtaus vaikuttaa myös kesävesien lämpöön.  Suomen vesitalouden hoidossa on pahasti tulppa irti.

Ojituksien myötä humusta on päässyt vesiin liettäen ja värjäten vettä, samalla monin paikoin vesistön arvoa ja virkistyskäyttöä merkittävästi alentaen. Myös vesistöihin kertyneen ravinnekuormat aiheuttavat rehevöitymistä ja lisäävät pulmia.

Suomalainen ei usko ennen kuin näkee eli vasta nyt uima- ja mökkirantojen liettymisen, haisevan ja umpeen kasvavan vesistön nähtyään on havahduttu – ”tarttis tehdä jotakin”.

Ennallistuksia kiihtyvällä vauhdoilla 

Koskia on jo ennallistettu pitkään ja nyt on meneillään monissa vesistöissä pohjapadoilla vedenpinnan nostoja, joilla yläpuolisen järvialtaan vesitilavuutta nostetaan ja sammalla saadaan ”alivesiä” eli alimpia ja usein eniten käyttöä häiritseviä vedenpinnan korkeuksia nostettua. Samalla myös keski- ja tulvavesikorkeudet nousevat.

Oikein tehtynä toimenpiteet ovat hyviä ja parantavat tilannetta. Kävin juuri katsomassa Keuruun Pihlajaveden reitillä olevan Hanka- ja Kuusijärven vedenpinnan nostotyötä. Siellä pohjapato rakennettiin Reinikankosken yläpuolelle ns. sahin ja järven rajaan ja pato oli juuri valmistunut ja odotti vedenpinnan nousua lopulliselle tasolleen.

Reinikankosken yläpuolinen pohjapato, joka runkona on pitkä tarkasti tasoonsa mitattu kaareva vaneri.

Reinikankosken yläpuolinen pohjapato, joka runkona on pitkä tarkasti tasoonsa mitattu kaareva vaneri.

Pohjapadolla yläpuolisen järvialueen alivesi nousee 45 cm, keskivesi 21 cm ja tulvakorkeus 5 cm. Pohjapadon runko on rakennettu paksusta vesi/filmivanerista ja se on naamioitu molemmin puolin kivikolla sekä isommilla irtokivillä.

Vedenpinnan nostot ovat perinteisesti hyvin pitkäaikaisia projekteja ja prosesseja, tälläkin esimerkkitapauksella tietojeni mukaan alusta lähtien pohjapadon valmistumiseen on mennyt 12 vuotta.

Aiemmin sahin virtaus on ollut varsin mieto ilman kuohuja, nyt sinne järven puolelle tulee muodostumaan pieni koskenpätkä, jonka houkuttavuus niin kaloille kuin kalastajille mitataan tulevina vuosina. Reinkikankoski on lupakoski. Ainakin aikaisemmin yläosilla on saanut kalastella rauhassa. Tämä työmaa vaikuttaa näin nähtynä onnistuneelta.

Pohjapato alavirrasta katsottuna. Pieni koskipätkän tapainen kinkama järven laitaan muodostuu.

Pohjapato alavirrasta katsottuna. Pieni koskipätkän tapainen kinkama padolle muodostuu.

Kuoleeko eliöstöt?

Kuiva joki. Lampareissa on vettä, mutta ranta-alueet jäävät monin paikoina kuiville - kuinka paljon kuiville jääminen syö hyönteisfaunaa?

Kuiva joki. Reinikankosken lampareissa on hyvin vettä, mutta ranta-alueet jäävät monin paikoin kuiville jopa useaksi päiväksi – kuinka paljon kuiville jääminen vähentää hyönteisiä tai vesikasvustoja? Haittaako se?

Se mikä näissä erilaisissa patotöissä on jäänyt askarruttamaan, että mikä vaikutus väliaikaisella vedenlaskulla on itse alapuolisen jokiuoman eliöstöille ja kasvustoille. Reinikankoskella patotyöt on tehty plusasteilla ja vettä on virrannut läpi jonkin verran kostukkeeksi, mutta entäpä jos olisikin ollut pakkasta? Järven vedenpinnan nousu ei tapahdu hetkessä ja mitä isompi pinta-ala niin sitä hitaammin vesi nousee normaaliin tasoonsa. Alapuolisen vesistön virtaus voi vähentyä olemattomiin. Haitta on tietenkin hetkellinen, mutta herättää silti ajatuksia. Onko aihetta tutkittu meillä mitenkään?

Olen nähnyt omin silmin muutama vuosi takaperin erään toisen keväisen patotyömaakohteen, jossa patotyön aikaan oli laskettu lupaillun lämpöaallon sulattavan nopeasti lumia ja nostavan järven pintaa ja sitä myöten tuovan vettä jokeen, mutta kuinkas sattuikaan. Pakkasjakso yllätti ja viikko vierähti pakastaen ja puro jäi täysin kuiville. Varmasti siinä hävisivät tai ainakin vähenivät vesieliöstöt ja ehkä kasvustotkin merkittävästi pitkältä matkalta puronvartta. Lampareisiin saattoi jäädä elämää, mikäli ei jäätynyt pohjia myöten. Ehdotin seurantaa ja tutkimusta, mutta kukaan ei lämmennyt, kiinnostusta ei ollut – so what!