Kovilla pakkasilla pitkille koskijaksoille muodostuu usein hienoja ja erikoisia jäämuodostelmia, virtaukset ja vedenkorkeudet luovat elävää jäätaidetta.

Koskimaisemat ovat aina kiehtoneet kansalaisia – kesällä ja talvella. Itse olen syntynyt ja varttunut koskien sekä vesistöjen äärellä. Sieltä on oppinut arvostamaan, kunnioittamaan, pelkäämään ja ihailemaan vettä sekä sen yllätyksellisyyttä.

Talvi on aikaa, jolloin olen suunnannut kerta toisensa jälkeen hiihtelemään, kuvaamaan ja nauttimaan talvisesta koskiluonnosta. Mitä enemmän ja pidempään pakkanen on paukkunut, sitä upeampia kokemuksia ja maisemia koskiluonto tarjoaa. Vaikka kamera tarjoaa paljon mahdollisuuksia, koskaan kuvat eivät ole päässeet tarjoamaan samaa tunnetta kuin paikan päällä ollessa. Toki kauniita kuvia ja kylmän näköistä maisemaa, mutta kuvista kuitenkin puuttuu läsnäolo – pakkasen tunne ja fiilis.

Tulipalopakkanen sanonta lienee peräisin kovasta höyrystä

Onkohan tässä kyseessä -30 asteen ”tulipalopakkanen”? Sanonta ainakin sopisi kovasti savuavaan koskiveteen.

Toki joihinkin valokuviin on saattanut tallentua kameran itsensä tiedostoon muokkaamia sävyjä, joita ei luonnossa sillä hetkellä ole silmin havainnut, positiivisia sävy-yllätyksiä.

Vuodenvaihteen jälkeen Suomessa päästiin kokemaan muutaman viikon pakkasjakso ja ennen pakkasten loppumista lähdin kuvaamaan tutuille Kotalan koskille. Pitkällä Kituskoskilla vesi putoaa hurjat liki parikymmentä metriä. Koskeen valuva vesi ehtii pakkasilmassa jäähtymään ja kylmettymään hyytävän jäiseksi, joka sitten koskijaksolla aiheuttaa mitä erikoisempia jäämuodostumia sekä sinne tänne hyytöpatoja.

Kituskoskilla on aivan normaalia, että vesi virtaa pitkin metsää ja siellä todellakin saa ihailla ja ihmetellä veden käyttäytymistä. Tavallisten saappaiden kanssa ei paikoin pääse eikä uskalla mennä lähellekään kesäistä uomaa, kun vesi virtaa lujasti jopa keskellä järeätä tukkimetsää.

Hyytöpato nostaa vettä metsään - uoma on jossakin kymmenien metrien päässä.

Hyytöpato nostaa vettä metsään – Kituskoskien oikea koskiuoma on jossakin kymmenien metrien päässä metsän takana.

Kovilla pakkasilla talvikosken äärellä ei aina tule mieleenkään kalastus, sillä pahasti jäätyvillä koskilla kalastus voi olla mahdotonta. Jo pelkkä liikkuminenkin jääröykkiöiden ja tulvahyytöjen seassa on vaarallista. Mutta hienoa katseltavaa ja kuvattavaa pitkä koskipätkä voi tarjota vallankin parin viikon pakkasjakson jälkeen. Suosittelen joskus tutustumaan jäätävään talvikoskeen päiväretkeilyn merkeissä.