27.6. kalsan sadepäivän iltana ilmestyi harvinainen valoilmiö - aurinko.

27.6. kalsean sadepäivän iltana ilmestyi harvinainen valoilmiö – aurinko.

Kylmä, sateinen ja tuulinen kesä on laittanut kalastustaidot koetukselle – tuoreen ruokakalan hakeminen ei ole kuluneena kesänä ollut itsestäänselvyys.

Keväällä lumien sulaessa ja tulvan laskiessa odottelee sydän syrjällään otollisia kalakelejä. Niitä ikimuistoisia hetkiä ja päiviä menneisyydestä, jolloin kaikki onnistui.

Kesän alku näytti hyvältä, erilaisia kaloja nousi ruokalautaselle saakka vielä toukokuulla, mutta sitten veden viljan tuotto seisahtui. Vedet eivät lämmenneetkään, eikä tulva laskenut aiempien vuosien tapaan. Kulunut kesä palautti maan pinnalle tylyllä tavalla.

Ruokakalan haku ei onnistunut aiemmin koetulla varmuudella, tyhjiä MP eli ”Munat pataan” reissujakin tuli koettua useampia. Tietenkin osasyyn voi vierittää välinetestauksille. Erilaisten uusien perhoideoiden ja vempainten testaaminen syö pois parhaan terän tehokkuudesta. Aina ei ollut vanhoja luottoperhoja edes matkassa, joilla olisi voinut varmistua testiperhojen surkeuden. Loppukaudesta vanhoja ottiperhoja tuli otettua varmuudeksi rasiaan ja tuli koettua ”vanhan sanonnan totuus”, että vanhassa vara parempi.

Testiperhojen tyhjänpyytäminen vaihtui oitis vavan taipumiseen, kun kaivoi rasiasta vanhan sotaratsun, jolla oli aiemminkin tullut. Hyvänä esimerkkinä oli, kun Koukkuleuan Kirous -perho näytti, mistä sävyistä yksi loppukauden todellisista ottiperhoista on tehty. Toki yksi uusi testiperhokin pääsi tapahtumajaolle, kun kalat alkoivat syömään näkyvästi pinnasta.

2007 ilmestyneen kirjan kannet

2007 ilmestyneen kirjan kannet, jossa punertavarunkoinen Koukkuleuan Kirous perhon versio poseeraa kannessa. Resepti on kirjan lopussa s. 192.

Viileät säät ja sateet jatkuivat, vain pieniä pilkahduksia auringosta näkyi sadepilvien lomasta. Moninkertaiset sateenkaaret olivat sillä hetkellä lyhyt ilon pilkahdus, sade yleensä jatkui pian pilkahduksen jälkeen.

Jatkuvat tuuliset ja vesisateet pitivät vesimassat tasaviileinä käytännössä koko kesän, eivätkä vesimassat kerrostuneet lainkaan. Kalat hakeutuivat eri paikkoihin, mistä niitä oli totuttu saamaan. Pikkukalat hakeutuivat ja pysyttelivät selvästi matalalla kasvustojen seassa sekä alueilla, jossa oli muuta vesialuetta lämpöisempää vettä. Matalan järven pieni puronsuu houkutti paremmin kaloja kuin isomman ja kylmemmän virran läheisyys – puronsuu oli puuronaan kalaa ja vapakin taipui useammin kuin isommasta virrasta. Aikaisempina vuosina tilanne oli yleensä päinvastoin. Järvillä sai hakea kalaa oikein tosissaan – aina sitä sopivan kokoista ruokakalaa ei todellakaan löytynyt.

Ja tutuilla kotikoskilla puolestaan piti kaivella vanhoja kokemuksia muistista ja muuttaa kalastuskäytäntöjä viime vuosituhannelle. Varovainen kalastus, oikea perhovalinta sekä kalastustekniikka olivat kaiken A ja O.

Varovainen kalastus tarkoitti sitä, että hyviä ottipaikkoja ei saanut puhkoa rikki liialla piiskaamisella, vaan odottaa kärsivällisesti oikeaa hetkeä ja noukkia saalis oikean hetken tullen siiman jatkoksi. Tämä tosin on paljon helpompi sanoa kuin tehdä.  Tuttua ottipaikkaa saattoi käydä nopeasti heiton pari kokeilemassa, mutta sitten se oli syytä jättää hetkeksi rauhaan ja palata noin tunnin päästä uudelleen. Ns. luonnonkala on tarkka ja häiriintyessään ei ota. Mitä pidempään kalan olinpaikkaa piiskataan, sitä pidempään sen palautuminen ”ottivireeseen” kestää. Ja tietenkin perhon tulee olla sopiva eli ne vanhat tutun kosken ja paikan tunnetut ottiperhot ovat avainasemassa, mikäli kala ei ruokaile ja paljasta ruokailun kautta sen hetkistä ravintokohdettaan.

Mitään mahtikaloja kotoisilta koskivesiltä kesältä ei sattunut siimaan, mutta muutama +50 cm taimen sentään. Toki koskikalastuskin jäi taimenten suhteen vähänlaiseksi. Kirrekoskilla sentään käyntejä ja tapahtumia kertyi enemmän.

Kylmä ja tuulinen kesä tarkoitti, että vesikin oli osassa koskia normaalia kylmempää ja piti koskia aiempaa vähäkalaisempina.  Salakkaa ja muuta pikkukalaa ei ollut esim. Herraskoskella aiempien vuosien lailla. Kosken yläpuolinen Toisvesi on Suomen 5. syvin järvi, jossa riitti kylmää vettä koko kesälle.

Jos ravintoa on niukasti, niin ei siellä petokalojakaan ole. Ihan sama asia kuin kotona – täysi jääkaappi pitää väen kotona, tyhjä jääkaappi tarkoittaa, ettei ole syöjiäkään.  Lisäksi sitten kun helteet iskivät elokuulla, niin ylempänä sijaitsevan Ähtärinjärven säännöstely katsottiin tarpeelliseksi aloittaa ja tulppa laitettiin kiinni. Eihän ne ”voimalamestarit” mitään vaikutuksia koskaan ole tunnustaneet. Herrasella vesi laski älyttömän nopeasti muutamassa viikossa. Väliin sattui yksi hyvä aika, jolloin kirkasta kalaa nousi koskeen, mutta nopeasti laskeva vesi vei aktiiviset kalat mennessään. Ja normaalistihan elokuun kääntyessä syyskuun puolelle kutemista harkitsevat kalat muutenkin keskittyvät hormonien ohjaaminen suvunjatkamisprosessiin – kaikki muu on EVVK.

Matikka? - ei vaan itselleen naurava taimen haksahdettuaan Pertsan perhoon.

Matikka? – ei vaan itselleen naurava +50 taimen haksahdettuaan Pertsan tarjoamaan perhoon.

Mutta syyskuu voi järvillä voi vielä pelastaa kauden – koskirauhoituksen alun jälkeen kävin jo järvellä harjoittelemassa. Tuli huomattua pintovia siikoja yrittäessä, että joko perhovalinta ei osunut kohdalleen tai 0,18 mm perukekärki oli liian paksu. Siiat ruokailivat jotakin pientä pinnasta ja perhot olivat kyllä pieniä. Uskon vakaasti, että ohuemmalla perukkeella olisi ollut paremmat mahdollisuudet tartutuksiin. Seuraavan kerran lähden kalaan ohuemmalla (0,12-0,15 mm) seiteillä ja muutamalla uudella perholla – katsotaan sitten aukeaako siikojen suut vai ei.