Kahluuhousut vuotaa, litimärkä sukka ei naurata.

Kahluuhousut vuotaa, reikäkahlarit ja litimärkä sukka ei naurata ainakaan pitkässä reisussa.

Tässä joku aika sitten alkoi kahluuhousut vuotaa oikean jalan kantapäästä.  Lämmintä vettä totesin ja jatkoin kalastusta, tosin varoen liikoja uittamasta oikeaa jalkaan. Sukka ja jalka siinä kastui pahasti, taisi neopreenisukan sauma repsahtaa auki, vettä oli sen verran paljon kengässä kalastuksen päätyttyä.

Märkä jalka on yleensä aika nihkeä nousemaan lahkeesta ja niin nytkin, lahje kääntyi nurinpäin valmiiksi.

Ei muuta kuin käänsin toisenkin lahkeen eli housut nurinpäin ja laitoin auton takakontissa odottavaan muovilaatikkoon. Muovilaatikko pitää roskat ja vedet hyvin kurissa eli takakontin melko siistinä.

Kotiin päästyäni laitoin housut henkseleistä roikkumaan ja kuivamaan. Kun housut olivat kuivat, niin tutkin oikean lahkeen kantapään seutua, sieltä löysinkin neopreenisukasta hieman epämääräisen saumakohdan, joka tarvitsi paikkaliimaa.

Minulla oli paikkaukseen UV-liimaa (Loon UV Wader Prepair) ja paikkaus toki onnistuu myös uretaaniliimalla (esim. Aquasure).  Vein housut sisälle ja töpsöttelin liimaa saumaan ja muuallekin epäilyttäviin paikkoihin lahkeessa.  Kun homma oli valmis, vein liimasauman aurinkoon kuivamaan, auringon UV-säteily kovetti liiman nopeasti. Housut oli paikattu ja valmiina seuraavalle kalareissulle.

Lahje paikattu ja UV-liima kuivumassa

Lahje paikattu ja UV-liima kuivumassa

Kun sitten seuraava kalareissu tuli, niin kirmasin lähes nuoruuden innolla suuntana erään kosken niska. Varoen heittelin ensimmäiset heitot hieman kauempaa rantakalojen varalta, mutta tällä kertaa ilman tärppiä. Lähdin kahlaamaan tutulle heittokivelle, kun oikean jalan kantapää ja sukka kastui heti pahasti. Mitä hemmettiä, juurihan sen jalkaosan paikkasin – mikä meni pieleen?

Ei muuta kuin äkkiä takaisin rantaan ja vaihtamaan auton perästä ehjät kahluusaappaat kuivan vaihtosukan kera tilalle. Enempää en tutkinut ja ihmetellyt litimärkää sukkaa, nakkasin laatikkoon ja kiireellä takasin kalaan. Siellä näkyi ruokailevia kaloja. Onki-ilta menikin ihan mukavasti, tapahtumia oli mukavasti ja sain ruokakalankin, joten märästä sukasta huolimatta ei mikään MP-hukkareissu.

Kotiin palattuani kahluuhousuja kuivamaan laittaessa ihmettelin paikkaustaitojani. Samalla housuja kääntäessäni paljastui oma ajattelemattomuus.  Paikattu lahje oli kuiva kuin näkkileipä ja paikkamaton lahje märkä kuin pesusieni. Kappas kehveli. En ollut tajunnut, että kääntäessäni housut nurinpäin, myös lahkeet vaihtavat puolta – olin paikannut ehjän lahkeen ja rikkinäinen oli edelleen saumasta rikki. Nauruhan siinä pääsi omalle hölmöydelle, lukiossa pitkän matematiikan lukeneelle ja monenlaisia älypähkinöitä ratkoneena. Lisäksi sen verran on tullut kahluuhousuilla liikuttua ja niihin tottunut + ennenkin housuja paikanneena, että paikkauksenkin pitäisi onnistua kerrasta – vaan ei.

Tuosta pitkästä matikasta tuli mieleen elinkeinoministeri Olli Rehnin rehentely, kuinka hän on lukenut vuonna miekka ja kilpi lukiossa pitkää matematiikkaa ja tottunut imaginäärilukuihin. Epäilen kyllä vahvasti, että tokkopa ne auttavat valtiota – kyllä ne integraalit, derivaatat, imaginääriluvut yms. matemaattiset hauskuudet tuppaavat unohtumaan pahemman kerran vuosien ja vuosikymmenten aikana, enkä oikein usko että poliitikoilla olisi suurempaa tarvetta negatiivisen luvun tai nollan neliöjuurille. Tai onhan maan talous pahasti miinuksella, joten jospa ministerien on syytäkin opetella ja totutella miinusmerkkisten lukujen laskuja.

Joka tapauksessa kahluuhousut ovat nyt kuivat ja se oikea lahjekin paikattu onnistuneesti. Tosin tällä kertaa ”reikätestausreissulla” ruokakala jäi saamatta, eikä tapahtumiakaan ollut paljoa. Hellekelit rauhoittivat syöntiä.

Nyt on oikeakin sauma siis oikean jalan neopreenisauma paikattuna.

Nyt on oikeakin sauma siis oikean jalan sukkaosan neopreenisauma paikattuna.

Sanan mukaisesti kantapään kautta tuli opittua, että pitää huomioida kahluuhousuja kääntäessä kumpi lahje oikeasti vuotaa ja paikata housuista se rikkinäinen kohta niin pysyy sukatkin kuivina.