Perhomessuilla on nasevia tarjouksia, hyviä kavereita ja messuilta on startata kesään.

Perhomessuilla on nasevia tarjouksia, hyviä kavereita ja messuilta on mukava startata kesään.

Jälleen on aika keväästä, jolloin perhokalastava kansa vaeltaa Tampereen perhomessuille viikonloppuna 11 – 12.4.

Perhomessujen historia alkaa vuodesta 1987 Tampereen Sorinahteelta – nykyisen poliisitalon kupeelta.  Silloin muinoin tapahtuma oli jonkinlainen perhonäyttely, johon oli kutsuttu järjestävän seuran sitojien lisäksi vieraaksi lähiseudun sitojia sitomaan perhoja malliksi yleisölle.

Olin itsekin mukana tuolloin sitomassa ja voin sanoa, että paikalla oli melkoisen hikinen tunnelma. Tilat olivat ahtaat ja kyllä siinä kansan keskellä ison pöydän ääressä oli melkoisen tukala olo – niin väentungoksen kuin myös jännityksen hiostamana.

Vaikka sitä oli pitänyt kansalaisopistojen sidontapiirejä, niin suuren yleisön edessä kädet vapisi siihen malliin, että perhoista tuli epämääräisiä ja kamalia sutturoita. Kokemus oli kuitenkin opettavainen ja tilaisuudesta jäi hyvä maku. Liimasin reseptit yhden perhokirjan kansien väliin muistoksi tilaisuudesta.

Vuoden 1987 messureseptit.

Vuoden 1987 messureseptit.

Perhomestareita vakoilemassa

Vuosien saatossa en kuitenkaan ole kaikilla perhomessuilla käynyt. Puisto-Emmaksen sali jäi väliin, mutta niin Pirkkahalli, Tesoma kuin Ylöjärven jäähalli ovat tuttuja messupaikkoja.

Pirkkahalli jäi mieleen siitä, että olin siellä sitomassa kun Lukkarin Jouko oli silloin myös messuilla ja sitoi minun kalustolla – vuorottelimme sidonnassa. Pääsin katsomaan elävän perholegendan sidontaa, joka yllätti muutamassa kohdassa. Spigottia eli lankapidintä hän ei käyttänyt, vaan vetäisi lähes metrin lankaa ja spigotti roikkui rullineen lähellä lattiaa, ollen vain lankapainona – Lukkari pyöritti langan suoraan sormilla perhoon.  Ja tuli siinä huomioitua ja opittua muutakin Lukkarin Joukon sidonnasta.

Sitten on näitä lukuisia ulkomaisia vieraita, joita seuratessa on vuosien saatossa oppinut yhtä jos toista. Usein heillä on paljon ”imuroitavia ideoita” sekä sidontatapoja siirrettäväksi soveltuvin osin omaan sidontaan ja sidoksiin. Ulkomaisista vieraista on jäänyt mieleen erityisesti Charles Jardine ja hänen perhoteline – Jardine painoi sitomansa perhot kiinni pöydällä olleeseen omenaan. Lisäksi kun katseli hänen perhoja, siinä oli rasiatolkulla pikkuruisia hyttystoukkajäljitelmiä – briteissä kuulemma erinomaisia ja suosittuja järviperhoja pienuudesta huolimatta. Meillä kalastetaan tuplasti isommilla perhoilla, onkohan meidän kalatkin tuplasti isompia?

Omenaan sopii pökkiä perhoja, kunhan ei puraise perhoja omaan suuhun.

Omenaan sopii pökkiä perhoja, kunhan ei puraise perhoja omaan suuhun.

Materiaalihankintoja

Ja toki messuilta on aina löytynyt vuosien saatossa yhtä ja toista hankittavaa. Nykyisin tosin omat materiaalivarastot ovat aika hyvät ja lähinnä loppumassa olevia materiaaleja pitää tankata.  Oikeastaan voisi kauppialle antaa vinkin, että ottaisivat sellaisia tuotteita, joissa on luontaista laatueroa – materiaaleja joita pitää päästä näkemään ja tunnustelemaan ennen ostopäätöstä.

Vaikkapa kukon niskat tai satulat, peuranhännät yms. höyhen- ja karvatuotteet, joissa eläimillä on luontaista laatuvaihtelua. Jos esimerkiksi löydän jostakin sen oikean läpi höyhenten punaruskean kukonsatulan, jonka höyhenistä valtaosan siikasmitta riittää 10-6 Nalle Puhien valmistukseen – ostan heti, vaikka kolme.  Ja vaaleanruskea ”Nalle Puh” karhunkarva on yleisesti kanssa kortilla – tummaa on, mutta vaaleahkoa ei.

Sama varmasti Pomperomiehille isojen harmaiden satuloiden kanssa.  Liika jalostus on syönyt isojen pintaperhojen höyhenet. Ja nykyisen klassikkostreamerbuumin myötä kunnon strimukkaniskoja+satuloita näytille eri väreissä, ne kiinnostavat monia.

Ja yleensäkin käyn vilkaisemassa aina erikoisemmat kukon- sekä kananniskojen sekä satuloiden värit ihan varmistuksen vuoksi – muutama väri, kuten hyvä taivaansininen ja sammalenvihreä on harkinnassa, jos sopivia silmälle sopivia tulee vastaan.

Tavalliset synteettiset perusmateriaalit, joissa ei laatuvaihteluita esiinny, uskaltaa hankkia näkemättä vaikka tilaten, kun ne ovat loppumassa.

Kohtauspaikka

Perhomessut on myös siinä mielessä erinomainen tapahtuma, että siellä tapaa yllättäviäkin tuttuja, joita ei juuri muuten vuoden aikana näe. Joskus on tavannut tuttuja, joita ei ole nähnyt 10 jopa 20 vuoteen – silloin on aika poiketa kahvilla ja vaihtaa paremmin kuulumisia.

Ainakin itse pidän perhomessuja tärkeänä juuri kaveritapaamisten vuoksi – kaikki ovat varanneet sinne aikaa, jolloin ehtii juttelemaan tavallista pidempään.

Tavataan perhomessuilla

Itse en ole innokas esiintyjä, enkä välitä liiemmin julkisuudesta. Mieluummin pidän matalaa profiilia, saa onkia koskillakin rauhassa, kun ei tunneta.

Kuitenkin olen vuosien saatossa ollut sitojien rivissä silloin tällöin. Muutaman viime vuoden olen pitänyt taukoa ja siten saanut olla messuilla tavallisen messurahvaan joukossa – katsella sekä rupatella rauhassa tuttujen kanssa.

Nyt kysyttäessä kuitenkin lupauduin Pirkanmaan Perhokalastajien osastolle sitojien riviin lauantaiksi, jopa esiintymislavalle – katsotaan minkä aiheen siellä otan esille, joku tuore idea kuitenkin pitäisi kaivaa esille, uutta lienee lähes mahdoton keksiä.

Oletan, että kirjojeni myötä joku on kiinnostunut näkemään meikäläisen ihan livenä, kenties vaihtamaan ajatuksia – jopa pyytämään signeerausta kirjaan. Se onnistuu lauantaina – tervetuloa, tavataan perhomessuilla.