Uhanalaisia taimenkantoja pyritään elvyttämään mäti-istutuksilla 
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen kalastotutkija Heikki Holsti laskemassa maaliskuun 14. kahta mätirasiaa, jotka on kiinnitetty painavaan tiileen Kotalan Koskilla Virroilla.

 

Taimenella ei mene hyvin
Luontainen järvitaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi eteläisessä Suomessa ja luontainen meritaimen äärimmäisen uhanalaiseksi. Eikä napapiirin pohjoispuolellakaan voi henkseleitä paukutella – taimen kuuluu silmällä pidettäviin lajeihin myös Lapissa.
Ainakin etelässä onkikokoisten taimenten istutuksilla saadaan kalastajille tuntuma, että kaloja olisi hyvin. Valitettavasti totuus on toinen – luonnontaimen on häviämässä!

Mäti ja sen uhkat
Taimenen luontaisen kierron kuviot ovat vaaroja täynnä alusta lähtien. Yksi suurimmista ongelmista on, ettei ole emokaloja lainkaan tai kutevia taimenia ei ole riittävästi. Vaikka kutusoraikkoja olisikin koskilla, niin jos ei löydy edes yhtä kutukypsää uros- ja naarastaimenta niin on selvää, ettei jälkeläisiäkään synny. Yksinkertainen tosiasia.

 


Herraskoskella on ollut aina kutevia taimenia. Kutualueita on laajennettu, mutta emokalojen vähyys on ollut sielläkin pulma. Sillan yläpuolisella niska-alueella on kahlaaminen kielletty syksyn kuturauhoituksesta kesäkuulle asti.

Luontaisesti taimen kutee syksyisin koskilla. Omalla kotikoskella eli Herraskoskella olen seuraillut kututapahtumia usein lokakuun 10:n päivän paikkeilla. Onnistuneen kudun ja talven jälkeen poikaset kuoriutuvat keväällä noin puoli vuotta hedelmöityksestä ja nousevat sorasta ja levittäytyvät omille reviireilleen touko-kesäkuussa.
Talvella voi moni asia mennä pieleen. Suomen monet vesistöt ovat säännösteltyjä ja luontaisestikin vettä ei välttämättä riitä kutupesään koko talveksi – mäti jää kuiville.
Myös ankarat pakkaset saattavat jäädyttää kosken pohjia myöten, jolloin mäti tuhoutuu. Innokkaat koskikalastajat saattavat ymmärtämättöminä kahlata kutusoraikoilla ja murskata jalkoihinsa tulevan taimensukupolven – ne villit, siimaa soittavat ja himoitut luonnontaimenet!
Myös yläpuoliset kahlaamiset, kaivu- yms. veteen kiintoainesta tuottavat työt saattavat tukkia kutusoraikon vedenläpäisyn ja mäti tukehtuu. Siis turvetuotanto, metsä- sekä pelto-ojitukset jopa koskikalastajien kevättalven liejukahlaamiset kutualueiden yläpuolella vaikuttaa.
Veden laatukin saattaa heitellä ja yksikin liian raju hapanpiikkipäivä voi tuhota mädin. Kalana taimen kestää kyllä hetkellisiä happamuuksia, mutta mäti ei. Lisäksi vesistöihin on siellä täällä livahtanut eri kokoisia saastepäästöjä, joiden seurauksia ei kaikkia kyetä virtavesissä edes arviomaan. ”Mitä ei silmä näe, ei sitä sielukaan kaipaa” -asenteeseen törmää valitettavan usein näitä uutisoitaessa. Mätirosvot ja kenties moni muukin yllättävä tapahtuma voi kohdata mätiä pitkän talven aikana. Mädin kehittymistä ja sen pysymiseen hengissä itse kukin voisi turvata paremmin – kutualueiden kahluukielto on yksi mikä pitäisi ymmärtää ilman kieltotauluja.

 

Mätirasiaistutus
Nykyään kunnostetuille koskille istutetaan kalanviljelylaitoksissa hedelmöitettyä silmäpisteasteelle kehittynyttä mätiä, joka laitetaan koskeen painoilla varustettuihin mätirasioihin. Mäti kuoriutuu rasian sisään, jonka suojissa poikanen voi elellä ruskuaispussinsa avulla ja valita itse sopivan hetken, koska poistua rasian rakosista vapaaseen maailmaan.

 


Laitoksessa syksystä maaliskuulle silmäpisteasteelle kehittynyttä taimenen mätiä – valmiina mätirasioihin. Tästä mädistä ei valmisteta Kallen mätitahnaa, sitä saa Silvia ostaa itse leivälleen kaupasta.  


Mätirasia on aluksi pelkkä reikälevy, joka ei paina eikä vielä turhaa tilaa.


Reikälevystä aletaan taittelemaan rasiaa, seinät pystyyn, harjakaiset odottaa…


Ja painellaan levyissä olevien tartuntojen avulla kasaan. Rasian saa käytön jälkeen myös purettua säilytystä varten.  


Rasia on valmis ja sen ylälokeron luukku jätetään avoimeksi – sinne tankataan noin desilitran verran mätiä sopivan väljästi – ja lopuksi painetaan mätiosaston luukku kiinni. Mätirasia on tässä tapauksessa kiinnitetty nippusiteellä rautatankoon, jolla se saadaan ankkuroitua kosken pohjalle.


Mätirasiat tankattaan sivulta käsipelillä ja kiinnitetään esim. nippusiteillä metallitankoihin tai painaviin tiiliin.


Kaksi mätirasiaa on tankattu taimenen mädillä ja kiinnitetty ankkurointirautaan – valmiina istutettavaksi. Mätirasian ”yläkerrassa” on noin desilitran tila mädille, josta poikaset kuoriutuvat isompaan ”alakertaan”. Rasian keskiosan isoista rakosista poikaset mahtuvat vapaaseen virtaan opettelemaan luonnon tapoja.


Sami Moilanen Pirkanmaan Ely-keskuksesta on katsonut mätirasioille sopivan paikan kiven huopeesta ja on keräämässä kiviä kosken pohjasta. Mätirasiat laitetaan rautatangon kera pohjalle ja ankkurointirauta peitetään kivillä, että rasiat pysyvät varmasti paikallaan.


Kuva veden alta. Mätirasiat on piilotettuna luonnonmukaiseen ympäristöön, josta poikasten olisi mahdollisimman hyvä lähteä maailmalle.


Tässä toinen ja yleisempi istutustapa. Mätirasiat on kiinnitetty reikätiileen, joka lasketaan kohonarun kera koskeen virtaukseltaan sopivaan paikkaan. Oranssi mäti näkyy hyvin rasioiden yläkerrasta.

Mätirasioista kuoriutuneiden poikasten odotetaan leimaantuvan ”syntymäpuroonsa” ja kasvavan sekä käyvän läpi luonnollisen vaelluksen ja palaavan takaisin kudulle syntymäkoskeensa. Noin viiden vuoden vuosittaisella mätirasiaistutuksella voidaan periaatteessa luoda koskelle luontaisen kaltainen taimenten ikäjakauma ja saada koskelle luontaisesti lisääntyvä taimenkanta.
Matkassa on kuitenkin monia mutkia. Jos nyt ei ajatella suurta ja ahnasta kalastajajoukkoa, eikä nousuesteitä yms. aikuisen taimenen vaaroja, niin aina tuo mätirasiaistutus ei toimi. Syitä voi olla monia vedenlaadusta, istutuskohdasta ja poikasten suojapaikkojen puutteesta lähtien. Oletettavasti ihan kaikkia muuttujia ei ihminen edes osaa aavistaa.


Mäti kehittyy silmäpisteelle toukokuussa, jolloin mätirasiaistutus on tehtävä. Kosket ovat paikoin vielä pahasti jäässä, kuten Kotalan koskien Vehmaskoski. Myös jäät saattavat vaurioittaa tiilen päällä kököttäviä mätirasioita. Istuttaja pyrkii valitsemaan virtaavan, mutta myös suojaisan paikan rasioille.

Joka tapauksessa mätirasioilla ollaan päästy palautteiden mukaan ainakin jossakin päin maata lupaaviin tuloksiin. Ei silti kaikkialla.
Toinen mitä on myös kokeiltu on istuttaa vastakuoriutuneita poikasia keväällä pitkin koskien rantoja ja myös tästä tavasta on saatu paikoin hyvää palautetta.


Mätirasiaistutuksissa käytetään kohoja, jotta kesän tullen mätirasiat kyetään löytämään ja keräämään pois seuraavan kevään istutukseen. Mätirasia kestää useita vuosia ja kohot ovat myös merkkinä kalastajille, että varovat tallaamasta rasioita tai heittämästä vieheitään kiinni rasioihin.

Tunnista istukas
Hyvistä taimenten varhaisistutusten alkuodotuksista huolimatta, taimenkannoilla kuitenkin riittää monenlaisia uhkia – kalastajat ovat niistä yksi. Luonnonvalinnan läpikäyneen sekä istutustaimen erottaminen toisistaan on suurelle osalle kalastajista edelleen vaikeaa.
Nykyisin istutustaimilta poistetaan rasvaevä, että kalastajat erottaisivat istutuskalat luontaisesti syntyneistä rasvaevällisistä taimenista. Eväleikattu taimen on tarkoitettu ruokapöytään, evällinen jatkamaan taimenen uhanalaista sukua.


Taimenelta on poistettu leikkaamalla rasvaevä, jolloin se on helppo tunnistaa istukkaaksi. Kala on ruokakalaksi tarkoitettu ja sen voi hyvin mielin ottaa. Jos rasvaevä on virheetön, niin kala on syytä vapauttaa.

Useimmilla kalakoskilla myös kaikki rasvaevälliset taimenet pitää aina vapauttaa – koosta riippumatta. Opettele tunnistamaan istukkaat ja vältä mahdollisuuksien mukaan pienten taimenenpoikasten kalastusta – opettele väkäsettömien koukkujen käyttöön.
Tarkoituksena on villin luonnontaimenen säilyminen Suomen kalastossa. Sitähän me kaikki haluamme.