Suositun kalakosken luvanmyynti on täyttä puhelinleikkiä!

Nähtävästi tällä hetkellä Suomen himotuin koskikalastuspaikka on Hauhon reitin Vihavuodenkoski. Vuosittain kosken koko kesän kalastusluvat on myyty muutamassa tunnissa, niin nytkin. Luvanmyynti alkoi 3.3. 2013 klo 15.00 ja klo 17.11 perhokalastus.net foorumilla kerrottiin, että kaikki luvat oli myyty.
Sinänsä hieno asia, että kalastuksesta ollaan kiinnostuneita ja luvanmyynti pelaa. Varmasti luvanmyynnissä hykerrellään, kun koko kesän myynti hoituu parin tunnin ”uurastuksella”.

Asiakkaan eli luvanostajan kannalta mielestäni Vihavuoden luvanmyyntisysteemi on aivan älytön, tai ainakin minun mielestä. Olenhan asiakas siinä missä moni muukin kalastaja.
Olen joskus aikaisempina vuosina yrittänyt muutamaan kertaan soittaa lupaa, mutta luovuttanut kerta toisensa jälkeen huomattuani tilanteen toivottomaksi varsin nopeasti. Muutaman kerran olen toki päässyt kalaan kaverin hankkimalla luvalla, mutta omia lupia en ole saanut.   
Viime vuonna sovittiin erään kalakaverin kanssa, että nyt kyllä varataan luvat ja yhden puhelimen tekniikalla onnistuin reilun tunnin pommituksen jälkeen saamaan kaksi vuorokausilupaa – viimeiset jotka oli myynnissä. Oman kalenterin mukaan tosi huonoon aikaan, mutta kuitenkin. Kaveri onnistui silloin paremmin, kun tekniikkana oli pommittaa netin puhelinohjelmalla parin sekunnin välein ja lupa irtosi muistaakseni noin puolessa tunnissa – tänä vuonna sekään ei tepsinyt.

Toki luvan saaneet ja läpi päässeet ovat tohkeissaan (saavat ollakin) oli sitten soittotekniikka mikä tahansa. Itse koetin soitella tänä vuonna normaaliin tapaan lähes puolitoista tuntia kunnes luovutin. Totesin, että mahdotonta ja itse asiassa täysin älytöntä. Kyllä sille ajalle olisi ollut parempaakin käyttöä, vaikka hiihtolenkin muodossa tai paikaten pyryn jälkeisiä lumitöitä. Omakotitalossa on aina tekemistä.

En koe, että meikäläisen olisi mitenkään pakko päästä Vihavuodelle ja saada lupa vaan minulle riittäisi soitettaessa tieto, että onnistuuko luvan saanti vai ei. Kyllä sen tiedon pitäisi nykyaikana olla helpommin saatavilla. Toki voidaan sanoa, että älä soita – pysy kotona, mutta epäilen, että en ole ainut, joka harmittelee moista puhelinrumbaa.    
Kyllä tuohon Vihavuodenkosken luvanmyyntiin minun mielestä pitäisi olla jokin järkevämpi ja asiakasystävällisempi systeemi. Vaikka arvonta, jonne voisi esim. ilmoittautua etukäteen ja arvonnan mukaan sitten saisi onnistaneet järjestyksessä soittaa ja varata haluamansa jäljellä olevan päivän. Tai voisi varata kalenterista haluttuja päiviä ja myytävät päivät arvottaisiin sen mukaan kuinka moni on sille päivälle arpavarauksen jättänyt. Varmasti muitakin toteuttamistapoja on olemassa.       

Arvonta olisi kalastusluvasta kiinnostunutta asiakasta kunnioittavampi tapa, kuin nykyinen parin tunnin ”kissa ja hiiri” tyyppinen puhelinleikki. Nyt nähtävästi luvan ovat saaneet ne vikkeläsormiset ”pelimiehet”, jotka jaksavat nakuttaa ja pommittaa taukoamatta luvanmyynnin puhelinnumeroa muutaman sekunnin välein – kuten nettipalaajat konsanaan. Vai valitseeko luvanmyyjä ”tutut numerot” puhelimestaan ja kosken ns. vakiporukka on tyytyväinen? Sekin lienee täysin mahdollista.  

Ainakin itselle tämä kerta tällä systeemillä oli ehdottomasti viimeinen ja aiheuttaa vain ärtymystä sekä negatiivisia tuntemuksia koko paikkaa kohtaan. Vihavuodenkosken ympäristö ja paikka sinänsä on tehdasympäristöineen, kahviloineen ja kyläyhteisönä eksoottinen kokemus ja mukavan pienimuotoinen paikka päiväpiipahdukseen etelän kalastajille. Vaikka vain kahvilassa käynnille, onhan mukavia oheispalveluitakin hyvä kannattaa.  

Ja taimenkannan hoitoonkin tuntuu löytyvän Vihavuodella hoitohaluja ja yritystä,  kun vain reitin taimenet selviäisivät pitkiltä järvivaelluksilta koskelle saakka kutemaan. Reitin vesikin normaaliin Suomenselän alueen humusruskeaan veteen verrattuna paljon kirkkaampaa, mutta tämä luvanmyyntijärjestelmä ei houkuta meikäläistä enää kertaakaan kokeilemaan.  

Toivottavasti luvanmyyntisysteemiin tulee jatkossa järkeä ja asiakasta paremmin huomioivaa, eikä kenenkään tarvitse palkata naapurin vikkeläsormista pikkupoikaa pelaamaan naurettavaa puhelinpeliä. Sitähän tämä nyt on ollut. Kyllä kaikkien kalastusluvasta kiinnostuneiden pitäisi pystyä hoitamaan asia soitolla tai parilla, jolla selviäisi onnistuuko luvan saanti ylipäätään vai ei.
Mielestäni Vihavuosi-Yhdistys ry:n pitäisi miettiä oikeasti, voisiko nykyistä luvanmyyntisysteemiä parantaa asiakkaita kunnioittavampaan suuntaan.