Ojitetut suot ja turvesuot ovat tehneet tehtävänsä – kalastamme lehmänkusiojissa

Mainonnan uhrit
Jokainen meistä ihailee ja nauttii kirkkaista vesistä. Lapin tunturipurojen kirkkaus ja raikkaus on käsite, jonka Lapin Kulta olutmerkki on osannut trakentaa ja hyödyntää loistavasti. Mielikuva puhtaasta ja raikkaasta juomasta on vuosikymmenten saatossa maalattu upeiden Lapin mainosmaisemien kautta – jokainen haluaa uskoa, että pullossa on juurikin sitä puhdasta ja raikasta ”Lapin Kultaa”.
Ja mitä sitten saamme, kun tuon pullon ostamme? Saamme juuri sitä mitä tilaamme – kuohuvaa ja ruskeaa lientä, joka kenties maistuu ja huumaa hetkellisesti, mutta totuuden nimissä ei ole edes kirkasta, eikä oikeasta kullasta ole tietoakaan. Eikä Lapin Kultaa ei enää edes pulloteta Lapissa.
Meitä on huijattu, olemme mainoksen uhreja. Taitavasti rakennettu mielikuvapalapeli on sanan mukaisesti kussut silmään, johon on helppo samaistua ja uskoa koko illuusio.

Teollisuus lupaa halukkaasti onnellisuutta
Sama illuusiokaava toteutuu myös metsien ja soidenkin kohdalla. Kun hoidat metsiäsi, niin metsän tuotto kasvaa niin, että kohta joudut ihmeisiin rahoinesi – ainakin tulet tavattoman onnelliseksi. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen metsänomistaja

Ja jos sinulla on suota ja suolla on turvetta, niin sepä vasta kultakaivos on. Metsä kasvaa ojittamalla ja turvesuolle tarvitaan kunnon kuivatus, eikä sen jälkeen ole valuutasta puutetta. Lupaprosessit ja ammattiapu löytynevät järjestäytyneeltä turvetuotantosektorilta.

Markkinat luo mielikuvia
Markkinoinnin ja mainonnan ammattilaiset maalaavat väliin hienoja vaurautta ja onnellisuutta kuvaavia ennusteita sekä myös hellyttäviä luontokuvia kasveista ja eläimistä. Näillä ”mielikuvatodisteilla” saadaan rakennettua uskottava mielikuva vastuullisesta ja koko kansakuntaa sekä luontoa ajattelevasta tahosta, joka saa kaikki onnellisiksi ja vauraiksi.
Mielikuvien rakennus ja luominen on yksi vaikuttamisen muoto. Positiivisilla mielikuvilla saadaan vietyä asioita eteenpäin – niitäkin joita ennen tehtiin pakolla. Soita kuivattiin ja raivattiin aikanaan pelloiksi – vaihtoehtoja ei juuri ollut. Nykyisin ei ole samanlaista pakkoa kuin ennen, joten nyt vaikutetaan mielikuvin.

Sanontoja ja umpeen kasvaneita järviä

Vanha sanonta: Mitä silmä ei näe, sitä ei sielu kaipaa – pitää monessa kohtaa paikkansa. Ainakin hetkellisesti. Mutta myös sanonta: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää – pitää myös kutinsa. Vallankin pidemmällä aikavälillä.
Soiden ja peltojen ojituksissa sekä turvemaiden kuivatuksissa nuo em. sanonnat ovat varsin osuvia.
Ojituksien ja turvesoiden kuivaamisten yhteydessä myös järviä on laskettu.
Omin silmin on tullut nähtyä epämieluisat vaikutukset. Vuosikymmenten aikana vesiä on tummunut, rehevöitynyt, kasvanut umpeen ja jopa ravuttomiksi ja taimenettomiksi happamoitunut. Viimein jopa mökkiläiset ovat huomanneet turvekyllästetyt vedet – uinnin jälkeen pitää käydä suihkussa, että saa ihonsa puhtaaksi!
Turve ja siinä oleva humus on todella kevyttä. Turvesuolta voi kohota helteisenä päivänä iso musta pilvi – kuin savuava tulipalo, kun turvetta pöyhitään ja ajetaan talteen isoihin aumoihin. Jos tuo kevyt turve nousee ilmassa taivaalle, niin mihin saakka se sitten vedessä voi kulkea? Todella kauas. Itse asiassa niin pitkälle, ettei sitä ihmisen mieli edes tajua – ennen kuin on myöhäistä.
Nyt näitä vesiä pyritään hoitamaan vedenpinnan nostoilla sekä rakentamalla suo-ojiin saostusaltaita. Turha sitä on enää rypistellä, kun on paskat on jo housuissa!
Tehtyä ei tämä sukupolvi saa tekemättömäksi – kaikki vesien pinnannostot sekä saostusaltaat ovat tekohengitystä, mutta toki tarpeen.
Totuus on, että vuosikymmenten saatossa vesistöihin valunut humus ei pienillä taikatempuilla poistu, vaan meidän tulee oppia elämään tehtyjen lehmänkusiojien varsilla. Sitä saa mitä tilaa, maksajina vain on väärä taho!

Seurauksena innokkaista kuivatuksista on rehevöityneitä ja pilaantuneita vesiä. Lintujärvet ovat toki tietyssä mielessä tervetulleita, mutta jos järvi kasvaa kortteesta umpeen, niin siinä ei ole iloa edes linnuille.

Malliksi ilmakuvakaappaus Vermasjärven Mäntylänlahdelta Virroilta, jonne on kaivinkoneella kaivettu ilmasta katsoen ”ufomaisia” allikkokuvioita. Vuosikymmenten saatossa suuret Äijännevan suoalueet on ojittu + turvetuotantoon valjastettu. 1 km x 0,5 km järven lahti on kasvanut umpeen. Vesikin on mustaa ja ilman suihkussa käyntiä uiminen lisää ”rusketusta” huomattavasti vapaalla Vermasjärven osalla. Aiotun vedennoston toivotaan parantavan tilannetta ja lisäävän virkistyskäyttöä, mutta kestää useampia sukupolvia ennen kuin tulokset alkavat näkymään, jos sittenkään.

Vesi kuin teetä
Suomenselällä on paljon soita ja niiden äärellä on tullut nähtyä ja koettua asioita, joiden pitäisi herättää. Virrat on paikkakunta, jossa on virtavesiä – kaikki enemmän ja vähemmän tummuneita. Lapin tunturipurot saattavat olla aivan kirkkaita keskellä soita – luonto on hoitanut kiinnittämällä humuksen kasvustoon, jolloin vesi pysyy kirkkaana – suosta huolimatta. Virroilla ei juuri kirkkaita vesiä ole – eipä ole luonnontilaisia soitakaan.
Ähtärin reitin vedet valuvat Herraskosken kautta etelään. Syvä Toisvesi kosken yläpuolella kenties hieman suodattaa pohjasedimentteihinsä humusta, mutta kosken vesi on ruskeaa

Herraskosken vesi on humuksen värjäämää, mutta ei läheskään niin tummaa kuin monen muun kosken.

Vesi kuin kahvia
Myös Pihlajaveden reitin kosket laskevat Ähtärin ja Keuruun puolelta Virroille. Siellä on hyvä koskireitti, jossa elää myös jonkin verran taimenta luontaisena sekä istutettuna. Kotalan Kosket, Reinikankoski sekä Pihlaiskosket ovat tunnettuja reitin kalastuskoskia. Itse olen liikkunut ja kalastanut reitillä 1970-luvun lähtien. Vesi on tummunut melkoisesti alkuvuosista, jolloin kahvitkin keitettiin koskivedestä. Vesi oli ruskeaa jo silloin kolme vuosikymmentä takaperin, mutta ei sellaista kahvia kuin nykyisin.

Kotalan Koskien vesi on tummaa eikä pohjaa erota kovinkaan syvälle. Kaloja reitin koskilla on kuitenkin mukavasti.

Reitin yläpäässä on turvetuotantoalueita, joiden vaikutus veteen yhdessä muiden ojitusten kanssa on selvä. Hyvä esimerkki ”ylävesistä” on mainitun reitin Liesjärvi, joka on turvetuotannon ennakkotapaus – ensimmäinen järvi, joka puhdistetaan. Ainakin pitäisi.
Mielenkiinnolla odotan, miten lopulta käy – todennäköisesti turvetuotanto kiemurtelee tavalla tai toisella velvoitteesta ulos. Korruptio ja hyvä-veli järjestö astuu esiin. Vähintään joku kansantalouden vaikutusvaltainen edustaja pyrkii vesittämään tai vähintään pitkittämään päätöstä vuosikymmeniä. Ison järven puhdistus maksaa, eikä siihen ole varaa – turpeesta saadut voitot kyllä kääritään taskuun!

Saarijärven reitin lehmänkusi
Saarijärven reitin tila on puhuttanut laajalti. Kesän alussa poikkesin vilkaisemaan Saarijärven reitin tilannetta. Olin paluumatkalla Keihärinkoskelta.
Vettä oli kesäkuun alkupuolella poskettoman runsaasti nautinnolliseen kalastukseen, mutta erityisesti veden väri pisti silmään.
Viime vuosituhannella kalastelin varsin usein reitin koskilla, mutta en muista nähneeni noin tummaa vettä aiemmin. Kuin vahvaa kahvia.

Vesien tummumisesta tosin puhuttiin Keihärilläkin. Kosken rannalla asuva Siro Hämäläinen kertoi, että kyllä Keihärinkin vesi on tummunut selvästi muutaman viime vuosikymmenen aikana. Samaa myös itse muistelen, kun 1980-luvulla yläpuolisella Huopanalla perhostelin.

Ei ole ihme, jos Saarijärven reitin ranta-asukkaat, mökkiläiset ja erinäiset virkistyskäyttäjät ovat heränneet puolustamaan vesiä ja ovat aidosti huolissaan vesireitin tilasta. Herää kysymys, että millä oikeudella metsäojitukset ja turvetuotanto saa pilata vesistöjä ja kuka korvaa pilaantumisen? Turvetuotantoa vahvasti puolustavat tahot kuten Pekkarinen?
On tuo vesi ollut ruskeaa ennenkuin, mutta nyt se näytti huolestuttavasti raakalta lehmänkuselta. Ei ole ihme, jos alueen ihmiset ovat aidosti huolissaan vesireitin tilasta. Soisi päättäjienkin uhraavan aikaa vakavalle asialle, eikä vain puusilmän sokeasti uskoisi lobbareiden puheisiin ja rahan valtaan.  
Valitettavasti raha, kasvutalous ja valta on aivopessyt täysin järkevät ajatukset – totuutta eli vesien tummumista ja pilaantumista ei tunnusteta. Kansantalouden hyöty on paljon tärkeämpi.
Mielipiteitä on syntynyt niin puolesta kuin yhä enemmän likaamista vastaan. Onpa muutama vaikutusvaltainen/tunnettu henkilö kuten Iiro Viinanen sentään on uskaltautunut ottamaan turvetuotantoa vastaan kantaa – valitettavasti kansantalouden ahneita lobbareita sekä näistä kuvioista hyötyviä hyviä veljiä on aina ollut ja tulee olemaan laatimassa vastaväiteitään.  Sopii vain vesirakennusinsinöörin tulla katsomaan paikan päälle veden väriä, pohjan liettymistä sekä umpeen kasvanutta järveä. Kaksi prosenttia vuodessa tekee 50 vuodessa täydet sata.  Viinasen mielipiteessä on asiaa.  

Vesistöjemme tummumisesta huolimatta nyt on kesä ja ainakin vielä vesissä ja koskissakin on kaloja ongittavaksi ja joskus jopa ruokapöytään saakka. Nyt kaikkien pitäisi herätä ja pyrkiä vaikuttamaan vesiemme tilaan – ennen kuin on oikeasti liian myöhäistä!