Kahlaaminen vaikeutuu, kun pohja on syvällä.

Vesi vanhin voitehista
Tänä keväänä vettä on ollut koskilla keskimääräistä enemmän – ainakin kuluvan vuosituhannen vesiin verrattaessa. Ennennäkemätön tulvavuosi tämä ei silti ole, muisti on lyhyt ja viimeisen vuosikymmenen vedenkorkeudet ovat ”opettaneet” muistamaan vähälumisien talvien jälkeisiä minitulvia. Ainakin Suomenselän kotivesillä todellisiin tulvahuippuihin on matkaan reippaasti. Kuvassa Herraskoski. 

Alkukesän reipas vesimäärä ja sateisuus lupailevat vettä riittävän koskissa läpi kesän. Takavuosina veden vähyys ja paikoin lähes loppuminen oli harmillista. Talvella varattu kalareissu menee helposti poskelleen, jos koski kuivuu ja kalat pakenevat järviin. Helteillä myös vesi lämpenee niin, että pahimmillaan koskikalastuksen saa unohtaa useaksi viikoiksi. Mallina Keihärinkoskea elokuulla 2006.

Kivijärven reitillä paljon vettä
Tänä keväänä ei ole tarvinnut valitella veden vähyyttä. Poikkesin toteamassa tilanteen Keihärinkoskella kesäkuun toisena viikonloppuna. Seurailin jo pitkään netin virtaamataulukkoa, että Huopanankosken virtaama oli pysytellyt toukokuun alusta asti reippaassa 50 kuutiossa per sekunti.
Käytännössä yhtä järviallasta alempana oleva Keihärinkosken virtaama on vähintään samaa luokkaa lisättynä muutamalla kuutiolla välissä olevia sivupuroja.
Aiemmat reippaan vesimäärän kokemukset Keihäriltä ovat Huopanan lähes 40 kuutiosta, joten kovempaa vedenvirtausta oli tiedossa. Tuolla noin 40 kuutiolla Keihäri oli vielä kohtalaisesti kalastettavissa koko pituudelta, mutta monin paikoin kahlaaminen alkoi olemaan vaativaa.
Matkalla silmäys Huopanan vesimäärään kertoi, että vettä on hyvin, mutta ei välttämättä aivan katastrofaalisesti.

Keihärillä haasteellinen vesimäärä
Pian Keihärillä tilanne todentui. Vettä oli joka tapauksessa reilusti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin, jolloin siellä olen kalastanut.
Tilanne ei näyttänyt täysin toivottomalta, mutta helppoa kalastus ei tulisi olemaan. Siltasilmäily kertoi, että moniin vanhoihin hyviin paikkoihin ei ollut menemistä, mutta sentään muutamiin paikkoihin pääsisi varmuudella.
Selvää oli kuitenkin, ettei ilman turvavarusteita ollut asiaa heittämään kuin muutamiin ranta-alueen helpompiin paikkoihin.
Varauduin reissulle ostamalla paukkuliivit ja ottamalla mukaan kahluusauvan – jämerän harjanvarren. Se oli erään Lakeudenportin Opiston sidontakurssilaisen, joka oli unohtanut sen kurssin päätöskalastuksessa Kotalan koskille. Otin sauvan talteen palauttaakseni sen syksyllä uuden sidontakurssin alettua. Koska en omista omaa sauvaa, päätin kokeilla lainasauvan toimivuutta.
Käytännössä harjanvarsi toimi kahluusauvana ja täytti tarpeen. Paksu puuvarsi otti toki virtaan ja sauvan alapäätä joutui painamaan pohjaan, mutta huokea harjanvarsi oli kuitenkin hintansa väärti.
Ilman keppiä parhaiten tapahtumia antaneisiin heittopaikkoihin ei olisi ollut mitään asiaa. 

Keihärin kalat pääuomassa
Kalat näyttivät olevan keskivirran pääuomassa – juuri siellä, missä normaalistikin pienemmillä virtauksilla. Korkeampi vesi ei niiden olinpaikkaa näyttänyt muuttaneen. Muutama tälli tosin löytyi rantavirran puolella, mutta lähes kaikki paremmat kalat näyttäytyivät ja iskivät keskivirrasta.

Parhain sieltä tartutettu oli arviolta 60-senttinen, jonka sitten pitkän taiston päätteeksi karkuutin. Yksi todella komea ilmahyppy paljasti heti kättelyssä kalan vauraanpuoleisen kokoluokan. Väkäsetön koukku kuitenkin luiskahti irti, kun yritin nostattaa kalaa ylävirtaan lähemmäksi välttäen liikaa kiristystä ja kalan painostusta. Tämähän on sitä kalastusta – toisinaan nämä temput onnistuu, toisinaan ei.
Muitakin mukavia kaloja olin jo ehtinyt aiemmin karkuuttamaan, kun heittopaikoista perään ei kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä. Ainoa suunta oli hitaasti kepin kanssa peruttaen rantaan.
Ehdin jo ajattelemaan, että tällä kertaa kaikki kalat pääsee, mutta sain sentään lohdutukseksi keskiyöllä yhden 50-senttisen haaviin saakka. Syksyllä se lienee sentin pari pidempi ja varmasti pulleampi, vaikka ei nytkään laiheliini ollut. Korkea vesi näytti vaativan isoa perhoa ja hahmoa – Megamutikka näytti tällä kertaa toimivan hyvin. Perho on esitelty Erässä 10-2011. 

Yhteenvetona voi todeta, että Keihärin vedenkorkeus näytti tapahtumien valossa olevan hyvä, mutta kalastajan kannalta pohja oli aivan liian syvällä sekä virranpaine tuntui alta satakiloiseen ruhoon vaarallisen voimakkaalta. Kalastus ei ollut enää nautinnollisen mukavaa.
Persjalkainen suomalainen olisi tarvinnut pari vaaksaa pidemmät jalat ja painoa sellaiset 150-200 kiloa, että siinä virrassa olisi pysynyt tukevammin.
Purinoista huolimatta kesä on täällä ja koskikalastus paranee Kivijärven reitin koskillakin vesien hieman laskettua.
Kotikoskilla vesitilanne alkaa olemaan kalastukselle hyvät, joten perhot uimaan!