Keväällä lumien sulaessa vesi nousee ja luonto kiittää – ihminen ei.

Viime vuosien keväät ovat edenneet ainakin Suomenselän alueella keskimääräistä kuivemmin. Talvet ovat olleet jo kymmenen vuotta melko vähälumisia ja lumet ovat sulaneet keväällä haihtumalla tai muuten suurempia tulvia jälkeensä jättämättä.
Ihminen on laiska sekä uskomattoman huonomuistinen. Tänä keväänä harvinaisen monet veneet ovat jääneet tulvavesien saartamiksi. Syksyllä niitä ei ole vedetty riittävän korkealle maalle ja kuviteltu sekä luotettu, ettei vesi nouse keväällä, eikä tulvaa tule.
Nyt kannattaa käydä varmistamassa, onko vene sittenkään paikallaan ja paikka kuivalla maalla.

Virtaamataulukkoa on hyvä seurata
Kotikulman vesistä Kotalan Koskilla on valtakunnallinen virtaamanseurantapaikka (Pirkanmaa/Kitusjärvi), jossa on seurattu virtaamien vaihtelua jo sata vuotta. Mittapiste on pienellä Kitusjärvellä, joka on Kotalan Koskien lupa-alueiden välissä.
Tänä keväänä virtaamissa on pitkästä aikaa päästy yli 20 m3/s ja se tuntuu reippaalta määrältä kun viimeksi samaan tasoon on ylletty 10 vuotta sitten.
Muistan, että viime vuosituhannen lopulla näitä reippaita yli 20 m3/s vesimääriä oli paljon useammin. Kotalan Koskien virtaamahuippu on 37,5 m3/s, joten kunnon isoon tulvaan on vielä matkaa.

 


Kituskoskien ”siltavirta” Vapunpäivänä 2012 lähes 25 kuution virtauksessa oli haasteelinen kalastaa – alempana jyrkemmillä koskiosuuksilla vettä virtasi vieläkin äkäisemmin.

Keväinen suursiivous
Tulvista on omat hyötynsä, joita ei välttämättä osaa heti ajatella. Koskivesissä reipas tulva puhdistaa pohjaa sekä rantoja. Risut ja lietteet saavat kyytiä – asia, joka jää helposti huomaamatta. On hyvä, että kerran vuodessa tapahtuu ”suursiivous”.


Pieni puro tulvii yli äyräiden, jolloin tulvavesi puhdistaa paikat ”kesäkuntoon”.

Pitkänaamoille kutupaikkoja
Muistan nuorempana, kun kutuhaukien perässä kahlailtiin pitkin poikin rantaniittyjä. Oli tavattoman jännää kytätä isoja vonkaleita ja yrittää niitä kiinni. Käytännössä pikku naskali vain onnistui häiritsemään hetkellisesti haukia etäämmälle ja saamaan vettä saappaisiin. Ison hauen ja pakovana näkeminen oli kuitenkin kova juttu ja lisäsi orastavan kalamiehen saalistusviettiä. Vuosikausiin näille ”nuoruuden rantamaille” ei ole vesi noussut.    


Hauenkudulle otollinen ja rantaniityille saakka nouseva tulva on ollut viime vuosina harvinainen näky.

Viime vuosina haukikannat ovat monin paikoin taantuneet ja itse olen miettinyt juuri reippaiden kevättulvien merkitystä haukikannoilla ja rantaniittyjä haukien kutupaikkoina. Heikkoina tulvavuosina haukien kutualueet supistuvat, kutu voi epäonnistua ja sitä myöten myös haukikannat voisivat taantuvat. Reippaina tulvavuosina hyviä kutupaikkoja on runsaasti ja tulvaniityiltä voi kuoriutua vihernieriä poikineen. Toki reippaat kuhaistutukset saattavat myös vaikuttaa, sillä aiemmin hyviltä haukimestoilta saa nyt vain kuhia. Kuha on petokala, joka popsii pienempiään – myös pikkuhaukia.  

Korkealla oleva tulvavesi auttaa kalojen vaelluksissa. Ainakin hauet, lahnat, säyneet ja särjet vaeltavat tulvan turvin järvien välillä sekä kutualueilleen. Geeniperimä pääsee vaihtumaan, joka on tärkeää monimuotoisuudeen ja lajien kehityksen kannalta.
Varmasti tulvavesillä on muitakin positiivisia vaikutuksia, mutta ohessa pari ensimmäisenä mieleen tullutta ajatusta.

Ihminen on osa luontoa ja luonnon kierrolla on tarkoituksensa. Luonto elää, eikä vuodet ole veljeksiä. Hauenkudun onnistuessa vuosikymmenen lopulla on odotettavissa hyviä haukisaaliita – tai sitten ei.