Joulukuulla pääsee uistelemaan, vieläköhän tammikuussa…

Vettä-räntää-lunta-vettä…

Taas on ollut erikoinen syksy, kun ei tiedä tuleeko se talvi sieltä vai ei. Ainakin Suomenselän alueella talven tulo on ollut täyttä sahaamista – pakkasta, suojaa, pakkasta, suojaa, lunta, vettä, lunta, vettä, räntää jne.

Hyvää sienisyksyä sai tosin pitää niin pitkään, että kaikki paikat ovat sieniä (erityisesti suppilovahveroita) täynnä, eikä niitä määräänsä enempää jaksa kerätä. Kyllähän joulusapuskoillekin pitää tilaa löytyä.

Pientä lupailua talven tulosta oli jo tuossa aiemmin ilmojen jäähtyessä ja pienten metsälampien hieman jäätyessä. Takapakkia tuli.
Koko pohjoinen pallonpuolisko näyttäisi olevan edelleen täynnä matalapaineita, joista nähtävästi saadaan nauttia hyvässä lykyssä ensi vuoteen.
Matalapaineiden tulosuunta on lännen puolella, joten vettä-lunta-vettä ja tuulta lienee odotettavissa jatkossakin. Tässä lienee takana vakavampia asioita kuin pelkkiä kosteiden ilmojen pitelyjä. Postilaatikkopolulle tuiskuttava lumi tai puunoksat eivät ole isoja murheita.

Ilmastomuutos?

Pidemmän aikaa on puhuttu ilmastonmuutoksesta ja kasvihuonekaasujen lisääntymisestä ilmakehässä. Ilmatieteen laitoksen sivuilla on maallikolle hyvä ja ymmärrettävä käppyrä ilmastohavainnoista 150 vuoden aikana.
Viimeisen 40 vuoden aikana käppyrä on vahvan nousujohteinen. Huoli ilmaston lämpenemisestä näyttää todelliselta.

Talousmahdeilla jarru päällä

Ilmastomuutokseen ollaan toki havahduttu. Kioton ilmastosopimus kattaa suuren osan maailman maista, mutta suurimpien saastuttajien pois jääminen on vesittänyt pahasti koko ajatuksen jarruttaa ilmastomuutosta. USA ei ole lähtenyt mukaan, koska sopimus söisi sen teollisuuden valta-asemaa. Lisäksi kehitysmaiden ei ole tarvinnut lähteä mukaan Kioton sopimukseen, kun niiden talous ja bruttokansantuotto on pieni.  Brasilia, Kiina ja Intia mm. ovat USAn ohella maailman suurimpia talousmahteja ja Kioton pahimpia jarrumiehiä. Suuret saastuttajat pääsevät kuin koira veräjästä, joka ei istu mitenkään omaan oikeustajuun. Toki pitää tiedostaa, että maailman oikeustaju sumenee totaalisesti rahanvallan edessä. Mutta yksi asia tiedetään – nykyisin Kiina on  maailman suurin saastuttaja.

Turha Durban?

Tuore Durbanin ilmastokokous oli monien mielestä edistysaskel ja jopa läpimurto, mutta varmastikin maailman talousmahdit tulevat sen vesittämään tavalla tai toisella. Talousmahtien keskinäinen kilpailu ei anna sijaa ilmastokysymyksille ja pehmeämmille arvoille, ennen kuin on pakko.
Kioton sopimusta jatkettanee ja suunta on varmasti hyvä, mutta todellinen halu muutoksiin puuttuu. Valtioilla ja hallituksilla kun ei ole omaatuntoa – on vain talousraamit ja budjettikuri sekä liian usein bonuksena korruptoitunut valtakoneisto.

Rehti saa kärsiä

Suomalaiset on kasvatettu tunnolliseksi sekä rehelliseksi, mutta sen varjopuolena on, että saamme olla muiden maksumiehinä. Niin eurokriisissä kuin ilmastotalkoissa. Näin se vain on.
Kansan keskuuteen sopii runsaasti myös kylmiä bisnessieluja, jotka ajattelevat vain rahaa ja tekevät kaikkea rahasta – monet jopa keinoja kaihtamatta.
Ajatus ympäristö- ja ilmastonsuojeluun on hyvä, mutta ihmiskunnan alituinen talouskasvun tarve ajaa ihmiskuntaa tuhoon. Hyvä esimerkki on ilmastokauppa, jota en ole koskaan käsittänyt. Se on suuren luokan bisneshuijaus, jolla ei ole mitään tekemistä ilmastonsuojelun kanssa. Maat kaupittelevat saastuttamisosuuksiaan toisille – käsittämätöntä. Saastuttajan pitäisi aina maksaa ja vain se joka ei saastuta saisi maksuista vapautuksen.
Iso laiva ei käänny hetkessä ja mikäli ilmasto- ja ympäristöasiat ovat vahvasti tapetilla, niin ehkä muutamien vuosikymmenten jälkeen voidaan todeta jotakin positiivista näissä asioissa tapahtuneen. Näin ainakin toivoin jo jälkikasvunkin takia.


Ison maailman murheet tuntuvat kovin kaukaisilta ja epätodellisilta, vaikka uistelukelejä pitää keskellä talvea. Pääsisipä jo pilkille, kuten pari vuotta takaperin itsenäisyyspäivän aikaan…