Lomaohjelmaan voi sisällyttää monenlaista tekemistä, jopa pinnan alta kalojen katselua.

Syys-lokakuun taitteessa tuli poikettua vaimon kanssa huokealla äkkilähdöllä Kreetan saarella lämmittämässä kylmän ja sateisen syksyn masentanutta mieltä. Kreetalla lämpöä oli päivittäin 25-30 astetta ja aurinkokin paistoi valtaosan ajasta. Sää täytti odotukset.

Euroopan ja Kreikan sekasortoinen valuutta/kriisitilanne laittoi lähtiessä mietteliääksi ja seuraamaan tilannetta paikan päällä omin silmin normaalia tarkemmin. Lyhyt päätelmä on, että iso ja äkillinen EU-muutos ei tule onnistumaan Kreikassa – tavallisella kansalla on monin paikoin jo nyt luu kourassa. Turistin näkökulmasta Kreikka on jo nyt hintatasoltaan kallis maa ja ainakin osa palveluammateissa olevista pyrkii huijaamaan turisteja – tarkkana saa olla.
Itseä ärsytti kuitenkin eniten, ettei ainakaan Kreetalla pidetä huolta ympäristöstä. Roskaa heitetään tieposkiin ja ympäristöön surutta, eikä niitä kukaan välitä kerätä pois – Kreeta hukkuu paskaan! Ja sama asenne taitaa olla läpi Välimeren rantavaltioissa, joiden asukkaiden pitäisi mennä kiireesti peilin eteen ja sanoa suorat sanat roskaajille!

Itse Kreetan maisemat ovat kauempaa katsoen Suomi-pojan silmään viehättävän erilaiset, mutta karut. Yleisiä lomablogeja riittää varmasti muuallakin, joten tämä tästä riittänee yleisenä huomiona. En jäänyt kaipaamaan roskaista maata – edes pinnan alta.

Puoli-sukellusvene
Kreetan itäosassa sijaitsevan pikkukaupungin Agios Nikolaoksen laiturissa keikkui keltainen katamariini, jota mainostettiin näkyvästi puolisukellusveneenä. Hintalappu katselulle oli 17 euroa per nuppi, joka on harkinnan kipurajoilla ainakin tavallisen Suomi-pojan kukkarolle.

Creta Semi-Submarine oli nimensä veroinen alus, jonka katamariiniponttonit oli varustettu molemmin puolin penkein ja ikkunoin – merenpinnan alapuolella. Ihan kelvolliset katselutilat, kun väkeä ei ollut liikaa.   

Kaloja
Alus teki kolme kertaa päivässä noin puolentoista tunnin kierroksen lähisaaren rantamatalaan, josta mukaan ahtautunut turistilauma sai katsella Välimeren ihmeitä. Vieraita kaloja sekä pohjanäkymiä riitti runsaasti.

Katseluponttonin seinällä oli pitkä kuvataulu Välimeren otuksista aina merikilpikonnista, delfiineistä ja mustekaloista lähtien. Niitä ei tosin näkynyt – eikä tappajahaita.  

Laivalla opas kyseli kielitaustan ennen kuin aloitti näkymien selvittämisen – suomea ei kielivalikoimista löytynyt, eikä kuvataulusta.
Saksaa, ranskaa ja englantia oli kuultavissa tällä kertaa, kun opas kertoili pinnanalaisista näkymistä, kasvillisuudesta ja kalastosta.

Välimeren Barracuda oli haukimaisen pitkä, jonka ympäriltä pikkukalat pakenivat vilahtaen pitäen turvallisen ”hajuraon” petoon.

Mielessä kajasteli arvuuttelu, että minkälainen vastus tuo voisi olla siiman päässä.

Pariin kertaan paatti ajoi epämääräiseen roskalauttaan, jolloin saattoi todeta jätteiden killumisen ei vain maalla, mutta myös meressä.

Merenpohja oli yllättävän paljas. Vain muutamin paikoin kasvoi laajemmalti leviä tai muuta vesikasvustoa – yksittäisiä levämättäitä oli siellä täällä. Merien kasvillisuudesta en juuri tiedä, joten en osaa sanoa, oliko näkymä normaali. Joka tapauksessa autonrengas hieman huvitti, kun sentään oltiin kaukana rannasta.

Kalaparven löydyttyä aluksen kannelta heitettiin mereen ruokaa (kalanperkausjätettä), joka houkutti välittömästi paikalle ison ja sekalaisen kalaparven ahmimaan ”pikaruokaa”. Hyvin olivat oppineet ruokailumahdollisuutensa, sillä osa kaloista tuntui mieluusti seuraavan alusta.

Meripiipahduksella toki näki runsaasti monenkirjavia kaloja aina mureenoista lähtien, mutta kuitenkin sitä odotti näkevänsä mustekaloja, merikilpikonnia tai ainakin muutaman todella ison kalan – kuten telkkarin luonto-ohjelmissa.
Muutamien kilojen painoisia kaloja vilahti sentään kerran taustalla, mutta arkoina ja nopeina ne poistuivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivät. Mieleen tuli ensimmäisenä pieni tarponi. Oma merikalojen tuntemus on sen verran surkea, että parempi todeta vain, että varmasti nähdyt ”vauhtiveikot” olisivat olleet mielenkiintoisia siiman päässä.

Lopputuntemuksena puolisukelluksesta jäi mukava maku. Merten ihmeitä on aina mielenkiintoista seurata – ainakin kirkkailla ja näkyvillä vierailla vesillä.