Muurahaiset ovat olleet maapallolla ihmisiä pidempään ja levittäytyneet ihmisen lailla asumaan läpi maapallon napa-alueita lukuun ottamatta – murkuissa riittää ihmeteltävää. 
 

Kiusankappaleita vai puhtaanapitolaitoksia
Muurahaiset ovat useimmille harmillisia kiusankappaleita ja niistä halutaan päästä eroon. Punamurkut kiusaavat leirillä ja uskaltavat jopa purra, isot hevosmuurahaiset nakertavat hirsitalon ontoksi ja mustat sokerimuurahaiset pilaavat makeannälässään monet eväät. Eikä murkkuihin aina myrkytyksetkään auta.
Kun tuhoat mustien sokerimuurahaisten pesät pihalaattojen alta, niin ei aikaakaan, kun ne ovat siirtäneet pesänsä talon rakenteisiin  ja sieltä niiden häätäminen on paljon hankalampaa.

Ehkä ulkoruokinta on kuitenkin järkevämpi ja antaa mauriaisten vilistää pihalla ja vaipua talveksi horrokseen. Sisälle muutettuaan ne saattavat nimittäin pysyä hereillä läpi vuoden ja erityisesti pesuhuoneen mukava lattialämpö on myös mauriaisten mieleen. Muurahaiset pitävät ihmisten tavoin lämpimästä.
Toisaalta muurahaiset pitävät puhtaudesta huolta – ilman murkkuja maailma olisi siivoton paikka. Ja muurahaiset ovat monille luontokappaleille osana ravintoa – myös kaloille.

Murkkuperho kelpaa
Perhokalastustaipaleeni alkuvuosina kiinnitin yhdessä vaiheessa huomiota erityisesti loppukesän muurahaisiin, sillä järvivesillä murkut kelpasivat hyvin kaloille. Tavallinen punamurkku kelpasi hyvin, mutta mustien sokerimuurahaisten tai vastaavien parveilu loppukesästä sai kalat iskemään toden teolla – toisinaan hullaantumaan.
Sopivalla tuulella pintaan putoili läjäpäin siipimurkkuja ja kalat osallistuivat herkkukarkeloihin suurella innolla. Siinä sitä perhomies oli sitten taivaassa tai helvetissä – riippuen siitä, löytyikö sopivia murkkujäljitelmiä rasiasta. Kalojen polskiessa ”helvetin porteilla” tyhjän pyytäjänä oppi nopeasti varaamaan mustia siipimurkkuja perhorasiaansa.

Totta vai tarua
Näiden ”Ollin oppivuosien” jälkeen olen seuraillut mustien muurahaisten häälentojen aikatauluja ja yllättäen huomannut niiden olevan laajalla alalla varsin samanaikaisia – lähes minuuttiaikataulussa. Ilmeisesti ajankohta on hyvin paljon paikallisista keleistä riippuvainen – hyvällä säällä maakunnallinen – jopa laajempi, hieman huonommalla säällä paikallinen.
Tämä muurahaiskellon käyminen eri puolilla samaa aikaa on herättänyt mielenkiintoni – mikä saa murkut toimimaan täsmällisen samanaikaisesti?
Wikipedia kertoo, että muurahaisilla olisi säätieteilijöitä ja että kuningattaren ja työläisten viestintä tapahtuu feromonien välityksellä, mutta mistä ne tietävät oikean hetken? Onko sekin feromonien laukaisema herätyskello?
Wikipedista lainattuna:
-” Säätieteilijät ovat työläisiä, joiden tehtävänä on lähettää uudet neitsytkuningattaret ja kuhnurit neitsytlennolleen mahdollisimman hyvän sään aikaan. Ne tarrautuvat kuhnurin/neitsytkuningattaren takaosaan, ja päästävät tämän irti sään ollessa hyvä. Näin varmistetaan, että neitsytlennolle lähtijällä on mahdollisimman hyvät mahdollisuudet tavata toisen pesän jäseniä ja pariutua.”
-”Feromoni on tuoksuaine, kemiallinen signaali, jota monet hyönteiset erittävät tietyistä rauhasista viestittääkseen jotakin toiselle saman lajin yksilölle. Muurahaislinkissä mainitaan, että kuningatar ja työläiset viestittävät feromonien välityksellä – aihe jossa lienee paljon tutkittavaa.    

Minuuttiaikataulu
Pääsin hiljattain sopivasti seuraamaan 26.7. klo 18.02 lentomuurahaisten treffejä, kun olin grillaamassa makkaroita takapihalla. Laittaessani grillin päälle, mitään tavallisuudesta poikkeavaa en havainnut. Hetken päästä hiillos oli valmis makkaroille ja lähdin hakemaan sisältä grillattavaa. Palatessani havaitsin, yhdestä laattavälistä nousevan normaalia runsaammin mustia muurahaisia laatoille – yhtään siivellistä ei tosin vielä näkynyt.

Laitoin makkarat grilliin ja kääntyessäni katsomaan lentomurkkuja nousi mustanaan laattojen rakosesta. Samassa kipaisin hakemaan kameraa ja tietenkin vilkaisin myös talon toiseen päähän – siellä oli takapihaa suuremmat karkelot alkamassa. Muutamassa minuutissa eri pesäkolojen rakosista tuprusi lentomurkkuja musta pilvenä ulos ja samassa ne lähtivät lentoon. Räpsin useita kuvia muutaman minuutin ja palasin vilkaisemaan grilliä sekä takapihan murkkutreffejä – karkelot alkoivat olemaan ohi. Valtaosa lentomurkuista oli jo lähtenyt ja murkkuväki harveni muutenkin nopeasti. Seurailin vielä hetken takapihan tapahtumia samalla grilliä hoitaen.

Palasin hetken päästä etupihalle ja siellä oli myös karkelot päättymässä – muutama mattimyöhäinen pörähti vielä laattojen rakosista pahaan maailmaan. Koko parveilu oli ohi noin vartissa molemmissa päissä taloa – jäin ihmettelemään murkkujen kelloa. Mikä sai murkkujen lähtölaskennan osumaan minuutilleen samaan aikaan? Etäisyyttä sentään on parikymmentä metriä ja vielä talo välissä.

Ihmeellinen luonto
Suoraan sanoa jäin jälleen hämilleni – feromonien työtä tai sitten ei. Tarkistin kuva-arkistoistani, että 25.7.2010 oli toistunut samat murkkutreffit  molemmin puolin taloa, mutta tasan tuntia aikaisemmin – muurahaiskuvia oli otettu klo 17 aikaan. Kala oli purrut  hyvin sinä iltana lentomurkkuperhoon – yhden perhon ilta.

Nuorempana muistan useammankin kerran koskikalastusreissuilta, kun illasta kiiltävä autonkatto vuorautui lähes umpeen pienistä lentomuurahaisista. Sitä ihmeteltiin joskus kalakavereidenkin kanssa – kykenemättä vastaamaan tapahtumaan. Ja sama oli tapahtunut myös muille kavereille, jotka olivat olleet 10 km päässä toisella koskella. Nähtävästi katon peilaus hämäännytti murkut tavalla tai toisella luulemaan kenties veden pinnaksi – joka tapauksessa erikoinen näky.
Aivan kuin tutussa lastenlaulussa – ”maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa” – miksipä muuksi kuin pieneksi kulkijaksi sitä ihminen itsensä tuntee luonnon ihmeellisyyksien äärellä. Jo pelkästään muurahaisia katselemalla.