Koskien äärellä voi nähdä erilaisia otuksia – näätäeläimiäkin on nyt nähtynä puolenkymmentä erilaista. 
 
Kärppä on yleensä vikkelä otus joka ei pysähtele, mutta yksi pysähtyi kerran poseeraamaan Herraskosken rantakivelle kuvaamisen ajaksi.

Suomessa voi törmätä yhdeksään näätäeläimeen. Koskilla kulkiessa olen nyt päässyt näkemään viisi lajia. Vesikko ja Ahma lienee lajeja, joita ei näe jatkossakaan, mutta mäyrä ja ehkäpä hilleri ovat vielä mahdollisia. Hillerin tunnistus tosin saattaa meikäläiseltä mennä minkin piikkiin, jos sellaisen harvinaisuuden onnistuisi näkemään. Eipä näitä näätäeläimiä aktiivisesti koskilla bongaile, mutta liikkuessaan niitäkin voi nähdä.

1. Minkki
Minkki on maamme luonnossa pahan alku ja juuri – tunnetusti pahalle haiseva. Muistan poikasena, kun nämä elikot olivat vallan harvassa, mutta silloinkin 1960-70 -luvuilla niitä oli. Tarhakarkulaisia ja tehokkaita tappajia.
Naapurissa oli tuolloin Serlachiuksen kasvatusaltaita, joissa oli kirjolohia ja myös minkkejä liikkui. Aikaa myöten komeita mustia minkinnahkoja päätyi naapurinisännän kaappiin, joista lienee ollut tarkoitus tehdä turkki. Nahkoja ei liene saatu aivan riittävästi, mutta kalojen puolesta harmitti. Monilla kirjolohilla oli selviä puremia taisteluista. Sorsapoikueetkin saivat harvennusta nopeasti lähialueilla, kun minkki napsi saalista.
Koskien äärellä minkkejä on aina silloin tällöin vilahdellut – näätäeläimistä useimmin. Kerran minkki kävi varastamassa kaverin taimenenkin, kun oli jättänyt saaliin varomattomasti auton alle varjoon. Minkkien säksätys-nauru vain kuului rantakivikosta. Ja on niitä muitakin kohtaamisia minkin kanssa, mutta annetaan myös muille näätäeläimille sijansa.
Luonnonsuojelun nimissä maamme luontoon ei saisi päästää sinne kuulumattomia eläimiä tai lajeja – minkki yhtenä Suomen luontoon sopeutumattomana lajina.

2. Saukko
Saukko on monilla alueilla harvinainen, mutta Suomenselällä se on ollut pitkään enemmän ja vähemmän näkyvillä. En kylläkään muista nähneeni selviä merkkejä saukosta kuin vasta 70-luvun lopulla ja ne olivat Pihlajaveden reitillä eräänä talvena. Jälkiä piti ihmetellä pitkään ja etsiä kirjaston eläinkirjoista tarkemmin tuo otus. Saukko se oli.
Ensimmäinen oikea saukon tapaaminen oli 80-luvun alkupuolella, kun olin kalastamassa Kituskoskien alapäässä. Siellä on sähkölinja, jonka alla ulkokurvissa oli siihen aikaan ennen koskikunnostusta muutama loistava kiventakunen – takuuvarma isonkalanpaikka. Kerran sitten eräänä kesäyönä olin jallittamassa ”sitä suurta”. Kahlasin heittopaikalle ja laitoin ison perhon vahvan perukkeen päähän. Heitto pelipaikalle ja sieltä tuli raju tempaisu.
Harmittelin ja taisi siinä muutama voimasanakin lipsahtaa, kun tempaisu ei jäänyt kiinni. Harvoin iso kala toista kertaa erehtyy nappaamaan. Samassa ottipaikan kiven takaa nousi ison nyrkin kokoinen kuula vedestä ja pyöri kuin periskooppi – huomatessaan minut vesi pärskähti ja samassa otus valahti kuin aave alavirtaan.
Hetkessä tajusin, että saukko oli yrittänyt napata perhoon ja sillä hetkellä olin onnessani, ettei tuo veijari ollutkaan jäänyt koukkuun. Mitä siitäkin olisi tullut, kun perukekin oli niin vahva, ettei olisi aivan ensimmäisenä katkennut. Armoton taistelu ja saanut vielä bonuksena saukonpuremia persuuksiini. Silloin ajatus kauhistutti – nyt naurattaa.
Myöhemmin saukkoja on näkynyt enemmän ja vähemmän jopa Erän blogissa kuvattuna. Suomen luontoon kuuluvana en ole kokenut saukkoa pahaksi ja onhan siitä tutkimustietoakin. Saukko syö pääasiassa särkikaloja, sammakoita sekä ravintoa, jota se saa helposti kiinni. Lohikalat eivät ole helpoimpia saaliita saukoillekaan.

3. Lumikko
Lumikko on pikkuruinen ja todella vikkelä veijari. Otuksen näkeminen on harvinaista herkkua, sillä se osaa piilotella ja on niin vikkelä liikkeissään, että sitä ei tahdo huomata. Muistan kerran Reinikankoskella talvella, kun pääsin seuraamaan Lumikon liikkeitä vastarannalta.
Siinä kosken niskaa kalastellessa lumikko ilmestyi äkisti niska-alueelle jostakin metsän puolelta ja kurkisteli sinne tänne ja nousi vähän väliä kahdelle jalalle kurkistelemaan näkymiä kauemmaksi. Kaikki puiden juuritupsut, lumi- ja kivenkolot se kävi salamannopeasti kurkistamassa ja jatkoi vikkelästi työtään tehden eteenpäin. Muuan iso kivi sitä kiinnosti erityisesti ja pieni valkoinen pikakurkkija kiersi kiven pariinkin kertaan, kurkisteli sen alta muutamasta kolosta ja ehti siinä samassa käydä kiven päälläkin. Aikaa toimenpiteeseen ei montaa sekuntia kulunut. Ehtivä kaveri – muuta ei voi sanoa. Kameraa kaivaessa se taisi huomata meikäläisen ja kuin sähköiskun saaneena se sinkoili pitkin rantahankea näkymättömiin.

Olen toki maastossa liikkunut melkoisen paljon, mutta aika harvassa nuo lumikkotapaamiset ovat olleet – ja yleensä hyvin nopeita vilahduksia nekin. Viime talvena Herraskosken läheisyydessä peltoalueella olin saada lumikon oikeasti kameran tähtäimeen, mutta olin hyvästä yrityksestä huolimatta olin liian hidas. Aina ei voi onnistua.

4. Kärppä
Vaikka kärppä on lumikkoa isompi, niin itse ainakin olen päässyt sitä näkemään harvemmin. Toki muutamia kertoja olen onnistunut ja kerran jopa kameran kanssa.
Kosken rantamailla sen näkeminen on mielestäni melkoista tuuria – ei ehkä kaikkialla, mutta ainakin Suomenselän alueella.
Kärppä on myös tavattoman vikkelä ja nähtävästi vahvasti hajuaistiinsa luottava eläin. Olin muutama vuosi takaperin Herraskosken alapäässä kalastelemassa iltapäivän auringossa. Vastarannan kiville yllättäen ilmestyi kärppä. Se kiersi ja kaarsi sinne tänne, kuin etsien kosken ylityspaikkaa. Lähimpänä se kävi alle 10 metrissä ja kurotti kiven päältä eteenpäin, kuin pian hypätäkseen uimaan. Puhelin sille, että et kai aio uimaan – pelkäsin, että se uisi päin ja käyttäisi meikäläistä välisaarekkeena kosken ylityksessä. Kärpällä lienee terävät hampaat, enkä niitä halunnut tarkistaa. Puheestani se ei ainakaan havaintojen perusteella ollut pelästynyt – pikemminkin haisteli ilmaa – hikoilin auringossa, ehkä se haisi nokkaan.

Pian kärppä päätti jatkaa matkaa ylävirtaan rantaa pitkin ja se jatkoi matkaansa kurkistellen jokaisen löytämänsä rantakiven kolon. Matka taittui silti vikkelästi ja pian se häipyi näkyvistä. Onneksi kamera oli matkassa ja muutama ruutu tallentui kuvalle saakka. Tapaamisesta jäi hyvä mieli, vaikka kärppä on luonnossa todella tehokas saalistaja. Se on ollut täällä kuitenkin ennen minua, joten eläköön sekin rauhassa.

5. Näätä.
Itse en metsästä, mutta monet ovat kehuneet näädän metsästyksen olevan varsin haasteellista. Uskon väitteen, sillä en muista vuosikymmenten saatossa kuin kaksi kertaa nähneeni näädän luonnossa. Tuore kesäkuun näkemä porautui hyvin mieleeni.
Olin kahlannut auringon laskettua sillan yläpuolelle ajatuksena kalastaa rauhassa ollutta rantapuskien alustaa talojen puolelta. Jossakin vaiheessa kuulin sorsien ääntelyä, mutta en siihen enempää kiinnittänyt huomiota.
Pian kuitenkin huomasin jonkun otuksen uineen talojen puolelta poikittain virtaan vajaan 10 metrin päässä alapuolella. Ajattelin ensin, että minkki – ei liian iso. Sitten, että saukko – ei liian pieni saukoksi. Jotenkin en osannut heti sanoa mikä kumma tuo otus oli. Häntää se kuitenkin pyrki pitämään pystyssä ja kuivana. Sillan yläpuolinen kova virranimu alkoi vetämään otusta puoleensa ja se kääntyi pää ylävirtaan. Selvästi näkyi kuinka sen pää kurottui eteenpäin, silmät pullistuivat ja keho nykien se teki tosissaan töitä virtaa vastaan – koski imi sitä kuohuihin. Viime hetkellä otuksen onnistui hivuttautua kapean uoman miedompaan virtaan, josta se nopeasti pääsi rantaa. Rantaan hypättyään sen vaalea rinnus paljastui, jolloin tajusin mikä se oli – näätä! Sekunnin pari sitä ehdin vielä nähdä kun se häipyi maastoon.

Näätä on onnistunut pääsemään kosken imusta miedompaan virtaan – harva ja läpikuultava häntä näkyy edelleen osin pinnan yläpuolella.

En tiedä näädän uimataidoista ja -haluista, mutta saalistaessa sorsia sille on saattanut käydä vahinko. Myös koskeen joutuessaan tilanne olisi voinut käydä näädälle vaaralliseksi. Joka tapauksessa erikoinen tapahtuma.
Toki kaivoin kiireellä kameran esiin, mutta tällä kertaa niistä parista laukauksesta, jotka ehdin ottaa tuli tosi surkeita – aina ei voi onnistua. Joka tapauksessa pitäkää silmät auki ja nauttikaa Suomen luonnosta.