Koskikahlaus on taitolaji, joka on hyvä hallita – kahlaamaan oppii vain harjoittelemalla. 

Jäät ovat lähteneet etelän järvistä ja paikoin koskivesien lämpötilat ovat kohonneet 10 asteeseen – kala alkaa löytymään koskikuohujen puolelta. Vuosi takaperin kirjoitin blogissa vedenlämmön vaikutuksesta kaloihin, joten siitä ei enempää. Uusi koskikalastuskausi on kuitenkin  kynnyksellä, mutta suin päin ei koskikuohuihin kannata juosta. Kahlaaminen on asia, josta ei liian usein kirjoiteta. Yksikin pieni lipsahdus kahlattaessa voi olla hyvinkin traaginen. Onneksi vakavampia vahinkoja ei kovin usein tapahdu, mutta ”läheltä piti” -tilanteista kuulee silloin tällöin.

Tieto ja taito
Kahlaamisen taito on jokaisella kalastajalla omien korvien välissä. Jos tuota ”korvien väliä” osaa käyttää oikein, niin mitään suurempaa vaaraa ei ole. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kalastaja tuntee ja tietää omat rajansa, eikä mene tai edes yritä paikkoihin, joihin ei oma kahlauskyky riitä.
Kokemuksien myötä kahlaamiseen tottuu ja oppii tuntemaan ja näkemään virtaveden käyttäytymistä omaan vartaloon.  Kokenut kahlaaja osaa hakea jaloilleen tukevat askelien paikat ja tutuilla koskilla tietää turvalliset kahluureitit.

Kokemattoman kahlaajan ei puolestaan kannata pyrkiä joka paikkaan, jos ei ole varma kyvyistään ja tiedä missä on turvallinen kahlausreitti. Riskien otto kuuluu pörssikauppaan – ei kalastukseen.

Yksilöllinen jalkamitta
Meitä kalastajia on vartaloltaan hyvin eri mallisia ja painoisia, joten jokaisen on opittava tuntemaan omat rajansa. Pitkäjalkainen voi askeltaa kuin kahlaajalintu konsanaan pahoissakin paikoissa, kun ”lyhyt persjalkainen” joutuu tuskailemaan ja punnertamaan virtaa vastaan paljon vähäisemmissä virtauksissa tai syvyyksissä. Ero voi olla huomattava jopa saman pituisilla ihmisillä. Toisia kahlaajia ei siis kannata seurata sokeasti – kokemus ja yksilölliset ominaisuudet on huomioitava.

Alas on helppo mennä
Alavirtaan kahlaamisen helppous voi yllättää kokeneenkin kahlaajan. Myötävirta houkuttaa astumaan alaspäin, mutta vastavirta-askeleet voivat olla täyttä tuskaa – jopa mahdottomia. ”Tuttu pohja” voi olla muuttunut virtauksen vaikutuksesta tai kova virta voi syödä jalkojen alta soraa, jolloin ”tukijalka” pettää. Seurauksena voi olla uintireissu virran viedessä syvän päälle ja kauaksi rannasta jouduttaessa tilanne voi muuttua nopeasti uhkaavaksi. Vaikka pahempaa ei sattuisikaan, niin joka tapauksessa kahluuvarusteiden kastuminen on aina harmillinen takaisku.

Muistan tapauksen Herraskoskelta, kun kalastajakaksikko laskeutui kovassa tulvassa kosken alle, mutta voimat eivät riittäneen kahluukepeistä huolimatta takaisin kahlaamiseen. Kalastajat toimivat järkevästi ja huusivat apua, jolloin heidät haettiin veneellä turvaan. Viisas avaa suunsa ja pysyy kuivana.

Pystyssä ja kuivana
Kahlaamisessa on hyvä pysyä pystyssä. Koskikivet ja rantapenkat ovat paikoin todella niljakkaan liukkaista tai huteria, eikä siinä aina auta uusimmatkaan ”Hyper-Super XZRY testivoittaja” -pitopohjat. Kaikilla mahdollisilla pinnoilla pitävää pohjaa ei ole – eikä tule!  Ja vaikka kahluukenkien pohjat pitäisikin, niin koskikivi saattaa pyörähtää jalan alla, jolloin kalastaja voi kaatua.
Kaatumisessa tapahtuu usein monenlaista. Ahkerilla kalastajilla on aina enemmän ja vähemmän kivuliaita kolhuja pienistä kompuroinneista, joiden kanssa toisinaan on tarpeen piipahtaa tohtorin pakeilla saakka.
Kaatumisissa voi myös kalusto kärsiä. Moni vapa on mennyt poikki, kela saanut siipeensä tai vaatetus on revennyt, eikä taskutkaan aina ole pysyneet kiinni. Kalastustarvikkeita on saattanut pudota koskeen.
Monilla on lisäksi ”sähkötoiminen” kamera, kännykkä ja auton avaimetkin aina matkassa, jotka ”sanovat sopimuksensa” irti kastuttuaan. Varusteiden suojaaminen on järkevää, mutta tärkeintä on, että muistaa aina kulkea varoen, myös rantapoluilla – ei vain vedessä. 

Sauvasta on apu
Kahluusauva on hyvä tuki ja turva niin kokeneelle kuin kokemattomallekin kahlaajalle kalastajan kahlauskyvyn äärirajoilla liikuttaessa. Kahluusauvassa on hyvä olla pitkä kiinnitysnaru, jolloin se pysyy mukana sekä voi roikkua kalastettaessa pois tieltä ja on vedettävissä käsiin tarvittaessa.

Sauvan tärkeimmät ominaisuudet ovat, että sauva on tukeva ja sillä on hyvä tunnustella pohjan rakennetta – kiinnitysnaru tuli jo mainittua.
Kahlattaessa sauvan tuki kannattaa yleensä hakea yläviran puolelta, eikä pohjan tunnustelua etenkään vierailla koskilla kannatta vältellä. Kalat kuulevat vedessä hyvin ja kepin kopina voi pelottaa kalan ottamattomaksi, mutta turvallisuus kannattaa aina pitää etusijalla.
Markkinoilla ja koskilla näkee monenlaisia kahluusauvoja. Perinteinen rantapuskasta haettu puukeppi tai suksisauva ajaa asiansa siinä missä kahluusauvoiksi valmistetut. Suosituimpia kahluusauvoja ovat kuitenkin moniosaiset sauvat, jotka ovat erittäin näppäriä kuljettaa ja ovat taiteltavissa kalastajan vyökoteloon. Yksi pieni epävarmuus niissä on voinut ilmetä valmistusmerkistä riippumatta – alapää voi jumittua tosi lujasti kiven koloon, jolloin ”kuminauhasauva” voi jopa hajota. Kuminauha voi myös vuosien saatossa katketa tai sauva vääntyä pahasti. Kahluusauvat ovat kulutustavaroita ja uusi kannattaa hankkia epäkuntoisen tai rikki menneen tilalle.

Liivit päälle
Kelluttavat perho/paukkuliivit tai kellunta/melontaliivit ovat halpa henkivakuutus, eikä avunhuutojakaan pidä arastella silloin kun paha paikka yllättää.
Erityisesti nuoret kalastajat ovat kokemattomia virtavesillä ja heitä pitää opastaa turvallisuuteen. Myös ikääntyneiden kalastajien taidot tai toimintakyky voi olla normaalia heikompi, jolloin turvavarustus on hyvä varata mukaan – vahinko ei tule kello kaulassa.

Tärkeintä on kuitenkin pitää järki päässä ja oppia kalastamaan omien kahlauskykyjensä mukaan. Turvallinen kalastus on nautinnollisinta myös kanssakalastajille. Lisäksi kannattaa muistaa, että juhlajuomat nautitaan rannan puolella ja silloin pidetään hauskaa turvallisen matkan päässä rantakiviltä!