Kevään eteneminen pysähtyi maaliskuussa, mutta ei tämä mikään poikkeusvuosi silti ole.

Näkymä Puijon tornista maaliskuun alussa oli kevättä odottava. Kevättä oli toki ilmassa ja rinteestäkin sen huomasi, vaikka tykkylumi kiusasi osaa Puijon kuusikkoa.

Vuodet eivät ole veljiä ja muistikin on vähän niin ja näin – tämän sitä sai todeta, kun menneitä muisteli ja niitä tarkisteli.
Jotenkin vain iski vahvasti takaraivoon menneen maaliskuun lopun sää. Joko satoi lunta tai sitten oli älytön tuuli. Oma mieli haikaili kunnon keväisiä pilkki- ja hiihtokelejä, mutta sellaisia oman mielen mukaisia ei ollut kuin parina päivänä. Koko kuukausi oli tajunnan virrassa muuttunut poikkeukselliseksi.
Ja ne muutamat välipäivät, että pääsisi hyvässä kelissä jäälle hiihtämään tai pilkille ja ikeniään paistattelemaan eivät osuneet alkuunkaan kohdilleen. Jos sisältä katsoen keli oli toiveiden kaltainen ja aurinkoinen, niin ulkona paljastui karu totuus. Tuuli niin lujasti, että hyvä että pipo päässä pysyi.

Vanhan kouluaapisen loru, ”maaliskuu maata näyttää”, ei pitänyt paikkaansa, sillä lumikerros vain vahveni sitä enemmän, mitä pidemmälle kuukausi joutui. Jotenkin alkoi tuntumaan uskomattomalta, että eikö tuo lumentulo nyt jo riitä. Kun kerran sai kolattua pihan puhtaaksi, niin jo vain taas oli taivaalta ruikannut 5 tai 10 senttiä uutta lunta kolattujen tilalle.

Maaliskuu ei maata näyttänyt – kevät ei edennyt maaliskuussa. Se oli totta.

Ainakaan tilaston mukaan maaliskuussa ei olisi satanut niin paljoa kuin tuntui. Lunta tosin oli yltäkylläisen riittävästi.  

On selvä, että karaistuneet karpaasit ei kelejä valittele ja lähtevät ulos silloin kuin sen päättää. Satoi tai paisto, eikä pienet puhurit menoa lannista. Kyllä sitä itsekin menee ulos aika pahaan koiranilmaan, mutta kyllä sitä sekaan toivoisi myös muutamia mukavampia päiviä.
Piti oikein lähteä kaivelemaan vanhoja kuvia + ilmatieteen laitoksen tilastoja, antoivatko ne vahvistusta käsitykselleni, että nyt olisi poikkeuksellinen talvi. Toki kuukauteen sopi yksi hyvä sään pilkkipäivä puolessa välissä kuuta. Silloin olimme perheen kanssa pilkillä ja mukana olivat hyvät eväät. 

Aurinkoinen sää ja kunnon eväät ovat asioita, jotka kruunaavat hyvät reissut. Hienot ja hyvät hetket jäävät helposti myös jälkikasvun muistiin pitkäksi aikaa. Saadut kalat ovat tähän lisäbonuksia.

Maaliskuuta seurasi mielenkiinnolla muutenkin, sillä perhokalastajien odottama kevään ensimmäiset hankikorrit oli jo bongattu ja sitä suurempaa kuoriutumista sekä sen mukana tuomaa kalojen aktivoitumista odotteli mielenkiinnolla – turhaan.
Maaliskuussa sitä ei tapahtunut ja huhtikuulle sattuessa tuo korrien kuoriutumisjakso ja sen tuoma kalojen aktiivisuuspiikki jää auttamatta hyvin lyhyeksi ja äkillinen sulamisvesien nousu voi murentaa perhokalastajan vinkkelistä senkin hetken lähes kokonaan.
Joka tapauksessa ei tämä maaliskuu ollutkaan ihan niin poikkeuksellinen, kun äkkipäätä olin muistanut. Muisti palailee pätkittäin. Omista kuvista päätellen viime vuonna oli myös lunta yllin kyllin ja oman 2000-luvun digikamera-ajan vuosista vain vuonna 2007 oli selkeästi maata näkyvissä Pirkanmaan ”huipulla”.

Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy maaliskuulle 2011 laajempia tilastoja sekä karttoja. Niistä tuo karu totuus paljastuu, että ihminen ei valitettavasti aina muista kaikkea oikein. Ja kannattaa aina muistaa, että on myös hyvä kyetä tunnustamaan itselleen ja toisille omat erheet. Jos näin ei ole, niin on vaarana, että yksinkertaisista ja mitättömistä asioista voi kehittyä arvovaltakiistoja, joita pahimmillaan puidaan oikeussaleissa.

Huhtikuu maata näyttää!