Kova pakkanen on rajoittaa ulkoilua, mutta kylmässä luonto on kuvauksellisen kaunis – helmikuisien pakkaspäivien satoa.

Ihminen talviluonnossa
Olen nuoresta pitäen kulkenut paljon luonnossa ympäri vuoden – vapaa-ajalla ja töissä. Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Talvi on aika, jonka yli usein haluaisi loikata suoraan seuraavaan kesään. Kukapa ei lämpimiä kesäiltoja kaipaisi.
Kuitenkin lumi ja pakkanen kuuluvat talveen. Ilman lunta ja pakkasta ei pääse nauttimaan talviharrastuksista – hiihtämään, luistelemaan, laskettelemaan tai pilkille. Talvi on siis virkistävä lisä vuoden kiertokulussa, kunhan keli on sopiva.
Ihmismielen halu kahlita ja määräillä ulottuu aivan kaikkeen luonnon kiertokulkua myöten. Omaan ”sopivaksi rajattuun ihannetalveen” kuuluu 30-50 senttiä lunta, 1-7 astetta pakkasta sekä tyyni ja aurinkoinen sää. Muutama suojapäivä sallitaan lumiukkojen rakenteluun sekä jokunen kova pakkaspäivä petivaatteiden tuulettamista varten. Muuten talvi on pilalla – vai onko?

Valo ja varjo luovat suomalaiseen talviluontoon kotoisan tunteen

Mielestäni ei ole – ainakaan ihan kokonaan! Tietenkin lumi ja pakkanen teettää ihmisillä töitä ja tuo kustannuksia, mutta ajatusta pitäisi osata laajentaa myös luontoon. Pakkasilla on tarkoituksensa. Meille kuulumattomat lajit eivät pääse leviämään eikä lisääntymään ja lämpimässä paremmin viihtyvät haitalliset lajit pysyvät kurissa. Luonnon oma tasapaino ei pääse järkkymään ainakaan liian nopeasti evoluution ohjaamatta.

Ikä painaa
Sanotaan, että vanhemmiten ihminen laiskistuu ja mukavuudenhalu kasvaa vuosien myötä. Tämän olen huomannut ja tunnustan myös itsestäni. Kovalla pakkasella ei ole kiva hiihtää, luistella tai edes pilkkiä – sen tietää ilman ulos lähtöä pakkasmittaria vilkaisemalla.

Jo pelkkä tiellä kävely pakkasessa voi antaa ideoita ja ajatuksia aivan tavallisten ja jokapäiväiset asioiden näkemiseen uudesta kuvakulmasta.

Nostan hattua joku aika takaperin yöllä madepilkillä käyneille tutuille karpaaseille. Pakkanen huiteli kolmessa kympissä ja äijät malttoivat olla pari tuntia pimeässä pilkillä. Soppasaalista nousi kuitenkin hyvin, joka palkitsi urotyön tehneet aiheuttaen pienen nipistyksen omassa sielussa – olisinpa ollut mukana. Järki kuitenkin sanoi, että pakkasta oli selvästi liikaa – pilkillä oloon. Tiedän kyllä, että nuorempana tunne olisi vienyt voiton – palelusta huolimatta.

Kuvaamaan
Reilussa 20-30 pakkasessa ulkoilu on lähinnä pukeutumiskysymys ja mainittua kylmemmässä on hyvä osata arvioida ulkoiluun käytettävä aika tai ylipäänsä ulkoilun tarve – järjen käyttö on sallittua.

Yli 30 pakkasella sula virtavesi höyryää jo niin, että koko maisema sumenee etäämmältä – lähempää voi löytyä yllättäviä yksityiskohtia tarkennukseen.

Kovaan pakkaseen ei mielellään ilman painavaa syytä lähde, paitsi kuvaamaan. Mieleni on löytänyt kevättalven aurinkoisista pakkaspäivistä valopilkun, joka vetää ulos. Hangen valkea pinta ja luonnon hiljaisuus pistää aistit herkistymään ja katsomaan maailmaa eri lailla. Mitä kovempi pakkanen, sitä herkemmin luonto kertoo itsestään. Lumihiutaleiden kimallus, puiden napsuminen pakkasella ja kaikkien äänien korostuminen vie ihmisen aisteineen uuteen maailmaan. Lumi narskuu askelissa ja henki höyryää.

Jääkiteet hajoavat jalkojen alla – jos olisi tullut makro-objektiivi matkaan, niin kuusisakaraisia talven ”kukkia” olisi saanut lähemmin tarkesteltavaksi.

Erityisesti koskiluonto on antanut minulle paljon. Yönmustan veden, lumivalkean hangen sekä sinitaivaan sävyistä löytyy mieltä rauhoittavia elementtejä – suorastaan pysäyttäviä tuntemuksia.
Koskien varsilla ja metsissä ikäni kulkeneena tulee kovilla kevätpakkasilla kaipuu koskelle – kuvaamaan. Kalastus saa odottaa lämpimämpiä aikoja.

Höyryävä koski, kuuraiset rantapuut ja pakkaspäivän aurinko luovat yhdessä tunteen, jota ei muulloin näe, eikä koe. Kylmän kokemuksia haluaa myös tallentaa tavalla tai toisella. Muinoin piirtelin, maalasin ja kuvasin talvimaisemia – nykyisin lähinnä kuvaan.

Filmiin ei ole paluuta
Filmiaikana minulla oli kamera, joka ei tarvinnut virtaa – mekaaninen ”työkalu” toimi ja räpsi kuvia, vaikka virrat olivat lopussa. Digiaikaan siirryttäessä kameroiden toiminnot haukkaavat niin paljon virtaa, että kovin pitkään ei ainakaan harrastelijatason kameroilla pärjää – niitä ei ole edes pakkaskäyttöön suunniteltu. Oma Canonin satasarjan järkkäri sekä saman merkin ns. superzoom ainakin hyytyvät yli 20 asteen pakkasessa vartissa. Pokkareilla pärjää pidempään. Paluuta filmiin ei silti ole – kuvauskustannuksille sekä kuvakehityksien hitaudelle sanon: Ei kiitos!

Järvien rannoilta voi bongata monenlaisia asioita. Hankeen jäänyt vene voisi olla sopivassa valossa hyvin kuvauksellinen – nyt kuva kertoo lähinnä suuresta välinpitämättömyydestä.

Kolmella kameralla
Kuvaamaan lähtiessä minulla on usein kaksi tai kolme kameraa matkassa, joista yhdessä on vara-akku. Kamerat ovat alkuun vaatteiden alla ja otan ne vasta kuvattaessa esiin. Aloitan yleensä järkkärillä tai superzoomilla, jotka hyytyvät nopeimmin ja niissä on eniten virtaa haukkaavia asioita. Taustaruudun sammutus jne. voi vähentää virran kulutusta, mutta kuvan valotuksen näkeminen ja säätäminen ei ilman taustanäyttöä silloin onnistu. Käytännössä kuvaan sen mihin virta riittää ja vaihdan sitten kalustoa.
Toiseksi otan käyttöön veden + pakkasenkestävän Panasonicin Lumixin. Sen kuvalaatu ja akun pakkasenkesto on ollut yllättävän hyvä ja sillä olen pärjännyt ilman hyytymistä monet kerrat ilman kolmannen kameran esiin kaivamista.

Myös modernisteille voi talvesta löytyä mielenkiintoista silmänruokaa – talviset rautaportaat voivat avautua tämän näköisinä.

Kolmantena ja ”viimeisenä oljenkortena” matkassa on vanha vedenpitävä Pentax WPi pokkari uusine vara-akkuineen. Sen akut eivät kestä Lumixin lailla, mutta pieni vara-akku ”palautuu” hansikkaan sisällä lämpimässä ja kuvattavan hyytyessä on ”käsilämpiössä” virvoitettu jälleen valmis useisiin kuviin. Akkuja vaihtamalla ja lämmittämällä saa kuvausaikaa venytettyä yllättävästi.
Kolmen kameran ja akunvaihtorumban saldona onnistuu parhaimmillaan kuvailemaan yli 20 asteen pakkasella jopa 2-3 tuntia riippuen kuvamääristä ja kauanko kameraa pitää vaatetuksen ulkopuolella.

Vielä on talvea ja kevätpakkasia, joten kuvaamisiin!