Synkkinä aikoina ei jään alle liiemmin valoa kulkeudu – kalatkin ovat kuin tervattuja.

Perusvalkoinen
Olen aina miettinyt talven pilkkivärejä ja omaksi suosikkiväriksi synkimmän talven aikaan on muodostunut valkoinen. Aikoinaan 1970-luvulla pilkin useimmiten tasapainoilla – niihin ei tarvittu syöttejä. Kaupan väreillä mentiin, kunnes kerran eräs tasari sai hauen hampaista siipeensä niin pahasti, että maalit lähtivät irvistelemään rivosti ja kaavin puukolla loputkin pois. Alta paljastunut kirkas lyijypinta yllättäen miellytti kaloja paljon paremmin kuin mikään aiemmin tarjottu väri. Hankea ja jäätä oli reippaanpuoleisesti, joten lienee tuo kirkas erottunut muita paremmin.

Valkoisesta ja hopeanhohteesta onkin muodostunut meikäläiselle perusväri, jolla on hyvä aloittaa niin kesällä kuin talvella. Mietin usein myös vedenalaista värimaailmaa – mitkä värit ylipäänsä voisivat kiinnostaa kaloja. Erilaisia kalan näkö- ja kiinnostusteorioita pyörii ajatuksissa, enkä varmasti ole ensimmäinen enkä viimeinen pohdiskelija.

Pimeätä aikaa
Näin talvella paksun lumen aikaan ei jään alle juuri valoa kulkeudu, joten siellä on varsin pimeätä. Värit ei erotu ja kalan on pinnisteltävä aisteillaan, että tekisi havaintoja mahdollisesta ravinnosta. Hiljattain poikkesin kirrepilkillä pojan kanssa. Aivan omilla marabousta kieputetuilla perusliitseillä pilkittiin.
Omassa siimassa oli haalean violetti (kirjolohen kyljen värinen) ja pojan siimassa valkoinen liitsi. Vartissa onnistuin tartuttamaan yhden kalan ja väsyteltyä jäälle saakka. Yllättävän musta kirre. Nähtävästi valoa ei ole jään alla nimeksikään, kun noin tummaksi vetää.
Mielihyvällä totesin, että kirren kyljen sävy oli lähes yhtä puuta liitsini kanssa. Ehkäpä kalan kyljen väreillä on suurimpi merkitys kuin osaamme ymmärtää. Ainakin kalan kylkivärit muuttuvat ajan myötä sellaisiksi, ettei petokalat niitä huomaisi. Miten sitten lajin keskinäisessä viestinnässä kalat kykenevät erottamaan lajitoverinsa? Ehkä niiden värit erottuvat omalle lajille muita paremmin – ja saman sävyisen pilkin?

Pilkittyämme tovin ilman tapahtumia, poika kairasi uusia reikiä. Niitä ei tarvittu, sillä pojan vapa heilahti pilkkirepulla ja paikalle pinkaistuaan hänkin sai väsytellä kirren jäälle. Valkoinenkin liitsi oli kelvannut. Aivan yhtä musta kala kuin saamani, mutta isompi. Sekös lämmitti pojan mieltä  ja ihan hyvä näin!
Tyytyväisinä lähdimme jäältä. Tuore kala-ateria oli tiedossa.