Kuturauhoitus alkoi 11.9 – ongittiinko viimeisenä iltana kuin viimeistä iltaa?

Viimeisen illan kuvioita
Herraskoski on ollut allekirjoittaneelle koskikalastuksen ”viimeisen illan” näyttämönä jo lähes kolme vuosikymmentä. Toki jokunen kerta on jäänyt välistä, mutta aina mahdollisuuden osuessa olen ollut paikalla – myös 10.9.2010
Kesäkauden viimeisenä koskipäivänä oli tarkoitus tehdä koskikierros ja lähteä aamusta käymään myös Kotalan koskilla, mutta sitten muistui mieleen yksi työasia, joka piti hoitaa. Siihen hupeni Kotalan onkiaika, mutta olihan illaksi tiedossa vielä Herranen. Kiirettä en pitänyt.

Ruokakala
Yksi seuramme jäsenistä P soitteli kuuden pintaan illasta ja kertoi, että hän oli koskella yksin ja kyseli oliko muita tulossa – olin kyllä, seitsemän maissa.
Koskelle saavuttuani P oli sillan yläpuolella vapa mutkalla. Muita ei näkynyt – koko iltana. Sieltä vastarannan puskan juuresta oli iskenyt perhoon mukava taimen. Haaviin saatuaan P huomasi, että kala oli hyväkuntoinen lähes 50 -senttinen ja eväleikattu. P päätti ottaa istukkaan ruokakalaksi.

Eväleikatun kalan rasvaevä poistetaan ja tilalla jää pieni nysä – siitä on helppo tunnistaa istutuskala. Leikattu rasvaevä kasvaa ajan mittaan ja kasvun myötä tunnistus käy hankalammaksi.     

Noin pari viikkoa takaperin P sai kaveriporukkansa kanssa Herraskoskesta 16 taimenta, mutta kaikki olivat rasvaevällisiä, takaisin laitettavia.
Hain vavan autolta ja laitoin kahluusaappaat jalkaan. Matalalla vedellä Herrasella pärjää pelkillä saappailla vallan mainiosti – ainakin sillan alapuolella. Eipä kahlaa pooleja ”kalattomiksi”.

Hyttysiä!
Ilta oli lämmin ja tyyni. Taivaalla näkyi pilviä, jotka laskeva aurinko värjäsi todella hienon punareunaisiksi. Perhoksi laitoin ison muddlerpäisen streamerin – testiperhon.
Pommitin tuttuja ottipaikkoja molemmin puolin riuttaa, mutta alkuun kaikki tutut ottikohdat olivat vaiti.
Siirryin alas ns. virtojen yhtymäkohtaan ja mittasin vedenlämmön. Mittari näytti tasan 14,0 astetta – alkuviikosta lämpöä oli 15,4 astetta. Ilta pimeni nopeasti. Hyttyset iskivät kimppuun kuin pahimpaan itikka-aikaan alkukesästä. Naureskelin, että tässähän tarvittaisiin vielä hyttysmyrkkyä syyskuun puolivälissä – enpä ole ennen moista kokenut. Otsaa, ohimoita ja käsiä syyhytti.

Kalojakin..
Laskin perhon virtaan ja päävirran reunassa kävi joku vihaisesti täräyttämässä perhoon – pelkkä tönäisy. Myös keskivirrasta yhden kiven edestä tunsin tärähdyksen perhoon, mutta sekin jäi tärpiksi. Vastapuolen pitkästä peilistä kovan virran takaa näin, kun taimen nousi katsomaan perhoa aivan pintaan, mutta ei huolinut – kävi vain kurkistamassa ja painui takaisin päivystyspaikalleen. Nähtävästi kaksi ensimmäistä olivat alamittaisia, mutta virran takana nähty saattoi hyvinkin olla mitallinen.

Siima poikki
Siirryin alemmaksi ison kananmunakiven päälle. Vastarannan tuntumassa on majaillut pidempään yksi kala, jonka olen arvioinut paremman kokoiseksi. Se on useamman kerran pyörähtänyt perhon perään. Sen asemapaikka on ollut inhottavasti kovan virran ja vielä yhden pintakiven takana – sinne on ollut vaikea saada heitettyä kalastavasti. Kova keskivirta tuppaa nykäisemään perhon liian nopeasti pois tai perho on kiinni pintakivessä.
Nytkin kala kävi yhden heiton perään näykkäisemässä – tunsin tärpin. Toista kertaa se ei yleensä vaivaudu – ei nytkään. En tietenkään uskonut vaan yritin heittää sille yhä uudelleen.. ja sain perhon jäämään takaheitossa korkealla puuhun. Sinne jäi – syksyn koristeeksi, siima poikki.

Lopun alkua
Laskeuduin kiveltä ja sidoin siimaan Mustan – tutun ottiperhon. Ilta oli pimentynyt sen verran, että piti käyttää lamppua apuna solmun teossa. Jatkoin kalastusta, mutta perin hiljaiselta vaikutti. Alapäässä ns. lenkkikiven poolista sain sentään yhden tärpin – arvioin kalan pieneksi.
Sitten tipautin kalastamaan loppuliukua ja sieltä alakiven kupeelta tärähti kunnolla kiinni. Ensin mietin, että mikähän tämä on, sillä kesällä menetin samasta kohtaa perhon hauen kitaan. Voimia kalalla tuntui olevan melkoisesti ja se lähti nousemaan ylös koskeen – taimen. Hyvä että lähti ylös, sillä sain väsytellä kalaa helpommin alapuolelta ja lopulta sain sen ohjattua alas tyyneen veteen alasärkälle. Koukku oli kiinni leuan kärjestä. Taimen ei ollut läheskään niin pullea kuin P:n ylhäältä saama ja oli rasvaevällinen – siis takaisin laskettava. Nopeasti katsoin vapamerkinnän perusteella sen olleen n. 47-senttinen. Pyrstössä oli huomattava lovi. Liekö joku peto (hauki, saukko, minkki?) yrittänyt sitä saaliiksi. Otin nopeasti kuvan pari ja pian kala ryntäsi vesi roiskuen takaisin kosken syövereihin. Kelasin siimat sisään pimenevässä illassa ja tuumasin, että kalaan oli hyvä lopettaa kesäkausi koskilla. Lisäheittoja ei tarvittu.

Kierrätyskala
Palasin niskalle turinoimaan illan kokemuksista P:n kanssa. Rupattelu selvitti, että alakerran kala oli entuudestaan tuttu. Pari viikkoa aiemmin P oli onkinut saman voimanpesän samasta paikasta – pyrstön lovi sen todisti. Ehkäpä se on vääntänyt myös muiden vapoja?
Alkukysymykseen vastaus: Ei, emme onkineet kuin viimeistä iltaa. Kesän viimeinen koskikalastus päättyi leppoisasti jutellen ja poistuimme hyvin mielin P:n kanssa koskelta. Taimenet saavat kutea rauhassa.