Lähikuvaus avaa uuden ikkunan luonnon pieniin ihmeisiin – kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa ja silmä erottaa.

 

Iso päivänkorento on siro ja kaunis kuin koru – kesällä nämä ovat myös kalojen suurta herkkua.

Kesällä on mukava kuvata – varsinkin digikameralla. Digikamerakauppa on käynyt tietojen mukaan jo vuosia vilkkaasti ja useimmilla on jo nykyisin hyvä digikamera. Jopa kännyköiden kamerat ovat yllättävän hyviä ja niilläkin saa oivia nettitason kuvia. Nettikäyttöön riittää mainiosti nykyisin vanhaksi luokiteltu 3-4 miljoonan pikselin kamera – jopa pienempikennoinen. Monilla on jo vaativan tason järjestelmäkamera, mutta kyllä pokkareilla saa hyviä kuvia ja varmemmin kuin monimutkaisilla järkkäreillä.

Makrokohteita löytyy joka puolelta
Mitä sitten kuvata? Maisema- ja perhekuvat lienevät niitä tavallisimpia, mutta kuinka moni on tutustunut kameran makro-ominaisuuksiin?
Makrokuvauskohteita on runsaasti aina pihapiirin kukista ja monenkirjavista pörriäisistä lähtien. Itse asiassa kesällä ja varsinkaan helteellä ei mitään ”raskasta” puuhastelua jaksaisikaan, joten rauhallinen makrokuvaaminen on oiva vaihtoehto totaaliselle joutenololle ja auringonpalvonnalle.

”Oikea makro”
Vakavasti kuvausharrastukseen suhtautuvat + ammattilaiset osaavat ja tietävät varmasti kaiken mahdollisen lähikuvaamisesta, mutta kyllä aivan perusharrastelijakin voi onnistua nappaamaan hienoja makrokuvia. Sen verran voin todeta järjestelmäkameroista, että makro-objektiiveina kaupitellaan monenlaista linssiä, mutta itse pidän ”oikeina makroina” 1:1 tai kohteen suurentavia objektiiveja. Ja monet pokkarit rökittävät halvat makroina mainostetut järkkärikakkulat mennen tullen.
Järjestelmäkamerat ovat oma lukunsa ja ja maailmansa, enkä niihin tässä tämän enempää puutu – useista ns. taskukameroista löytyy hyviä ja peräti loistavia makro-ominaisuuksia – kun vain valoa on riittävästi.

Tarkennus jopa sentistä
Taskukameran ohjekirjasta on suuri apu, mutta toki kameran valikoita tutkimalla ja kokeilemallakin löytyy lähin tarkennusetäisyys. Useissa pokkareissa makrotarkennus on vajaan vaaksan luokkaa ja osassa tätäkin kykenee zoomaamaan. Osassa kameroista löytyy lisäksi ”supermakro” -toiminto, joka tarkentaa kohteen sentin tai parin päästä, jopa lähempääkin.
Pulmana usein on, että työnnettäessä kamera aivan kohteeseen kiinni vilkkaamat ötökät tuppaavat karkaamaan ja kameran varjostus vie syö valon tai varjo pilaa kuvan. Zoomista on apua, mutta melko harvasta pokkarista tuo zoomaava makro löytyy.

Kirvan kuvaamiseksi pitää päästä todella lähelle ja katsoa, että myös valoa riittää. Kuva paljasti yllättäen, että kirva kantaa jälkeläistä persuuksissaan – sitä en paljaalla silmällä kuvattaessa havainnut.  

Valoa linssille
Pokkarin pikkuruinen linssi tarvitsee paljon valoa ja aina kannattaakin miettiä mistä suunnasta kohdetta kuvaa, ettei itse ole kameroineen valon edessä. Suora aurinkokaan ei ole hyvä asia, sillä pokkareiden ja yleensäkin kameroiden kyky lukea voimakkaita valon ja varjon kontrasteja on rajallinen – joko kuva palaa osin puhki tai jää mustaksi.

Auringossa on paha kuvata
Aurinkokuvissa on usein hyvä käyttää salamaa – niin hassulta kuin se kuulostaakin. Makrokuvissa vain salama tuppaa polttamaan vaaleat alueet entistä helpommin ”puhki”, mikäli ei huomaa käyttää reilua valotuksen korjausta eli pienentää aukkoa. Ehkä helpoin aurinkokuvissa on kuitenkin estää suora auringonpaiste menemällä kohteen eteen. Myös valkoisen tai vaalean pahvin/paperin avulla voi ohjata valoa ajatellun kuvan varjoalueille.
Pokkareissa on kuitenkin se hyvä puoli, että linssistä kennolle ei ole kovin pitkä matka – valo ei huku putkeen. Pokkareilla saa kyllä aivan loistavia makrokuvia hyönteisistä ja kasveista kotitarpeisiin, kuten näyttöjen taustakuviksi sekä kaverille lähetettäväksi sähköpostin liitteenä. Syksyn ja talven aikana on kiva katsella tai vaihdella näyttöön lämpimän kesäisiä kuvia ja odottaa uutta kesää.

Nokkosperhosella on kauniit värit ja karvainen selkä.  Auringossa vain tahtoo vaaleat kohteet palaa puhki, kuten tässä keltaiset mehikasvin kukat.

Kuvanvakaajasta on apua
Kasvikuvauksissa valmistelevat järjestelyt ovat helppoja kun kohde ei pääse karkaamaan, mutta erilaiset ötökät tuppaavat poistumaan paikalta varsin nopeasti ja ylipäätään kohteen osuttaminen ruutuun voi olla vaikeaa – kuva tärähtää hyvin helposti. Jalusta, tuettu kamera tai aikalaukaisu voi lisätä onnistuneitten kuvien määrää, mutta vikkelästi liikkuvaa kohdetta on usein pakko seurata – ainakin jos sitä yrittää pysäyttää ruutuun.
Kuvanvakaajallisesta pokkarista on iso apu, mutta sittenkin kohteesta kannattaa ottaa vino pino kuvia ja toivoa, että niistä sentään joku onnistuisi – eikä sekään aina riitä. Kannattaa huomata, että kameroiden kuvanvakaajissa on myös eroja – yhdessä toimii toista paremmin.

Nopea suljin pysäyttää
Jos kohde on vikkelää laatua, niin kameran suljin pitäisi saada toimimaan nopeasti. Monissa pokkareissa ei voi säätää suljinaikaa, mutta herkkyyttä lisäämällä myös suljinaikaa saa nopeammalle. Tässä kohtaa kannattaa huomata, että mitä suuremmaksi herkkyyttä säädetään, sitä pienempi tulee olemaan kuvan syvyysterävyys. Itse pyrin käyttämään mahdollisimman pientä herkkyyttä (esim. ISO 100), jotta saisin kuvaan mahdollisimman paljon terävyyttä.
Kuvasi sitten pokkarilla tai järkkärillä, niin kuvaaminen on melkoista taiteilua veitsenterällä – kun yhtä asiaa menee muuttamaan ”paremmaksi”, niin se syö toista huonommaksi.

Jännitystä kuvaamiseen
Kuvaamisen voi aloittaa helpommista kohteista ja kuvata vaikka kukkia ja hitaasti liikkuvia ötököitä. Tuulisessa säässä tosin kasvit saattavat heilua pahasti, mutta aina löytyy suojaisia paikkoja joista aloittaa tai sitten kuvata yksityiskohtia vaikkapa kalliolla kasvavista jäkälistä. Niiden värikirjo on usein yllättävän upeaa katseltavaa.
Jos kaipaa kuvaamiseen jännitystä niin voihan sitä mennä kuvaamaan vaikka ampiaispesiä – rauhallisemmasta menosta pitävät voivat etsiä vaikka rantapolun varresta etanoita tai perhostoukkia.

Makro paljastaa
Itse kuvaan monenlaisia kohteista kalareissuillani, mutta näin helteillä ei kalakaan ole syönnillään – paitsi yöllä. Päivät onkin hyvää aikaa tehdä muuta mukavaa – vaikka makrokuvailla. Makrot eivät välttämättä ole helppoja, mutta jo muutaman onnistuneen kuvan jälkeen tulee helposti halu kuvata uusia – nälkä kasvaa syödessä.
Luonnon lähikuvia katselemalla aukeaa täysin uusi maailma, josta ei yllätyksiä puutu. Tunnistamattomia ötököitä on pilvin pimein ja karvaisia jalkoja on muillakin kuin miehillä.

Vesimittarin jalat painavat vedenpinnan lommolle, mutta eivät uppoa. Kuva paljastaa hyvin mittarin ”jalkaterien” asennon vedenpintaa vasten.  

Oma kalusto
Jotakuta voi kiinnostaa meikäläisen pokkarikalusto. Itselläni on kaksi pokkaria, vesitiiviitä molemmat.
Vanhempi Pentax Optio Wpi on vuodelta 2006 on palvellut kiitettävästi. Tuolloin pokkareissa ei ollut kuvanvakaajaa ja aika on ajanut sen ohi – nyt se toimii perheen nuorisolla ja varakamerana. Se tarkentaa sentin etäisyydeltä ja sillä on napattu monet kuvat niin kirjoihin kuin Erä-lehteen.
Viime kesänä hankin Panasonic Lumix DMC-FT1 pokkarin, johon olen ollut erittäin tyytyväinen. Erän numerossa 1&2 / 2010 oli juttu ”vesitiiviiden pudotuspeli”, jossa hain ja perustelin 2009 alkukesästä markkinoilla olleiden vesitiiviiden pokkareiden joukosta itselleni sopivimman kameran – aina keleistä riippumatta matkassa kulkevan pokkarin.  

Ja nyt makrokuvaamaan – luonto on hehkeimmillään!