Vetouistelu on muuttunut rajusti isoisän soutuajoista moottorivetoiseksi. Soutua ei silti kannata väheksyä, sillä soutu on terveyttä kohottavaa ja saaliin kilohintakin on poikkeuksetta moottorivetoa huokeampaa.  

Kalastuskulttuuri on muutakin kuin kalastusta

Kalastuskulttuurimme on nuorta ja vapakalastuksen eri muodot ovat sieltä tuoreimmasta päästä. Kalastuskulttuuriin kuuluu olennaisena osana kalavesien järkiperäinen käyttö ja hoito sekä kalastajien oikea suhtautumien kalastamiseen, kaloihin sekä muihin kalastajiin.   
Ihminen on suuressa viisaudessaan kehittänyt monia hyvin tehokkaita pyyntimenetelmiä – jopa niin tehokkaita, että niiden käyttöä on pitänyt rajoittaa. Ilman sääntöjä ja sääntelyä halutuimmat kalapaikat tai -lajit pyydettäisiin nopeasti sukupuuttoon. 

Vetouistelun kehittymiseen on kulunut meillä muutamia satoja vuosia eikä kalastuksen säännöstelyltä, säännöiltä tai suosituksilta ole uistelussakaan vältytty. Säännöillä pyritään ohjaamaan kalastusta kestävälle pohjalle. 

Ammoisina aikoina vesistöt olivat kulkuväyliä ja niitä pitkin kuljettiin paikasta toiseen. Uistimen veto oli järkevä tapa hankkia särvintä pöytään – mitä sitä nyt tyhjänä soutelemaan. Hyvällä tuurilla saattoi saada soppakalat järven takana naapurissa asioitaessa. Hyvällä syönnillä, tai jos aikaa oli, saattoi soutaa kierroksen tai parikin hyvän ottikaislikon kupeelta ja samalla virkistäytyä.

Soutu-uistelu on kasvattamassa suosiota.

Vetouistelu nielee euroja 
Vetouistelu on vanha vapakalastuksen muoto. Vanhaan aikaan ei ollut vapoja ja vetoveneen suurin murros oli soudun vaihtuminen moottoriuisteluksi kolmisenkymmentä vuotta takaperin. Siitä lähtien vetouistelu on ollut melkoista varustelukilpailua, jolle ei näytä löytyvän loppua. Kauppiaille vetouistelu on ollut hyvä bisnes, sillä se ei todellakaan ole ollut nappikauppaa.
Veneet, erilliset ajo- ja vetomoottorit, trailerit, kaikulaitteet, navigaattorit, tutkat, tietokoneet yms. viihde-elektroniikka kuuluvat nykyaikaiseen vetouisteluun eikä vielä varsinaisia kalastusvälineitä ole päästy hankkimaan. Ja iso vene tarvitsee ehdottomasti asianmukaisen vetoauton!

Muinoin soutuveneen perässä oli siima tai pari – ahneella jopa kolme. Toki näissä saattoi olla useampiakin uistimia, mutta useimmiten yksi.
Nykyveneistä löytyy erilaisia takiloita ja levittimiä, joilla saadaan useampia vapoja pyyntiin niin syvyys- kuin leveyssuuntaan. Hyvin varusteltu uisteluvene on kuin siili, jossa tököttää piikki poikineen. Siimoissa vipeltää helposti kymmenittäin toinen toistaan houkuttelevampia vieheitä kalan pään menoksi. 

Kalastukseen virittäytyneen uisteluveneen meno on sivusta katsoen hurjan näköistä hommaa, jossa tuntuu ettei isokaan järvenselkä riitä ainakaan toisen samanlaisen kohtaamiseen.
Muun vesiliikenteen ohella seisovien pyydysten näkyvä merkintä on yhtä tärkeää kuin venekuskin valppaus ja riittävä ajohallinta.

On sanomattakin selvää, että vetouistelussa liikkuu iso raha. Uistelukilpailut ovat yksi tapa mitata paremmuutta. Moottoriuistelun alkuaikoina ei vetokisoja ollut kuin muutamia koko kaudessa. Silloin väki ehti nipin napin vesillekin – jos nyt ei enää virkistäytymään niin ainakin harjoittelemaan.

Nykyisin vetouistelussa on jos jonkinlaista cuppia ja mestaruustaistoa – luulisi niihin osallistuvilla olevan tuska puserossa täyttäessään kesän kalenteria. Perheen omat kesälomareissut sekä muut mahdolliset kesän aikana tehtävät kotityöt pitäisi mahduttaa myös mukaan. Uskon vakaasti, että nykyisin vetouistelijat eivät enää ehdi edes harjoittelemaan. Koko vetokaluston oppiminen ja hyvä hallinta vaatii uskomattoman paljon osaamista ja harjoittelua.
Modernista vetouistelusta tulee helposti toinen työ, jossa aikaa ei ole perheelle, kotitöille saati sitten virkistäytymiseen – rahatkin ovat kiinni kalustossa. Saatujen kalojen kilohinta on ainakin tähtitieteellinen.


Vetouistelu on mennyt valtavasti eteenpäin, mutta soutu-uistelu ei ole kuollut sukupuuttoon. Aina löytyy kuntoilijoita, jotka soutavat lenkin pari tutuilla ottipaikoilla – wanhaan malliin virkistäytyen. Useimmat heistä saavat vielä hyvin kalaa. Nostan kalahattua heille!

Äänetön sähkömoottoriuistelu on myös kasvanut – sen kyydissä kuulee jopa lintujen laulua ja parhaimmillaan akku riittää vetohommissa useiksi tunneiksi. Ja airoilla voi jatkaa soutaen, jos akku loppuu. Erityisesti sähkömoottori sopii mielestäni kuhanuisteluun, jolloin illan hämyssä on mukava edetä äänettömästi tyynen järven selkää – eikä hintakaan ole paha. Kuhakannat ovat lisääntyneet monilla järvillä niin, että kuhaa on riittänyt niin mökkiläisille kuin ”oikeille uistelijoille”. En vastusta nykyaikaista teknistä vetouistelua, sillä kalastus on hyvä harrastus, jos harrastus vain pysyy hanskassa, eikä lompakko mene liiaksi kuralle.  Joskus vain tuntuu, että joillakin on mopo karannut käsistä.

Vaikka tätä kirjoittaessa on (kesäkuun) viimeinen päivä, niin silti on parempi olla kalastamatta kuin viimeistä päivää (kalenteriin ”buukatun” minuuttiaikataulun mukaisesti). Vesillä nauttii parhaiten ilman kiirettä. Voi käydä uimassa ja imeä itseensä luonnon tarjoamaa ilmaista elämän eliksiiriä – aurinkoa. Syksy ja talvikin siinä sitten kuluu mukavammin, kun on omat akut ladattuna. Kalastus on juuri niin vakavaa kuin itse haluaa – taidanpa lähteä illalla uimaan ja jos keli tyyntyy niin menen auringon laskun aikaan soutamaan uistinta ja otan perheen nuorisoa mukaan veneeseen. Otetaan rennosti!