Kuohuvassa koskessa on turha kalastaa ennen kuin vesi on n. 10 asteista.


Taimen on iskenyt perhoon Herraskosken niskalla – ei kuohusta vaan rauhallisemmasta virrasta.

Pitkä ja tällä kertaa kova sekä luminen talvi Etelä-Suomea myöten on takana. Monien sormet ovat syyhynneet päästä heittämään kauden avausheittoja koskille ja moni on jo päässytkin korkkaamaan koskikalastuskauden. Poltteet ovat luonnollisesti talven jälkeen kovat, mutta kevät on aina vaikeaa aikaa erityisesti koskilla.
Sen verran haluan antaa vinkkiä nuorille kalastajille, etteivät kalastaisi vääristä paikoista alkukauden kylmissä vesissä. Itse olen oppinut tämän kantapään kautta.

Alamitta 30 cm
Muistan hyvin varsinaisen perhourani alkumetreiltä 1980-luvun alussa, kun perhokalastuksen tietotaitoa ei ollut nimeksikään, mutta yritystä sitäkin enemmän. Silloiset kosket eivät olleet nykypäivän kaltaisia ”kala-automaatteja”, joihin pumpataan suuria määriä mitan täyttäviä kaloja kalamiesten virkistykseksi. Kelpaa näitä nykypäivän puolimetrisiä vonkaleita esitellä kuvin ja saamamiesten paukutella henkseleitä.
Parhaimmillaan tuolloin 30 vuotta takaperin meni viikkoja lähes jokapäiväistä kalastusta, kunnes kauden ensimmäinen mittataimen oli haavissa. Ja taimenen alamitta oli tuolloin 30 senttiä!   Nykyisen alamitan täyttäviä yli 40 sentin taimenia ei koko kaudessa saanut kovinkaan usein edes yhden käden sormien lukumäärä – nykyisin tehokkaimmat perhostelijat vapauttavat jo yhden illan aikana mittakaloja jopa enemmän.


Kituskoskilla (Kotalan Kosket, Lupa-alue 1) vesi kuohuu ja haastetta riittää. Helatorstain jälkeen vesi lämpenee nopeasti 10 asteeseen ennustetun (ja toivotun) lämpöaallon myötä.

Kala ei ole kylmässä kuohussa
Silloiseen alkukauden saamattomuuteen vaikutti luonnollisesti tiedon puute – mistä onkia, mutta myös se, ettei siihen aikaan ollut juurikaan tapana istuttaa koskiin taimenia saati sitten mitan täyttäviä ”lohia”.   Taimenia ei siis ollut ja isommat niistä olivat muutenkin varsin arkoja ottamaan kokemattoman ja varomattoman aloittelijan tarjouksia Suomenselän eteläpään koskilla.
Siellä sitä kuitenkin yritettiin pusikoista kurkotella koskikuohuihin muutaman yhtä tietämättömän onkikaverin kanssa, vaikka vesi oli nippa nappa jäistä vapautunut ja reilusti kylmempää kuin huurteinen olut. Hyötynä oli, että silloin sai ainakin runsaasti heittokokemusta.
Vasta myöhemmin selvisi sekin perusasia, ettei kala todellakaan halua olla kylmissä koskikuohuissa. Vasta veden lämmettyä 8-9 asteeseen kalat siirtyvät kosken puolelle. Satunnaisia vaeltajia toki kulkee koskilla läpi vuoden, mutta pääsääntöisesti kalat ovat kylmässä vedessä joko järvillä tai koskien mietovirtaisemmilla alueilla, kuten niskoilla tai välisuvannoissa – ei koskikuohuissa.

Hyvä koskilämpö on 10-20 astetta
Alkukaudesta yksi oleellinen seurattava koskillamme on veden lämpötila. Kun se nousee sinne 10 asteen tuntumaan, voi siirtyä varsinaiseen koskikalastukseen – kylmemmässä vedessä kannattaa keskittää kalastus koskien niskoille, loppuliukuihin tai suvantoihin.
Keskikesän aikaan tulee sitten toinen hetki, jolloin taimenkoskilla voi kaivaa lämpömittarin esiin. Veden lämmetessä yli 20 asteen alkaa koskien lohikalat voimaan huonosti. Hellevedessä ei ole happea kuten kylmässä vedessä ja kala käy syömättömäksi. Silloin on parempi siirtyä auringonottoon tai vaihtaa vaikka kuhanpyyntiin – ne pitävät lämpimästä vedestä.


Kunnon lämpömittarista löytyy apu –     9,4 asteen lämpötilassa kalaa löytyy jo koskesta ja voi siirtyä kalastamaan kuohuvamman kosken puolelle.

Asenteissa korjaamista
Kukaan ei täällä ”maalla” ollut allekirjoittaneen alkutaipaleella opastamassa, eikä liioin tietoa ollut tyrkyllä kuten nykyään. Nykyisin on onneksi oikeaa tietoa tyrkyllä ja sitä on oikeastaan saatavilla joka tuutista – niin filmeissä, kirjoissa, koskilla ympäri vuoden kiertäviltä kalastajilta/kavereilta kuin netistä.
On hieno asia, että tietoa on saatavilla, mutta tiedon tulvassa on lieveilmiönä tullut kuvioihin mukaan suuri malttamattomuus. Vaaditaan ennen ensimmäistä kertaa koskelle mentäessä ”kaikki mahdolliset tiedot”, että sinne koskelle vain sitten mennään ja koukataan vartissa kalakiintiö täyteen. Jos tämä ei syystä tai toisesta onnistu vähintään tunnissa, niin neuvojen antaja tai koko koski ihan P***A!   Kalastajassa, osaamisessa ja asenteissa ei ole vikaa.

Koskilla kannattaa pitää silmät auki
Nykypäivän kiireellinen ja saaliskeskeinen kalastus uhkaa perinteistä leppoisan, kiireettömän ja kokemusperäisen perhokalastuksen oppimista. Ympäröivän koskiluonnon havainnointi kuuluu oleellisena osana koskikalastukseen, kuin myös nähtyjen tapahtumien perusteella tehdyt valinnat. Valinta voi koskea kalastustekniikkaa, välineitä ja perhoja.  Jos iso taimen auraa niskalla salakoita vesi lentäen, voi sitoa sopivaksi katsomansa salakka- tai ärsytysperhon siimaan ja kokeilla sillä onneaan. Jos taas pieniä päivänkorentoja kuoriutuu runsaasti ja kalat alkavat napostelemaan niitä kosken alta, voi keskittyä siellä pienillä päivänkorentojäljitelmillä kalastamiseen. Koskikalastuksessa tilanteet ja paikat vaihtuvat moneen kertaan vuorokauden aikana, eikä sokeasti kannata heittää tinseliä tiettyyn kivenhuopeeseen tai paukuttaa larvalla jotakin monttua – kun kaverit ovat netissä kertoneet siitä saaneensa.

Vedenlämpö on kuitenkin asia, jota kannattaa seurata ja kysellä eri koskilla näin keväällä. Matalien järvien alla olevat kosket lämpenevät nopeammin kuin syvien ja kylmien järvien alapuoliset kosket. Erot voivat olla jopa muutamia viikkoja, mutta moni muu asia selviää usein parhaiten vasta paikan päällä pitämällä silmät auki.
Katselemalla ja kuuntelemalla koskea ja luontoa voi oppia asioita, joita ei mistään oppaista löydy. Vuosien saatossa niitä oppii lisää ja on jälleen pykälän kokeneempi – koskikalastus on loputon oppimisen paikka, jossa ei ole valmis koskaan – en ainakaan minä!