Syksyinen kuturauhoitus päättyi 16. marraskuuta useimmilla koskilla. Vesitilanne on ollut niin heikko, että suurempaa ryntäystä koskikalaan ei liene syntynyt.


Kituskoskien niskamurtuma ei herätä vähällä vedellä samaa kunnioitusta kuin kevättulvan aikaan (kuvattu 16.11.2009).

Syksy on ollut erittäin kuiva ainakin etelässä. Jos vesi ei nouse riittävästi ja talvella iskevät vielä kovat pakkaset, voi osa koskista jäätyä ja siinä ohessa voidaan menettää lohikalojen kutu.

Vavan ulkoilutusta

Rauhoituksen päätyttyä piti toki käydä tarkistamassa tilanne Kotalan koskilla. Ylemmällä lupa-alueella oli väkeä, joten jäin korkkaamattomalle Kituskoskien alueelle. Parkkipaikan niskaa varoen lähestyessäni lähti ensimmäinen kala pakoon jo siinä vaiheessa, kun matkaa rantaan oli kymmenkunta metriä. Olipas arka taimen.

Rantakivillä seisoen sain muutaman onnistuneen heiton jälkeen perhon jäämään koivun oksaan. Perhoa irti repiessä onnistuin aiheuttamaan riittävästi häiriötä ja pian puolenkymmentä pakovanaa suuntasi järvelle. Eivätkä kalat enää palanneet, joten se siitä.

Suuntasin alemmaksi varsinaisen kosken niskalle. Siellä ensimmäiset kalat pakenivat jo siinä vaiheessa, kun olin vielä kaukana kuusikon sisässä.

Varoen kiersin alakautta niskalle kuvaamaan tiedossa olevia kutupesiä ja samalla seurasin, kun harvakseltaan näkyi jokunen pakovana kauempana suvantoa kohti.

Kalat saavat uiskennella koko syksyn ilman häiriöitä, joten ei ihme, että ne ovat heti rauhoitusajan jälkeen äärimmäisen tarkkoja ympäristön liikkeistä ja äänistä.

Laskeuduin alemmaksi koskelle kopaisemaan muutamia tuttuja isompia peilejä, mutta käytännössä se oli pelkkää vavan ulkoiluttamista.

Jos jotakin hyvää etsii, niin on sitä huonompiakin ympäristöjä luonnossa liikkumiseen. Kituskoskien rannat kun ovat vanhojen metsien suojelualuetta.

Älä kahlaa talvella sorapohjilla

Sen verran pitää setämäisesti ”talvikalastajia” muistuttaa, että koskilla pitää tarkoin miettiä, missä kahlaa. Niskojen kutusoraikkoja ei saa tallata, vaikka sitä ei olisikaan erikseen kielletty.

Lisäksi kahlaaminen voi pöllyttää pohjasta roskaa, joka tukkii soraikon hengittävyyttä. Mäti tarvitsee raikasta ja hapekasta vettä.

Soralle ei saa mennä muutenkaan mennä missään kohdassa tallomaan. Tummissa ja levittyneissä pohjissa tuoreet kutupesät erottuvat usein muuta pohjaa vaaleampina, mutta varsin nopeasti ne tummuvat.

Lohikalojen kutu kehittyy talvena aikana ja vasta kesäkuulla, kun poikaset ovat kuoriutuneet ja nousseet sorasta, on kudun suhteen turvallisempaa ruveta kahlaamaan.

Ja kudun onnistuessa kalastajilla on oikea mahdollisuus saada villi taimen siiman päähän, eikä vain haaveissa.


Kituskoskien kutupesät erottuvat selvästi, joissa jälkikasvua on ainakin yritetty.
Soralle ei saa mennä tallomaan, vaikka sitä ei ole erikseen kielletty.