Taustalla on Herttoniemen lumenvastaanottopaikka, mistä toissatalven lumet hävisivät viimeinkin maaliskuun viimeisinä päivinä.

Kuluneena talvena Helsingin maksimilumensyvyys on ollut hämmästyttävät kaksi senttiä! Sitä vastoin toissatalvena lunta pyrytti sen verran paljon, että sen sulattamiseen tarvittiin useimmilla lumenvastaanottopaikoilla reilu vuosi. Mantereella sijaitsevia ”lumikaatopaikkoja” on Helsingissä seitsemän (Hernesaari, Herttoniemi, Kyläsaari, Malmi, Maununneva, Oulunkylä ja Viikki), yhdellä vastaanottopaikalla lumet kipataan Suomenlahteen.

Eilen todistinkin eräänlaista ihmettä Herttoniemen lumenkaatopaikalla: toissatalven lumien jäänteet sulivat viimein! Tässä oli havaittavissa sama ilmiö, joka tapahtuu arktisella vyöhykkeellä, missä lumi ei ehdi kesän aikana sulaa: pohjaosiltaan lumi alkaa tiivistyä, kovettua ja lopulta muuttuu jääksi. Näin jäätiköt itse asiassa syntyvät.

En tiedä, onko vain huhupuhetta, mutta kuulemma talven 2009-2010 lumet viipyivät Helsingin lumenkaatopaikoilla vielä keväälle 2012 saakka. Lumenkaatopaikkojen massiiviset lumikasat luovat ympärilleen kylmän mikroilmaston, missä sulaminen ja kasvukauden alkaminen hidastuvat.

Luulen kuitenkin, että tältä erää lumenkaatopaikatkin pääsevät hengähtämään, sillä kaikki viime vuosien lumet on nyt sulatettu. Tämä talvi tekee kyllä historiaa, sillä tiettävästi koskaan aiemmin ei ole käynyt niin, ettei Helsingissä ole mitattu yli kahden sentin lumikerrosta koko talven aikana. Pysyvää lumipeitettä ei tänä talvena saatu lainkaan.