Jääpeitettä on tänä vuonna ollut erittäin niukasti. Vaikka jääkansi on joillekin järville muodostunut, se on ollut paikoin niin ohutta, ettei mittaamaan ole päästy.

Pilkkikausi on tänä talvena ollut poikkeuksellisen vaisu maan etelä- ja keskiosassa, sillä kunnollista jääpeitettä ei ole ehtinyt muodostua. Viime öiden aikana pienimmät järvet ja Suomenlahden rannikon edusta ovat muodostaneet hennon jääpeitteen, joka saattaa houkutella pilkkijöitä liikkeelle. Jäälle mentäessä on kuitenkin äärimmäisen tärkeä tietää, mihin astuu: viisisenttinen teräsjää kantaa aikuisen ihmisen, mutta vaaranpaikkojakin on.

Jään paksuus kasvaa parhaiten ilman lumipeitettä

Jääpeite pääsee paksunemaan parhaiten, jos sen päällä ei ole lumipeitettä. Lumi toimii hyvänä eristeenä, jolloin pakkasen vaikutus ei pääse niin tehokkaasti lumipeitteen alle, eikä jääpeite vahvistu nopeasti. Parhaiten jäätä muodostuukin selkeällä ja heikkotuulisella pakkassäällä. Jäänpaksuus on myös helpompi todentaa, jos sen päällä ei ole paksua lumikerrosta. Yleensä viisisenttinen teräsjää kantaa aikuisen ihmisen, mutta vaaranpaikkojakin on.

Jääpeitettä ei voida vieläkään mitata kaikilla järvillä

Vilkaisin tänä aamuna jäätilannetta. Vaikka viime yöt onkin menty tukevasti pakkasen puolella, jääkantta ei maan etelä- ja keskiosan sisävesillekään ole ehtinyt paljoa muodostumaan – tai se on ollut niin ohutta, ettei mittaamaan ole päästy. Jäätilannetta voi seurata mm. Ympäristökeskuksen ja Forecan sivuilta.

Enpä enää jaksa uskoa siihen, että jäätilanne tästä oleellisesti paranisi. Elämme helmikuun viimeisiä päiviä ja maaliskuun alun ennuste on kääntynyt lämpimämpään ja tuulisempaan suuntaan. Talven ”vahvin” jääkansi saattaa maan etelä- ja keskiosassa olla käsillä juuri näinä päivinä, merialueille uutta jäätä tuskin enää ehtii muodostumaan.

Vaaranpaikat jääkannella: täällä jääpeite voi olla petollisen ohut

Jos pilkille kuitenkin lähtee – olipa jääpeite tuore tai ei – seuraavat vaaranpaikat kannattaa pitää mielessä:

  • viemärin läheisyys
  • sillat ja tunnelit
  • jyrkkä ranta
  • joen suu
  • tuuliavanto
  • kaislikko
  • laituri
  • railo
  • laivaväylä