Ruskaa Hangon Tvärminnessä 6.10.2019

Etelä- ja Lounais-Suomessa ja varsinkin rannikoilla paras ruska-aika on kokemukseni mukaan ajoittunut lokakuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. Etelässä tosin ruskakausi on lukuisten puulajien vuoksi pidempi kuin esimerkiksi Pohjois-Suomessa. Nyt onkin hyvä hetki napata kamera mukaan ja käydä ikuistamassa väriloisto!

 

Tuulet repivät lehdet nopeasti

Pääkaupunkiseudulla olen käynyt kuvaamassa ruskaa usein mm. Kumpulassa, Seurasaaressa, Kaivopuistossa ja Suomenlinnassa. Näillä alueilla on paljon värikkäinä loistavia lehtipuita, kuten tammia ja vaahteroita. Nyt ei tarvita kuin muutama kunnon syysmyräkkä, niin hennosti roikkuvat ruskalehdet saavat nopeasti kyytiä. Lähiaikojen sääennusteet liputtavat tuulisen, melko sateisen ja toisaalta lauhkean sään puolesta. Saaristossa ruskaa pääsee ihailemaan pisimpään, koska lämmin meri hidastuttaa sen alkamista.

 

Etelä-Suomessa maailman pohjoisimpia lehtipuita

Etelä-Suomi muodostaa yhden maailman pohjoisimmista alueista, missä jalot lehtipuut, kuten metsälehmus, -vaahtera, tammi ja saarni menestyvät. Tästä saamme kiittää Atlantin lauhduttavaa vaikutusta, joka lämmittää erityisesti talviamme. Pohjoisimmillaan lehtipuista on levinnyt metsälehmus, jonka levinneisyysraja kulkee kuta kuinkin Vaasa-Nurmes -linjalla. Vaahteraa tavataan pääosin vain maan eteläosassa ja tammen levinneisyysalue on rajoittunut Varsinais-Suomeen, lounaissaaristoon ja Uudellemaalle. Tammet kasvavat Suomessa pääosin yksittäisinä yksilöinä, mutta poikkeuksen muodostaa Turun Ruissalo, missä tammet muodostavat suoranaisen metsän. Tämän lähemmäksi Keski-Euroopan kaltaisia lehtimetsiä Suomessa ei taida muualla päästäkään.