Siitepölyoireita ovat mm. silmien kutina ja vuotaminen, aivastukset, nuha, hengenahdistus ja iho-oireet. Kuva: Markus M.

Siitepölykausi alkoi tänä vuonna varkain, kun jo helmikuun loppupuolella meille kaukokulkeutui lepän siitepölyä. Nyt kuitenkin lämpimät iltapäivät ovat saaneet lepän kukkimaan myös Suomen puolella: näinä päivinä lepän siitepölyä on ilmassa runsaasti, joten ei ihmekään, jos aivastuttaa tai kutittaa.

Leppä ja pähkinäpensas aloittavat kauden

Maan etelä- ja keskiosassa siitepölykausi alkaa maalis-huhtikuussa lepän ja pähkinäpensaan siitepölyllä, mutta toisinaan kaukokulkeutumia voi tulla etelämpää Euroopasta jo aikaisemmin. Pohjoisempana Suomessa kausi starttaa huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla. Tällä hetkellä maan etelä- ja keskiosassa lepän siitepölyä on runsaasti, ja Oulun korkeudellakin vähäisiä määriä.

Koivu aiheuttaa pahimmat oireet

Suurin osa meistä oirehtii vasta toukokuussa, kun on koivun sesonki. Kaiken kaikkiaan joka viides suomalainen saa oireita siitepölystä. Koivun kultakausi ajoittuu etelässä toukokuun alkuun, pohjoisessa kuun loppuun tai vasta kesäkuun puolelle. Kesällä kukkivat vielä heinät ja pujot. Muut kasvit harvemmin aiheuttavat oireita.

Seuraa siitepölytilanteen kehittymistä ja ennusteita reaaliajassa linkin takaa.