Erä-lehdessä julkaistiin perhopalstaa jo 1980-­1990-luvun taitteessa. Silloin sidosmalleista vastasi Veli Autti ja palsta ilmestyi parin vuoden ajan enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti. Muutaman välivuoden jälkeen oli minun vuoroni astua remmiin.

surffilauta

Surffilaudat esiteltiin Erän numerossa 8-1998.

Kuukauden perhot 1994-2010 -taulukko (pdf) tarjoaa tietoa perhojen julkaisunumeroista, perhotyypeistä ja niille sopivista kalapaikoista sekä -lajeista.

Lataa pdf>>>

Ensimmäinen Kuukauden perho -juttuni julkaistiin Erän numerossa 7-1994. Silloiseen kuumaan kesään tarjosin kerralla kolmea takuukelluvaa foamiperhoa. Kunnian saivat Sukkahousupupa, Foamiroikkuja ja Toope (engl. Booby). Kaikki edelleen kovaa valuuttaa perhovesillä. Viime mainittua tosin kutsutaan nykyisin ulkonäkönsä takia Pässinpalleiksi.

Kuukauden perho -palsta on ilmestynyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti. ”Keräilyharvinaisuudet” syntyvät, kun palsta ei jostain syystä mahdu lehteen.

Kaikkiaan palstalla on esitelty lehden lukijoille yli 250 erilaista perhoa ohjeineen ja näistä suurin osa sidontapiirroksin. Ja lisää ilmestyy ajan mittaan.

Sidoksia on ollut sekä koskille että järville/merelle kaikkiin vuodenaikoihin. Leijonanosa on tarkoitettu perinteisin perhovälinein kalastettavaksi, mutta väliin on tarjottu ideoita myös onki-, virveli-, vetouistelu- sekä pilkkikalastukseen.

megapuntti
Megapuntilla pyydystettiin kalaa numerossa 11-2002.

Saaliskohteista lohikalat ovat olleet pääroolissa, mutta erikoisperhoja on esitetty myös hauen, ahvenen, siian ja jopa särkikalojen huiputtamiseksi.

Perusideana on alusta asti ollut houkutella muitakin kuin pelkästään perhokalastusta harrastavia sidonnan pariin selvittämällä, että siihen ei liity mitään ylivoimaisia taitoja tai salatieteitä ja että sidontataidoista on hyötyä paljon muussakin.

Uransa alkutaipaleella oleville sitojille olemme esittäneet selkeitä ohjeita, joita on vielä tuettu yksinkertaisilla ja vaihe vaiheelta etenevillä piirroksilla.

kuuperhoja
Ylärivissa vasemmalta Sudenkorento (Erä 9-1994),
Miljoonarae (Erä 2-1997) ja kaksi Limsapillikatkaa (Erä 2-2001).
Alhaalla Rehurööri (Erä 4-1999).

Toinen kantava periaate on ollut se, että palstalla on pyritty esittelemään jotakin uutta tai hauskaa ideaa. Eihän sidonta mikään kuolemanvakava harrastus ole, vaan siinä kuka tahansa saa toteuttaa villeimpiäkin ”taiteellisia” lahjojaan. Pääasia on, että sitojalla itsellään on iloinen meininki.

Siksi materiaaleja on leikelty tiskiräteistä, antennikaapeleista, joulukoristeista, karkkipapereista ja munakarvoistakin, joka on muuten hyvää korviketta karhun korvantauskarvalle (pojat kertovat).

Mitään todella uutta tosin on äärimmäisen vaikea tällä alalla keksiä, sillä melkein kaikkea on jo kokeiltu. Perhokalastus on kansainvälistä toimintaa ja kaikkialla maailmassa sitojat kehittelevät omia ideoitaan.

kuuperhoja lisää
Kansallisperho Nalle Puh (Erä 8-1996) ylhäällä vasemmalla, vieressä kaksi
Hirvikärpästä (Erä 10-2001). Oikeassa reunassa neljä Valesurviaista (Erä 2-1995).
Alhaalla vasemmalla Tapsisiira (Erä 1-2000), vieressä Lateksilarva (Erä 7-2000).

Mutta väliäkös sillä, kunhan puuhaa riittää ja saamme ihmisiä innostumaan perhokalastuksesta ja sidonnasta. Siitä saattaa kuka tahansa saada upean, koko elämän mittaisen harrastuksen.

Olemme siis aivan tarkoituksella esitelleet ennen kaikkea helppotekoisia perhomalleja, joissa voidaan käyttää hyvin yleisiä ja yksinkertaisia materiaaleja.

Välillä on kuitenkin hyvä olla vaativampiakin sidoksia, jotta taidoissaan pidemmälle ehtineillekin olisi haastetta. Tosin palstamme ei varsinaisille mestarisitojille kovin paljon anna, mutta maailmahan on täynnä ”oikeaoppisia” sidontaohjekirjoja niitä tarvitseville.

Pertti Kanerva