Talvinen jokikalastus on antoisaa, mutta kalaan ei kannata rynnätä uhraamatta muutamaa ajatusta kaloille, muutenkin kuin saalismielessä.

Talvinen joki on kova elinympäristö. Hyisessä vedessä useimmat kalalajit elää kituuttavat pimeän ja kylmän vuodenajan yli. Monet eivät selviä kevääseen.

Kuturasitus vie osan syksyllä kutevista lohikaloista. Varsinkin pienissä virtavesissä voi pohjakivikkoon ja sorakkoon kovalla pakkasella muodostuva hyyde surmata sekä hedelmöitetyn mädin että edelliskevään poikaset.

Näissä olosuhteissa on erityisen tärkeää, että kalastaja pyrkii toimissaan välttämään tarpeettoman haitan aiheuttamista.


Karkeudeltaan taimenelle sopivaa kutusoraa.

Kutupaikat

Merkittävin taimenkantoja talvella kalastajan taholta uhkaava riski on kahlaaminen väärissä paikoissa, taimenen kutusorakolaala. Monilla koskilla kahlaaminen onkin joko kokonaan tai osittain kielletty kesän korvalle, usein toukokuun loppuun asti.

Vaikka kahlaaminen olisi sallittuakin, ottaa valveutunut kalastaja kutupesien tallomisriskin todesta. On valitettavasti totta, että useimmilla joilla kutupesät ovat harvinainen näky, mutta siksipä ne ovatkin arvokkaita.

Varsinkin vähänkään pienemmillä koskilla ja joilla kahlaaminen on usein turhaa. Kalat löytyvät talvella tavallisesti hidasvirtaisimmista virranosista, joiden pohja-aines on yleensä liian pehmeää kahlaamiseen.

Usein perhokalastuksessakin riittää toisaalta heittotilan saamiseksi, että astuu jollekin kivelle tai hiekkapohjalle nilkan- tai polvensyvyiseen veteen.

Hitaita alueita pääsee myös kalastamaan rantojen jääreunoilta. Varovaisuus on tietenkin tarpeen, sillä jää murtuu herkästi.

Kahlatakin voi tarvittaessa, kunhan uhraa muutaman ajatuksen sille, mitä pinnan alla on tai näkyy. Kutualueet ovat kierrettävissä, edellyttäen että vesi on niin matalaa ja kirkasta että pohja on näkyvissä. Samea- ja tummavetisiä jokia ei pitäisi koskaan kahlata talvella, jos pohjarakenne ei ole tiedossa.

Lohikalat kutevat sorapohjilla. Kutusora voi olla melko karkeaakin. Jos kalastaja kahlaa pitkin hiekkapenkkoja, mutapohjia tai astuu kookkaammille kiville, hän voi siis olla varma, ettei seuraava taimensukupolvi murskaudu anturan alle.

Alkutalvesta taimenen kutupesät on melko helppo tunnistaa. Ne näkyvät muuta pohjaa vaaleampina pitkänomaisina ja soikeina alueina. Ne on kierrettävä kaukaa. Ei kuitenkaan alavirran puolelta, koska osa mätijyvistä on melko varmasti hautautuneena pesästä alavirtaan.

Yleisesti ottaen olisi sorakoilla kahlaamista kuitenkin vältettävä kesäkuun alkupuolelle asti. Tällöin voi olla melko varma, että sekä taimenen että harjuksen poikaset ovat kuoriutuneet ja siirtyneet kivikoiden suojiin.


Hyväkuntoinen kevättalvinen taimen.

Talven kalat

Talvellakin jokikalastajan tavallisia saaliskaloja ovat taimen, kirjolohi ja harjus.

Taimen on usein syksyn kudun jälkeen laiha ja muutenkin melko heikkokuntoinen, joten siitä ei juuri ole iloa ruokapöydässä. Monet jättävätkin taimenet talvella rauhaan ja keskittyvät muihin lajeihin.

Toisaalta varsinkin isompien koskien alueelle ilmestyy joskus hyväkuntoisia ja kirkkaita järvikaloja. Niissä voivat myös paikalliset kalat olla talvellakin melko hyvässä kunnossa. Eräissä tuntemissani koskissa pysyy osa taimenista läpi talven lähes kesäkuntoisia. Tämän mahdollistavat ilmeisesti pitkät ja syvät suvanto-osuudet ja hyvä ravintotarjonta.

Melko kirkkaat ja hyväkuntoiset talvitaimenet ovat niitä kotiin vieneiden kalakaverieni mukaan olleet hyvänmakuisia. Uskon tämän, sillä kylmä vesi parantaa usein kalan makua, koska makuhaittoja aiheuttavat levät puuttuvat.

Harjus on kevätkutuisena kalana varsinkin alkutalvesta mainiossa kunnossa loppukesän ja syksyn syöminkien jäljiltä. Itse asiassa esimerkiksi Englannissa loppusyksyä ja talvea pidetään perinteisesti harjuksen parhaana kalastusaikana.

Lopputalvesta on toki syytä miettiä, kannattaako kutukypsä naarasharjus kolkata.

Kirjolohi on talvella niin ikään hyvässä kunnossa, sillä kesästä ja syksystä hengissä selvinneet istukaskalat ovat polttaneet laitosrasvat kupeiltaan ja luonnonravinnolla viileässä vedessä muutaman kuukauden elettyään sekä näyttävät että maistuvat hyvältä.

Kirjolohi onkin mainio talvikala ja saattaa kevätpuolella tarjota lisäarvoa keittiöön arvokkaan mätinsä muodossa.


Talviharjus jäänreunalla. Takaisin laskettavaa kalaa ei pidä nostaa turhaan vedestä.

Kala vedessä

Alamittaisten tai muuten takaisin laskettavien kalojen käsittelyyn on talvella paneuduttava kesää huolellisemmin.

Varsinkin jos kalastaa kovalla pakkasella, ei kalaa saisi nostaa vedestä – ainakaan pidemmäksi aikaa. Pakkanen vahingoittaa kalan silmiä. Tietääkseni ei ole tutkittu, kuinka nopeasti tämä tapahtuu, tai kuinka pakkasen määrä siihen vaikuttaa, mutta parempi pelata varman päälle ja välttää kalan nostamista vedestä, jos vain mahdollista.

Kalastettaessa jääreunoilta ja rantapenkoilta on pitkävartinen solmuttomalla havaksella varustettu haavi korvaamaton. Jo metrinen jääreunus saattaa tehdä kalan rantauttaisesta kahluuhaavilla mahdotonta.

Joskus näkee kaloja liu’utettavan jäätä pitkin kalastajan luokse, mutta tapaa tulee välttää, mikäli ne aiotaan vapauttaa.


Lauha päivä joulukuisella joella. Kahlaaja on kiertänyt kutuun sopivat sorakot käyttäen apunaan pohjakivikkoa ja akanvirtoihin kertyneitä hiekkapenkkoja.