eteläsuomen retkeilyopas 01

Eipä arvannut vaellusopas, retkeilytoimittaja ja retkiruokakirjailija Raija Hentman mihin ryhtyy, kun piirsi vuonna 2005 GT-karttaan ympyrän, joka yltää 110 kilometrin päähän Helsingistä. Tarkoituksena oli selvittää ympyrän sisään jääneet retkeilykohteet.

Kaaren sisään jäi työmaa, jonka laajuus alkoi selvitä pikku hiljaa, ja joka ei ole vieläkään päättynyt.

Työn ensimmäinen vaihe päätyi neljä vuotta sitten ilmestyneeseen Pääkaupunkiseudun retkeilyoppaaseen. Tuore Etelä-Suomen retkeilyopas – luontokohteita pääkaupunkiseudun reunamilla, on ensimmäinen osa 2-osaisesta kokonaisuudesta. Toinen osa ilmestyy suunnitelmien mukaan ensi keväänä.

Ensimmäisen osan aakkosellisesta luettelosta löytyy tasan 156 kohdetta. Se ei ole aivan koko totuus määrästä, sillä yksi kohde saattaa sisältää useampiakin esittelyjä.

Koska paikkoja on hirvittävästi ja sivuja vain 256, sisältö on täytynyt puristaa tiiviiseen pakettiin. Kaikista kohteista on kuitenkin saatu mukaan mm. pieni kartta ja kuvaus reitin pituudesta.

Eteläisiä retkikohteita ei ole aina pituudella pilattu. Lyhimmillään kohde saattaa sijaita vain kymmenen metrin päässä lähimmältä parkkipaikalta, kuten Pusulanjärven lintutorni. Toisaalta mukaan mahtuu myös reittejä, joiden kiertäminen saattaa kestää monta päivää. Hämeen Ilvesreitin puute ovat tosin huonot reittimerkinnät.

Huikean paketin kirjasta tekee se tosiasia, kuinka paljon pääkaupunkiseudun ympäriltä löytyy koettavaa ja nähtävää, reittejä, retkeilyrakenteita ja luontoa. Periaatteessa jo tämän kirjan pohjalta pystyisi kuluttamaan vähintään vuoden jokaisen päivän käymällä uudessa retkikohteessa.

Mutta ymmärtävätkö ihmiset sen ja arvostavatko he sitä?

Etelä-Suomen retkeilyopas: Raija Hentman, 256 sivua, Minerva 2014, hinta 32,90 €3.