Luonto muuttuu kerran vuodessa suomalaisten intohimojen ykköskohteeksi. Ainakin, jos luonto tallennetaan valokuvaksi ja valokuva lähetetään kilpailuun, jossa siitä leivotaan voittaja.

Vuoden Luontokuvat 2009

Pullat oli tuskin ehditty yskiä kurkusta Vuoden Luontokuva 2008 -kilpailun jälkeen, kun uutta kisaa pukattiin kehään. Viime vuonna voittajaksi valikoitui Ihminen ja luonto -sarjan ykköskuva, mustavalkoinen kuva ihmisestä, sateenvarjosta ja vesisateen kastelemasta asfaltista.

Kuva oli kuin symboli kasvihuoneilmiön voimistumisesta ja suomalaisten talvien muuttumisesta märiksi ja mustiksi. Mutta sitä eivät kommentaattorit miettineet, kun kuvaa ryhdyttiin lyttäämään keskustelussa.

Vuoden luontokuvakilpailunhan pitää olla luontokuvakilpailu! Ei mikään asfalttipihojen taltiointitapahtuma.

Tänä vuonna kilpailun voitti Virroilla asuva Kari Leo, jonka voittoisa kuva ”Metsän emäntä” osallistui lintusarjaan. Kuvassa on siivet levällään laskukiitoa tekevä kuukkeli, jonka siivet ja pyrstö näkyvät vastavalossa kuin röntgenkuvassa. Etualalla on keitintangon päässä oleva kahvipannu ja nuotiosta levinnyt savu on kehrännyt taustan taigametsän päälle harmaan huivin.

Metsän emäntä on perinteinen ”luontokuva”, mutta sehän ei estänyt kommentaattoreita ottamasta kantaa asiaan. Liikkeelle lähdettiin oletuksista, sillä kuva tuomittiin välittömästi manipuloiduksi: kuukkeli on leikattu kuvankäsittelyohjelmassa irti toisesta kuvasta ja sijoitettu hieman epätarkkaan kuvaan metsästä ja kahvipannusta.

Tässä kohtaa ei auta, vaikka Kari Leo kertoisi minuuttiaikataulunsa useita päiviä kestäneeltä kuvausreissulta ja vannoisi valan oikeuden edessä. Manipulaatio se on!

Kannattaa silti painaa mieleen mitä pitkään luontokuvausta harrastanut metsätalousinsinööri Leo sanoo kuvaamisesta, vaikka digikautta elämmekin:

”Kuvan eteen pitää nähdä sama vaiva kuin filmiaikana. On laitettava itsensä täysin likoon, oltava äärettömän nöyrä asenne ja harjoiteltava pitkäjänteisesti.”

Leo itse on siirtynyt jo kymmenen vuotta sitten uudenlaiseen tapaan ottaa luontokuvia. Hän lähtee luontoon toteuttamaan omia visioitaan ja tavoitteet ovat korkealla. Vaaditaan melkoista sinnikkyyttä odottaa sitä oikeaa hetkeä ja yrittää saada tilanne tallentumaan kameran kennolle niin kuin sen on mielikuvissaan nähnyt.

”Luontokuvaus on monesti kuin pettymysten sarja. Mutta on se mahtava tunne, kun lopulta saa visioimansa kuvan. Olisihan se tylsää, jos tulisi vain pelkkiä huippukuvia”, Leo sanoo.

Mielestäni tällaiset todistelut kumoavat kaikki spekulaatiot manipuloinnista 6-0. Mahtavia kokemuksia ei saa liittelemällä kuvia toisiinsa tietokoneen ääressä. Luontokuvaajan palkitsee vain luonto, kun jaksaa olla kärsivällinen ja sitkeä.

Vuoden luontokuvista koottu kirja paljastaa ainakin yhden tuomariston trendin. Voittajiksi on valikoitunut aika pelkistettyjä todellisuuksia. Vuoden luontokuvassa kuukkeli on ainoa ”väriläiskä”, kasvisarjassa kurjenkanerva hallitsee tunturimaisemaa, maisemasarjan ykkösessä on pelkkiä sinisen sävyjä ja nisäkässarjan voittoisassa kuvassa musta hirvi tulee esiin valkoisen sumun keskeltä ja reunat katoavat pimeyteen.

Jos haluaa voittaa kilpailun, ei kannata opetella vain pelkistämistä, vaan kannattaa tietenkin satsata myös kalustoon. Digipokkarilla ei tässä kisassa pitkälle pötkitä, sillä vain 14-17-vuotiaiden nuorten sarjassa ykköskuva on otettu muulla kuin digijärkkärillä. Eeva-Reetta Erkkilän upea ”Valoa kohti” on pieni onnenkantamoinen, jossa on käytetty Canon PowerShot A560 -kompaktikameraa.

Vuoden Luontokuvat 2009: 112 sivua, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry/WSOY 2009

Marko Korhonen