Jokavuotinen uutuusvieheiden koekalastus on jälleen ohitse. Oikeastaan se päättyi jo marraskuun alussa, kun lehden dead line alkoi lähestyä. Piti koota muistiinpanot yhteen ja yrittää selvittää, mitkä vieheet ansaitsivat paikkansa tässä jutussa, olivat siis kauden ”parhaita”.

Paras-sana on vieheistä puhuttaessa aina arveluttava ja pitää vähintäinkin laittaa lainausmerkkeihin, koska vieheiden pyytävyyden vertaileminen on ymmärrettävistä syistä äärimmäisen vaikeaa. Ettemme sanoisi mahdotonta.

Monia hankalasti vastattavia kysymyksiä nousee esille matkan varrella. Kuten: Saiko viehe X hyvän saaliin vain siksi, että sattui olemaan siiman päässä oikeassa paikassa oikeana päivänä ja oikealla hetkellä? Jäikö mukavasti uiva lusikka Y saaliitta vain sille sopimattomien olosuhteiden vuoksi? Mikä olisi ollut vaappu Z:n pyytävyys, jos siitä olisi ollut käytettävissä parempi värivalikoima?

Koska siis saatu tai saamatta jäänyt saalis voi riippua kovin monesta sattumasta, emme halua asettaa sitä ainoaksi hyvyyden kriteeriksi. Valintaan ovat ehdottomasti vaikuttaneet myös vieheen käyttöominaisuudet: Helppo heitettävyys, näyttävä ja varma uinti, tietynlainen omaperäisyys, hieno viimeistely, kestävyys sekä käytön monipuolisuus.

Kun viehe näyttää ja tuntuu hyvältä siiman päässä, sen pyyntiominaisuuksiinkin on helpompi uskoa. Silloin myös saaliin saaminen on todennäköisempää.

Tosiasia myös on, että lavea värivalikoima auttaa merkittävästi kalaisaan lopputulokseen pääsemistä. Jos käytössä on ainoastaan yksi tai pari vieheyksilöä, kuten aika monissa tapauksissa oli asianlaita, on hieman onnessaan, sattuuko väri edes sinnepäin. Eikä ainoaa viehettä ehkä uskalla edes uittaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla pelättäessä pohjaan jäämistä.

Neljä vieheryhmää

Vieheuutuudet jaettiin toukokuun lehdessä esittelemisen jälkeen tutulla tavalla neljän testiryhmän käyttöön.

Vastuualueellani olivat ”perusheittovieheet sisävesille: ahvenelle, kuhalle ja hauelle – pienehköt ja keskisuuret vaaput, lusikat, lipat ja hybridit”, kuten valmistajille ja maahantuojille suunnatussa uutuusviehekutsussa sanottiin. Lisäksi sain vastattavakseni ”lohikalavieheet taimenelle, kirjolohelle ja muille pienille lohikaloille”. Vieheiden tarjoilutapa oli nimenomaan heittäminen.

Rannikon suurhaukivieheistä vastasi Teemu Koski, kuhan vetovieheistä eli lähinnä vaapuista huolehti Risto Jussila ja kuhan & ahvenen jigeistä Jari Rannisto. Heidän kokemuksensa löytyvät toisaalta.

Kalastukseni painottui järville ja joille merireissujen jäädessä vain muutamaan. Lohikalavieheet saivat uintiaikaa ennen muuta lähikoskillani Kuokkalan- ja Siuronkoskella, mutta nähtiin niiden sukeltelevan myös esimerkiksi Merikarvianjoessa, Kerman- ja Kapeenkoskessa sekä eräissä Pohjois-Ruotsin virtavesissä. Jokunen sopivaksi katsottu sai peliaikaa myös lohen uistelussa Ahvenanmaalla.

Hauki-, ahven- ja kuhavieheet seilasivat pääasiassa järvillä ja metsälammilla, joita tuli kauden mittaan katsastettua kymmeniä ulottuen Tampereen seudulta Lappiin. Useampia uintivuoroja ne saivat myös omalla lähikohteellani Näsijärvellä.

Uutuuksia ja hienosäätöä

Kaikkiaan uutuusuistimia kertyi pelkästään oman ryhmäni käyttöön viisi isoa rasiallista eli tupaten täysi reppujakkarallinen. Kun uusien viehemallien määrä oli useampia kymmeniä, koot ja värit mukaan lukien puhutaan jo kolmenumeroisesta luvusta, riitti kokeilemista.

Jatkuvasta uutuustehtailusta joku saattaa oikeutetusti ajatella, onko moisessa mitään järkeä? Eikö pyytävyyden lakipistettä ole saavutettu jo kymmeniä vuosia sitten, ovathan monet ikivanhat uistimet valmistusohjelmassa edelleen ja osin myös myyntitilastojen kärkipäässä, vain pientä pintaremonttia kokeneina.

Järkeä siinä on ainakin valmistajan näkökulmasta. Uutuuksia on helpompi saada myydyksi kuin kauppiaan piikkeihin juuttuneita malleja. Se taas tuottaa hyvinvointia paitsi tekijälle itselleen, parhaassa tapauksessa myös palkatuille työntekijöille, myyntimiehille ja loppupeleissä verottajalle eli koko yhteiskunnalle. Mutta kalastuksen tehokkuuden kannalta hyötynäkökökohta voidaan toki kyseenalaistaa.

Vaikka suurin osa niin sanotuista uutuuksista onkin vanhan kertausta tai olemassa olevan mitäänsanomatonta hienosäätöä, myös todellisia oivalluksia syntyy silloin tällöin. Parhaimmillaan sellaisia, jotka eivät pelkästään kartuta viehepakin painoa, vaan tuovat myös sitä tärkeintä eli tehoa kalastukseen.

Viime aikoina tällaisia ovat olleet muun muassa suuret ”haukikumit”, isokokoiset spinnerbaitit, virvelillä heitettävät perhot, pysty- ja pohjapainojigaukseen kehitellyt jigit, tietokonetekniikalla luodut pikkukalojen näköisjäljitelmät sekä monenlaiset hybridit, joita on vaikea sijoittaa mihinkään perinteiseen viehekategoriaan.

Välivuosi

Vuotta 2016 voitaneen tässä suhteessa pitää välivuotena, sillä se ei tuonut uistinmarkkinoille mitään mullistavaa. Toki tietynlaisesta mullistuksesta voidaan puhua vaikkapa Risto Räihän taidokkaan omaperäisten merenneitolusikoiden kohdalla, mutta näiden tehtävänä on pikemminkin koukuttaa kalamies kuin kala. Veteen Räihän vieheitä ei liene vakavissaan tarkoitettukaan.

Vaappuosaston kenties mielenkiintoisin joskaan ei mitenkään käänteentekevä tulokas oli Rapalan tunnetusta kuhavaapusta Tail Dancerista viritetty satulalappuversio Scatter Rap Tail Dancer. Yhdeksänsenttinen hännänheiluttaja on kokoisekseen todella syvälle sukeltava ja hienosti käyttäytyvä taidonnäyte, jonka myös kalaraati noteerasi.

Lisäarvoa Rapaloille toivat uudet Custom High Definition – eli suurella tarkkuudella aitoja luonnonkaloja matkivat värit, jollaisista myös Tail Dancer pääsi osalliseksi.

Toisena esimerkkinä voisi poimia esille 3D-mallinnuksesta kovasti innostuneen Savage Gearin uutuusvaappu Roach Shine Glider, kaksiosainen kovamuovinen särkijäljitelmä. Takavuosina ei näin aidon näköisten vieheiden luominen olisi onnistunut, tai ainakin se olisi ollut erittäin työlästä. Nykyään tietotekniikka 3D-tulostimineen antaa eväät huipputarkkaan jäljittelyyn.

Lusikka- ja varsinkin lippatarjonta jäi perin ohueksi, mutta oli joukossa sentään muutama jännittävä ennakkotapaus. Mainittakoon esimerkiksi Lars Sundholmin Sundom-lusikat, joiden suurin uutuusarvo taisi kätkeytyä pinnoitteena käytettyyn Polar Bait -teippiin. Monista muista somistemateriaaleista poiketen teippi liimautuu kuperallekin pinnalle tiiviisti, irvistelemättä ja kuplimatta, kunhan kiinnityksen suorittaa riittävän varovasti. Ja kestää hauen hampaita varsin hyvin.

Lippojen upein ilmestys oli polyuretaanihartsirunkoinen Gnuu 50 g, todellinen vieherasian kaunistus. Eivätkä ominaisuudet rajoittuneet pelkkään kalastajan silmänpalvontaan, vaan Gnuu hoiti hommansa myös pinnan alla.

Lue lisää vuoden 2016 vieheistä

Muut koekalastetut (Jari Tuiskunen)
Lisää tuloksia kuhavaappujen koeuistelusta (Risto Jussila)
Raskaamman haukisarjan vaihtopenkki (Teemu Koski)
Muut jigit (Jari Rannisto)