Professor voitaisiin perustellusti nimetä Suomen kansallisuistimeksi. Sillä on kalastettu ja saatu saalista sukupolvesta toiseen. Arvonimen se ansaitsisi siitäkin huolimatta, että sen juuret ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä ulkomailla.

Kalanmuotoisia metalliuistimia on valmistettu vuosisatojen ajan. Lohi- ja haukivesillä on jo kauan kalastettu esimerkiksi leveähköillä kalanmallisilla pelleillä, joita uitetaan pyrstöpuoli edellä.

Tästä syystä onkin erikoista, että suurin piirtein saman mallinen Professor saavutti maassamme varsin lyhyessä ajassa kulttimaineen. Ehkä syynä oli onnistunut nimivalinta tai hyvä tuuri. Joka tapauksessa Proffasta tuli kalastajien keskuudessa käsite muutamassa vuodessa.

Nykyään ollaan yleisesti sitä mieltä, että Professor pohjautuu vanhaan saksalaiseen suosikkivieheeseen, Heintz Blinkeriin. Selitys on uskottava, koska vieheen perusmuoto, taivutus ja tyylitellen viistetty pyrstöpuoli ovat samanlaiset.

Hopeoitu lohirauta

Kesällä 1906 saksalaisen kalastuskulttuurin isähahmoksikin kutsuttu kalastuskirjailija tohtori Karl Heintz matkasi Norjaan kalastamaan lohta. Hän otti devonien ja silkkikalojensa ohella kokeiltavaksi melko kookkaat, mutta ohutpeltiset järvillä vetouistelussa käyttämänsä lusikkauistimet, alkuperäisen italialaisen Gardajärven uistimen sekä siitä itse muokkaamansa Comojärven lusikan.

4447877

Karl Heintzin mukaan hänen Silberblinkerinsä oli evoluutioversio Garda- ja Comojärven lusikoista. Kuva on Heintzin kirjasta Der Angelsport im Süsswasser.

Uistimet osoittautuivat paikallisten soutajien hämmästykseksi todella ottaviksi. Näinkin kookkaat pellit pyysivät isompien lohien ja tittien ohella sekä meri- että jokitaimenia. Menestys herätti ajatuksen kokeilla isoja lusikoita myöhemmin myös tohtorin lempikalan, tonavanjokilohen, pyynnissä.

4447879

Tonavanjokilohi oli Karl Heintzin suosikkisaalis.

Kotiin palattuaan Heintz huomasi kuitenkin, että lohensoudussa hyvin kalastaneet uistimet olivat niin ohutta materiaalia, että keveytensä vuoksi niiden heittäminen tonavanjokilohen pyynnissä tarvittavalla ylen jämäkällä ”Huchengertellä” oli vaikeaa. Hän oli myös huolissaan ohuen pellin vääntymisestä jokilohen lujissa leuoissa.

Niinpä Heintz antoi valmistuttaa syksyiseen jokilohenkalastukseen soutupeltien pohjalta uuden uistinmallin, joka tehtiin millisestä kuparilevystä ja hopeoitiin. Lusikkaan tuli peräpäähän pyrstömäinen levennys ja varmistukseksi toinen kolmihaara lähelle pääpuolta.

Yläkoukku oli pitkävartinen ja kiinnittyi lusikan läpäisevään reikään, alkuaikoina teräsvaijerin avulla, myöhemmin omasta varrestaan. Molemmat koukut valmistettiin erikoistukevasta teräslangasta.

Prototyyppi oli menestys. Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1906 uusi lusikkamalli antoi Heintzille Illerjoella 11- ja 13-kiloiset jokilohet. Tämä puhui hyvää uistimen tehosta, koska päivä oli vaikea, vesi äärikirkasta ja taivas pilvetön.

Heintzin hovihankkija ja yhteistyökumppani oli Jacob Wieland, joka omisti Münchenissä sijainneen, jo vuonna 1843 perustetun Hildebrandtin kalastusvälinetehtaan ja -myymälän. Wieland, joka oli tehnyt ensimmäiset protot tohtorille, valmisti vieheestä oman kaupallisen versionsa.

Wieland patentoi mallin ja nimesi uistimen ”Silberblinkeriksi”. Sitä tehtiin useassa koossa, ohutpeltisiä vetouisteluun, paksuja heittokalastukseen. Kaupalliset versiot niklattiin, koska ne pysyivät pidempään kiiltävinä. Heintz tosin piti hopeoitua parempana, erityisesti kirkkaalla säällä.

Heintzblinker Max v.d. Bornen ja Karl Fliegen kirjassa Angelfischerei vuonna 1933.

Wieland laajensi myös valikoimaa. Hildebrandtin liike tarjosi hopealusikasta myös pienempiä malleja taimenen ja ahvenen kalastukseen sekä ohutpeltisiä vetouisteluun.

Silberblinker oli siis vieheen kaupallinen nimi ainakin 1920-luvun alkupuolelle saakka. Max von der Bornen Angelfischerei-kirjan vuoden 1933 painoksessa nimi on kuitenkin jo muuttunut ”Heintzblinkeriksi”, yhteen kirjoitettuna.

Blinker saapuu Suomeen

Tohtori Heintzin lusikan tiestä Suomeen ja muotoutumisesta Professoriksi on esitetty useampiakin tarinoita ja teorioita. Mikä niistä sitten on totuudenmukaisin? Ehkäpä osin kaikki, pienin yhdistelyin ja korjauksin.

Useimmiten Proffan syntyhistoriaksi on kerrottu tarinaa siitä, kuinka kuopiolainen apteekkari Piispanen teki 1920-luvun alussa opintomatkan Keski-Eurooppaan. Matkaltaan hän toi uistimia kokeiltavaksi kotimaassa. Yksi niistä oli ilmeisesti Saksasta mukaan tarttunut 10-senttinen ”Silberblinker”. Keväällä 1923 tähän uistimeen otti Maaningan Viannankoskella suuri kala, joka vei lusikan mennessään.

Piispanen piirsi hukkaamansa uistimen kuvan ja vei sen kultaseppä August Puustjärvelle, joka valmisti sen perusteella kaksi uistinta, yhden Piispaselle, toisen itselleen. Vuonna 1924 Puustjärvi otti uistimen tuotantoonsa. Se sai Piispasen ammatin mukaan nimekseen Provisor.

Viipurilainen vuonna 1920 perustettu Suojeluskuntalaisten Urheiluliike Oy aloitti samanmallisen uistimen valmistuksen vuonna 1927. Nimekseen se sai Professor, Suke Oy rekisteröi mallin numerolla 9831.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

70-millisten Suojeluskuntalaisten Urheiluliikkeen Professorien laatikoita, toisessa alkuperäinen lusikkakin tallella. Vasemmanpuoleisen kyljessä on leima ”Sota-ajan valmiste”.

Yrityksen mukaan Professor oli kehitetty kokeilujen kautta ”eräästä saksalaisesta mallista”. Kuka tuon kehitystyön teki, sitä ei Suke kerro. Lusikkaa valmistettiin kahta kokoa, seitsen- ja yhdeksänsenttistä. Ne maksoivat 1930-luvun alussa 15 ja 16 markkaa.

Karhulta Kuusamoon

Karhu oli ottanut ensiaskeleensa jo vuonna 1916. Tuolloin firman nimi oli tosin Ab Sport Artiklar Oy. Perustajiin kuului muun muassa Lauri ”Tahko” Pihkala. Vuonna 1920 yhtiön nimi muutettiin Karhuksi.

Monien urheiluvälineiden ja -tarvikkeiden ohella Karhu tarjosi asiakkailleen myös uistimia. Jatkosotavuosien tuotteita olivat vaappujen ja devonien lisäksi esimerkiksi It-Ka -uistimet, erityisesti Itä-Karjalan vesille tarkoitetut uistinmallit.

Professoria Karhulla ei valikoimassaan vielä ollut, mutta sen korvasi samaa mallia mukaileva Hektor-lusikka, jota oli saatavana myös suomupinnalla. Kaksi kuuluisaa kotimaista klassikkouistinta Karhun listoilta kuitenkin jo 1940-luvulla löytyi, Monni ja Jack.

4447881

Karhukin joutui vielä vuonna 1942 myymään Professor-kopioita.

Myös muilla valmistajilla oli omat proffa-mallin lusikkansa, esimerkiksi Schröderillä mallin nimi oli Provins.

Sodan seurauksena Suke väistyi ja muutti nimensä. Karhukin sai lopulta alkuperäisen Professorin valmistusoikeuden. Valikoima oli myös monipuolisempi kuin Sukella, kokoja oli 1960-luvulla jo neljä. Linjaa täydensivät helmelliset mallit ja raskaammat suomutetut heittoversiot.

Karhun suomustanssattuja Professoreita.

Karhu valmisti alkuperäistä Proffaa aina 1980-luvun alkuun asti. Tällöin yritys luopui kalastusvälineistään, uistinten ohella myös Shakespeare-merkin edustuksesta.

Kaksi ”forellikoon” Professoria ja niiden välissä Schröderin kopio, Provins-lusikka.

Professorin ja monien muiden kotimaisten perinnemallien valmistus siirtyi Kuusamon Uistimelle, joka onkin ansiokkaasti pitänyt niitä ohjelmassaan.

Menestystarina jatkuu

Saksassa Heintzin lusikkaa valmistetaan edelleen, sekä kevyttä vetoversiota että raskasta heittorautaa. Se on yhä voimissaan nykyaikaisten kirjavien haukiuistinten joukossa. Jostain syystä Professor ei koskaan saanut jalansijaa länsinaapurissamme. Kaleva- ja Stubb-mallin lusikat ovat kyllä olleet Ruotsissa varsin suosittuja.

Sen sijaan amerikansuomalaiset uistinvalmistajat veivät Professorin mallin valtameren taakse ja tekivät siitä omia versioitaan. Suomalainen lusikka olikin Yhdysvalloissa tunnetumpi käsite kuin suomalainen vaappu, ainakin 1960-luvun alkuun asti.

Amerikassa valmistetaan ja myydään yhä professor-tyypin lusikoita. Ne on yleensä koukutettu kapeammasta päästä vedettäviksi. Käyttöohjeissa mainitaan tosin, että uistinta voi uittaa myös toisin päin. Tuotenimenä on Original Doctor Spoon.

Professorin innoittamana valmisti useampikin amerikansuomalainen kopioita tästä vanhan kotimaan ihmeuistimesta. Kuvassa minnesotalaisen E. Järvisen Finnish Type -sarjan ”Special Master”.

Alun perin tohtorin lusikkana Suomeen saapunut ja meillä Professoriksi ylennetty uistin on Amerikassa taas palautettu tohtoriksi.