Jatkossa Pellingissä seilaa viime keväänä markkinoille ilmestynyt kalastuskajakki Pelican Catch 120 ja Humminbird Helix 5 CHIRP GPS G2, tämän vuoden uutuustuote.

Tämän jutun kuvassa palkinnon voittaja Pekka Kunnas istuu noin 50 metrin päässä siitä paikasta, josta hän sai Kala16-kilpailuun ilmoittamansa ahvenen.

– Palkintokajakki pääsi odottamaan jäiden sulamista. Onneksi ei ollut avovettä, sillä mela puuttuu vielä, tuumaili voittaja maaliskuun lopussa.

Voittoisa kala eli 1,236 kiloa painava ja 43 senttiä pitkä ahven tuli 55-millisellä Pietarin kaksoispaulaverkolla, jonka Kunnas ilmoitti myös Suomen Suurin Kala -kisaan.

Tänä vuonna kalastaja on saanut talviverkoilla Pellingistä viisi yli 500-grammaista ahventa – ja paljon siloneuloja.

– Mutta ei yhtään madetta, vaikka aiemmin on saatu jopa yli kolmen kilon kaloja. Ihmettelen. Toteemissamme komeilee vieläkin yli 100 sentin mateennahka.

Tämän jutun ilmestyessä Kunnas on todennäköisesti päässyt jo koeuittimaan kajakkia ihan melojen kanssa, sillä palkintojen maahantuoja Normark postitti paketin päälle myös melat.

Kala16 on ohi, mutta kisa jatkuu Kala17 -nimisenä, vuosiluvun mukaan. Kilpailuun voi osallistua ilmoittamalla saaliit valmiilla lomakkeella Erän verkossa.

Kala17-kilpailussa arvotaan kaikkien saaliita ilmoittaneiden kesken palkinnoksi KXonen monitoimikajakki tai kalastusSUP Wingfish, jonka arvo on 1499 euroa, maahantuojana laitteella on Bear & Water.

Erän toimitus kiittää kaikkia Kala16-kilpailussa mukana olleita ja toivottaa kaikki mukaan tämän vuoden kilpailuun!